Galadriel

Kohteesta Kontuwiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Galadriel. Kuva © John Howe (Lähde: John Howen kotisivut)

Galadriel oli Finarfinin ja Eärwenin tytär. Hän kantoi haltiasormus Nenyaa ja hallitsi kolmannen ajan lopulla yhdessä puolisonsa Celebornin kanssa Lórienin salohaltiavaltakuntaa. Galadrielilla ja Celebornilla oli tytär Celebrían, joka oli Arwen Undómielin äiti.

Elämä Silmarillionin ja Tarun Sormusten herrasta mukaan

Syntyperä ja osallistuminen noldorin maanpakoon

Galadriel syntyi Amanissa ennen Valinorin pimenemistä. Galadrielin vanhemmat edustivat kahta eri kuningashuonetta: hänen isänsä Finarfin oli noldorin kuninkaan poika ja hänen äitinsä Eärwen telerin kuningas Olwën tytär. Hänellä oli neljä veljeä, Finrod, Orodreth, Angrod ja Aegnor.[1]

Melkor surmasi Ungoliantin avulla Valinorin puut ja ryösti Fëanorin Silmarilit. Tapahtumia seuranneessa noldorin ruhtinaiden väittelyssä Galadriel kannatti Fëanorin suunnitelmaa seurata Morgothia Keski-Maahan ja hankkia Silmarilit takaisin väkivalloin. "Hän ei vannonut mitään, mutta se mitä Fëanor oli sanonut Keski-Maasta oli sytyttänyt hänen sydämensä sillä hän halasi nähdä laajat vartioimattomat maat ja hallita siellä valtakuntaa oman tahtonsa mukaan."[2] Fingolfin, Fingolfinin pojat, Galadriel ja Finrod johtivat noldorin toista joukkoa marssilla Helcaraxën yli Keski-Maahan.[3]

Beleriandissa

Galadriel ja hänen veljensä olivat tervetulleita Thingolin valtakuntaan Doriathiin, olihan heidän äitinsä Thingolin veljen tytär. Doriathissa asui myös Galadrielin tuleva puoliso, harmaahaltia Celeborn, joka oli Thingolin sukulainen.[4] Celebornin vuoksi Galadriel asettui asumaan Doriathiin. Hän asui Melianin kanssa ja oppi tältä paljon.[5]

Eräässä keskustelussaan Melianin kanssa Galadriel suostui paljastamaan osan noldorin maanpaon todellisista syistä, jotka oli siihen asti pidetty salassa.[6] Myöhemmin koko totuus Alqualondën sukusurmasta paljastui, mutta Thingol ei katkaissut välejään Finarfinin lapsiin eikä muihinkaan Fingolfinin joukoissa marssineisiin.[7]

Ensimmäisen ajan päätyttyä Melkorin tappioon Celeborn ja Galadriel (ainoana noldorin maanpaon johtajista) jäivät Keski-Maahan.[8]

Lórienin hallitsijana

Toisella ajalla Eregionissa tehtiin mahtisormukset. Haltioiden Kolme sormusta annettiin aluksi Gil-galadille, Galadrielille ja Círdanille, eldarin suurimmille.[9] Galadrielin sormus oli Nenya, veden sormus. Sauronin kukistuttua Viimeisen liiton sodassa ja Suurimman sormuksen kadottua haltiat saattoivat vapaasti käyttää sormuksiaan.[10] Viimeistään kolmannen ajan lopulla Galadrielista ja Celebornista tuli salohaltiavaltakunta Lothlórienin hallitsijoita. Galadrielin sormuksen ansiosta "haltioitten autuus ja kauneus" säilyivät Lórienissa, eikä "sen ajan suru" koskettanut sitä.[11]

Kolmannella ajalla perustettiin Galadrielin aloitteesta Valkoinen neuvosto vastustamaan Sauronia. Neuvostoon kuului hänen lisäkseen muita eldarin viisaita sekä velhot Gandalf ja Saruman. Galadriel olisi halunnut Gandalfin johtavan neuvostoa, mutta tehtävään valittiin Saruman.[12]

Sormuksen saattueen vierailu

Vuonna 3019 ka. Sormuksen saattue lepäsi Lórienissa kuukauden menetettyään Gandalfin Moriassa.[13] Kohdatessaan saattueen jäsenet ensimmäisen kerran Galadriel näytti koettelevan jokaista henkisesti, etsien merkkejä epärehellisistä aikeista.[14] Nähtävästi kaikki läpäisivät koetuksen, vaikka Galadriel ilmaisi myöhemmin olleensa huolissaan Boromirista.[15]

Galadriel keskusteli erikseen Frodon ja Samvaisin kanssa ja tarjosi heille mahdollisuutta katsoa peiliinsä.[16] Hän paljasti myös olevansa Nenyan kantaja ja kertoi, että hänen valtakuntansa olisi lopussa, vaikka Frodo onnistuisi tehtävässään tuhota Sormus. Tällöin Nenya menettäisi voimansa, ja "Lórien kuihtuu ja ajan vuorovedet pyyhkäisevät sen pois". Tämä tarkoittaisi galadhrimille lähtöä "länteen" tai vähenemistä "yksinkertaiseksi laaksojen ja luolien kansaksi".[17]

Galadrielin hämmästykseksi Frodo tarjosi hänelle Sormusten sormusta. Galadriel myönsi pohtineensa usein, mitä tekisi, jos Sormus tulisi hänen ulottuvilleen, ja sanoi, että sen avulla hän voisi nousta kuningattareksi mustan ruhtinaan tilalle. Galadriel kieltäytyi Sormuksesta ja sanoi selvinneensä koetuksesta.[18]

Saattueen lähtiessä jatkamaan matkaansa Galadriel antoi kullekin sen jäsenelle lahjan. Aragorn sai haltiajalokiven ja Frodo kristallipullon, joka piti sisällään Eärendilin tähden valoa.[19]

Kolmannen ajan päättyminen

Sormuksen sodassa Lórieniin hyökättiin kolmesti Dol Guldurista, mutta hyökkäykset torjuttiin. Vuosien kirjassa kerrotaan – epäilemättä Galadrieliin viitaten – että vain Sauron oli voinut onnistua valloituksessa, sillä "tuota maata asuvan haltiakansan uljuuden lisäksi siellä eli voima jolle ei ole voittajaa".[20] Sauronin kukistuttua Dol Guldur vallattiin ja Galadriel hajotti sen muurit.[20]

Syyskuun 29. päivä 3021 ka. Kolmen sormuksen kantajat purjehtivat Harmaista satamista kohti Kuolemattomia maita mukanaan Frodo ja Bilbo Reppuli.[21]

Tarinan kehitys

Tolkien loi Galadrielin hahmon kirjoittaessaan Tarua Sormusten herrasta. Kun romaanin teksti oli 1950-luvun alussa liitteitä lukuun ottamatta valmis, Tolkien palasi korjailemaan Silmarillionin tekstejä. Hän lisäsi Galadrielin kirjoittamiinsa uusiin versioihin Quenta Silmarillionista ja annaaleista (Amanin annaalit ja Harmaat annaalit). Suunnitelmat Silmarillionin julkaisemiseksi yhdessä Tarun Sormusten herrasta kanssa kuitenkin kariutuivat. Tolkien jatkoi tarinan kehittelyä romaanin julkaisun jälkeen kirjoitetuissa esseissä. Muutokset olivat edelleen mahdollisia, koska Sormusten herrassa kerrottiin vain vähän Galadrielin taustasta. Galadrielin tarina oli yksi niistä kysymyksistä, joita Tolkien pohti vielä viimeisinä elinkuukausinaan. Näissä viimeisissä pohdinnoissa hän korosti Galadrielin olleen "tahraton" ja vailla itsekkäitä motiiveja.

Tolkienin ajatusten kehitystä Tarun Sormusten herrasta jälkeen voidaan seurata Keskeneräisten tarujen kirjan luvussa Galadrielin ja Celebornin tarina, johon Christopher Tolkien on koonnut lainauksia isänsä kirjoituksista. Joitain luvussa siteerattuja tekstejä on myöhemmin julkaistu kokonaisuudessaan muun muassa The History of Middle-earth -sarjassa, ja lisäksi J. R. R. Tolkienin kirjeissä esiintyy muutamia kommentteja, joihin ei Keskeneräisten tarujen kirjassa viitata.

Kirjoituksissa käsitellään erityisesti seuraavia aiheita:

Galadriel ja Celeborn toisella ja kolmannella ajalla

Kultaisen metsän valtiatar. Kuva © TolmanCotton (Francesco Amadio)

Laajin kuvaus on luonnosmaisessa esseessä "Galadrielista ja Celebornista", joka on kirjoitettu joskus Tarun Sormusten herrasta alkuteoksen ensimmäisen laitoksen ilmestymisen jälkeen.[22] Esseessä muun muassa kerrotaan, että Galadrielin ja Celeborn perustivat Eregionin ja että Amroth oli heidän poikansa.[23] Esseetä myöhäisemmät lyhyet maininnat osoittavat, että Tolkien hylkäsi ainakin osan sen ajatuksista, mutta hänen myöhemmistä käsityksistään ei muodostu yhtä selvää kuvaa.

Aikaisintaan vuonna 1969 kirjoitetussa esseessä ja siihen liittyvässä kertomuksessa "Osa Amrothin ja Nimrodelin tarinasta lyhyesti kerrottuna"[24] sanotaan, että Amroth oli sindarilaisen Amdírin poika, ja että hänestä tuli kuningas Amdírin kaaduttua Viimeisen liiton sodassa.[25] Tässä tekstissä ei suoraan sanota, että Galadriel ja Celeborn olisivat olleet Eregionissa ennen kuin Sauron tuhosi sen vuonna 1697 ta., mutta Christopher Tolkien olettaa kommenteissaan, että tätä hänen isänsä kuitenkin tarkoitti.[26] Eregionin hävityksen jälkeisistä tapahtumista kerrotaan päinvastaista kuin aiemmin: Celeborn meni Lórieniin linnoittaakseen sitä Sauronia vastaan, mutta Galadriel ei ollut mukana (C. Tolkienin tulkinnan mukaan hän lähti Eregionista ja meni Lindoniin). Kun Sauron palasi Mordoriin eikä uhannut Lórienia, Celeborn "meni takaisin Galadrielin luo Lindoniin".[27] Seuraavan kerran Galadrielin ja Celebornin sanotaan käyneen Lórienissa joskus kolmannella ajalla hankkimassa tietoja Synkmetsässä kasvavasta varjosta. He tekivät laajoja tiedusteluretkiä muuallakin ja asuivat sen jälkeen Rivendellissä Amrothin kuolemaan saakka.[28]

Eräs katkelma samalta ajalta kuin edellä mainittu essee kertoo jälleen hieman erilaisen version Eregionin hävityksen jälkeisistä tapahtumista: sen mukaan sekä Galadriel että Celeborn menivät tuolloin Lórieniin ja asuivat siellä "monet vuodet".[29] Lisäksi on vielä yksi katkelma, jonka mukaan nämä kaksi palasivat toisella ajalla kahdesti Lórieniin (ei sanota, mikä oli ensimmäinen käynti), ja kolmannella ajalla he asuivat jälleen siellä pitkään. Kuten muissakin versioissa, tässäkin kerrotaan, että he asettuivat pysyvästi Lórieniin vasta maan jäätyä ilman hallitsijaa.[30]

Osuus noldorin kapinassa ja valarin panna

Silmarillionin mukaan Eönwë kutsui Vihan sodan jälkeen kaikki Beleriandin haltiat länteen.[31] Noldorin maanpakolaisia ja heidän johtajiaan ei jätetty kutsun ulkopuolelle, ja eloon jääneitä Fëanorin poikia suorastaan vaadittiin tulemaan Valinoriin tuomittaviksi. Myöskään Tarussa Sormusten herrasta ei ainakaan suoraan esitetä ajatusta, että Galadrielia olisi kielletty palaamasta länteen ensimmäisen ajan lopussa. Christopher Tolkienin käsityksen mukaan hänen isällään ei luultavasti ollut vielä mielessään tällaista tarinaa Tarun Sormusten herrasta kirjoittamisen aikana.[32] Vielä kirjoituksessa "Galadrielista ja Celebornista" annetaan ymmärtää, että Galadriel olisi voinut halutessaan palata.[33]

Myöhemmin tästä "valarin pannasta" tuli kuitenkin osa Galadrielin tarinaa. Kirjeessä vuodelta 1967 ajatus esitetään tässä muodossa:

"Maanpakolaisten sallittiin palata – lukuun ottamatta eräitä kapinan lietsojia joista Tarun Sormusten Herrasta tapahtumien aikoihin oli jäljellä vain Galadriel. Laulaessaan valituslauluaan Lórienissa hän uskoi että kielto kestäisi aina, niin kauan kuin Maa pysyy."[34]

Myös The Road Goes Ever On -teokseen (1968) sisältyvässä huomautuksessa Tolkien sanoo, että Galadrielia kiellettiin palaamasta.[35] Vuoden 1967 kirjeen mukaan Galadrielin teot Sauronin vastaisessa taistelussa johtivat lopulta kiellon poistamiseen.[34]

Tähän asti Galadriel oli osallistunut kapinaan valaria vastaan tai, kuten edellä, ollut jopa yksi kapinan johtajista. Esseessä The Shibboleth of Fëanor[36] (aikaisintaan 1968[37]) tarina alkaa muuttua: Galadrielia kuvataan edelleen ylpeäksi ja omapäiseksi, ja hän liittyy noldorin kapinaan vapaaehtoisesti, mutta hänen sanotaan taistelleen Alqualondëssa telerin puolella Fëanoria vastaan.[38] Alqualondën tapahtumien jälkeen eräs hänen motiiveistaan lähteä maanpakoon oli se, että hän halusi seurata Fëanoria ja vastustaa häntä kaikin keinoin.[39] Tässä kirjoituksessa valarin asettama panna näyttää jälleen kadonneen tarinasta, sillä tekstin mukaan Galadriel kieltäytyi ensimmäisen ajan päättyessä hänelle tarjotusta armahduksesta.[39] Myös Galadrielin merkitys näyttää kasvaneen, sillä hänet ja Fëanor nimetään eldarin suurimmiksi Amanissa.[40] Lisäksi Celeborn on nyt Amanin teleriä, ei Doriathin sindaria kuten aikaisemmin.[41] Myös Amanin annaaleiden koneella kirjoitettuun kopioon (n. 1958) tehdyssä reunahuomautuksessa kerrotaan, että Galadrielin aviomies oli teleriä ja että Galadriel ja Finrod taistelivat Fëanoria vastaan.[42] Merkinnän kirjoitusajankohta ei liene selvä; Christopher Tolkienin mukaan ainakin jotkut tähän kopioon tehdyistä muutoksista on tehty jonain myöhempänä ajankohtana.[43]

Aivan viimeisissä pohdinnoissa Tolkienin käsitys Galadrielista muuttui edelleen. Elokuun neljäntenä 1973 päivätyssä kirjeessä lordi Halsburylle Tolkien pyysi apua Silmarillionin valmistelussa ja kertoi ajatelleensa paljon mm. Galadrielia. Galadriel oli Tolkienin mukaan "tahriintumaton" eikä ollut syyllistynyt pahoihin tekoihin. Hän ei myöskään tullut Keski-Maahan muun noldorin mukana, vaan itsenäisesti.[44] Näitä ajatuksia kuvataan tarkemmin Keskeneräisten tarujen kirjassa referoidussa muistiinpanossa, joka on niin ikään peräisin Tolkienin viimeiseltä elinkuukaudelta. Muistiinpanossa toistetaan Shibboleth-esseen tarina, jossa Galadriel taisteli Alqualondëssa telerin puolella. Tällä kertaa kuitenkin kerrotaan, että hän ei osallistunut lainkaan kapinointiin. Hän oli kyllä suunnitellut lähtöä Keski-Maahan, mutta omista syistään, sillä hän oli kyllästynyt Amanin "holhoukseen" ja oli jo omaksunut kaiken valarin antamasta opetuksesta. Celebornin laiva säästyi Fëanorin hyökkäyksessä, ja Galadriel ja Celeborn toteuttivat suunnitelmansa purjehtia sillä Keski-Maahan (C. Tolkienin sanoin Galadriel oli "[e]pätoivoissaan Valinorin tähden ja kauhuissaan Fëanorin väkivaltaisuudesta ja julmuudesta"). Beleriandissa he eivät kannattaneet sotimista Morgothia vastaan ilman valarin tukea, vaan olisivat halunneet vetäytyä itään ja liittoutua pimentohaltioiden ja ihmisten kanssa. Kun heidän neuvoaan ei noudatettu, he lähtivät itse ennen ensimmäisen ajan loppua itään Sinivuorten yli.[41] Tässäkin tekstissä kerrotaan, että he saivat luvan palata länteen, mutta he eivät käyttäneet sitä.

Kuvauksia

Galadriel oli pitkä, tarkemmin sanottuna täydet kaksi rangaa eli noin 193 cm.[45] Hänen hiuksiaan kuvataan Tarun Sormusten herrasta luvussa Galadrielin peili syvän kultaisiksi (tämä väri periytyi hänen isänäidiltään Indisiltä, joka oli vanyaria,[46] mutta myöhäisissä kirjoituksissa sanotaan kultaan yhdistyneen myös Eärwenilta peräisin oleva hopeinen sävy.[47]

Nimestä

Galadriel. Kuva © Katarzyna Chmiel-Gugulska.

Galadriel on Keski-Maassa käytetty sindarinkielinen muoto quenyankielisestä nimestä Altariel(lë)[48] tai (tarinan viimeisissä versioissa) telerinkielisestä nimestä Alatáriel(lë).[49] Tolkien käänsi[50] nimen muun muassa 'auringonvalon seppelöimä valtiatar' (engl. Lady with garland of sunlight)[51] ja 'kimaltavien hiusten kruunaama neito' (engl. Maiden crowned with gleaming hair).[52] Nimi viittaa Galadrielin hiuksiin,[53] joiden kultainen väri oli harvinainen noldorin keskuudessa.[54]

Nimi koostuu sanasta galad, joka on käännetty muun muassa 'hehku, kimallus' (engl. radiance, glittering reflection),[55] ja loppuosasta riel, jonka Tolkien useimmiten selitti palautuvan juureen RIG- 'punoa, seppelöidä; seppele, kruunu'[56] ja sisältävän feminiinisen päätteen.[57]

Nimen historiaa

Kun Lórienin Valtiatar mainittiin ensimmäisen kerran nimeltä Tarun Sormusten herrasta luonnoksissa, Tolkien harkitsi nimiä Finduilas, Rhien, Galdri(e)n, Galadrien ja viimein Galadriel.[58] Lisäksi käsikirjoitukseen tehdyn muistiinpanon mukaan "Galadhrien = Galað-rhien puiden valtiatar" (engl. tree-lady).[59] Näiden nimien tulkinnassa on otettava huomioon, että Tarun Sormusten herrasta alkuperäisessä laitoksessa Tolkien ei tehnyt nimissä eroa d- ja dh-äänteiden välille. Eräässä kirjeessään paljon myöhemmin hän kirjoitti: "ajattelin, että dh tuntuisi kömpelöltä, joten kirjoitin nimiin d (ð:n ja dh:n tilalle)".[60] Tämän vuoksi Galadrien oli luultavasti sama nimi kuin Galadhrien, ja näitä seuranneen muodon Galadriel merkitys lienee ollut suunnilleen sama. Kun Tolkien muokkasi Silmarillionin tekstejä 1950-luvun alussa, hän käytti yleensä kirjoitusasua Galadriel,[61] mutta Harmaissa annaaleissa[62] (sekä ainakin yhdessä kohdassa Quenta Silmarillionissa[63]) esiintyy myös muoto Galaðriel, joka viittaa siihen, että nimen alkuosan oli tässä vaiheessa tarkoitus olla galadh 'puu'.[64] Mikään ei estä tällaista tulkintaa myöskään Tarun Sormusten herrasta ensimmäisen laitoksen tekstissä, jossa Lórienin kansa on nimeltään Galadrim 'puiden kansa', heidän Valtiaansa Celeborn (*'Hopeapuu',[65] ei käännetty) ja Valtiattarensa Galadriel. Lisäksi on olemassa Namáriën teksti (kirjoitusajankohta ei tiedossa), jossa esiintyy muoto Aldariello 'Galaðrielin'.[66]

Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen kirjoitetuissa teksteissä nimen etymologia on jo muuttunut. Words, Phrases and Passages -kommentaarissa Tolkien kirjoitti nimen Galadrim yhteydessä, että "Galadrielin ja hänen sukulaisensa Gil-galadin nimet eivät sisältäneet puuta tarkoittavaa sanaa"[67] ja selitti osan galad tarkoittavan 'loistetta, hehkua' (engl. radiance). Etymologian yksityiskohdista hän ei kuitenkaan ollut varma, sillä hän korjaili alkuperäistä selitystä useita kertoja. Christopher Gilson kirjoittaa, että koostaessaan näitä selityksiä Tolkien havaitsi useita ongelmia, joista eräs oli "nimien Galadrim, Galadriel ja Gil-galad selitys, ts. mitkä näistä liittyivät etymologisesti toisiinsa ja miten".[68] Tässä vaiheessa Tolkienin tarkoitus näyttää olleen hyväksyä julkaistut muodot ja löytää niille johdonmukaiset selitykset. Nimet Galadrim ja Caras Galadon hän aikoi selittää siten, että ne sisälsivät salohaltiakielen sanan galad 'puu' = sindarin galadh.[69] Lisäksi näennäinen samankaltaisuus Galadrielin nimen ja näiden nimien välillä olisi huomioitava jotenkin tarinan sisällä. Erään version mukaan nimen aikaisempi muoto olisi ollut Caladriel, joka olisi "tulkittu tai muutettu" Galadrieliksi.[67]

Tarun Sormusten herrasta alkuteoksen toinen laitos (1965, 1966) muutti tilannetta, sillä se tarjosi Tolkienille tilaisuuden korjailla nimien kirjoitusasuja haluamikseen. Nimet Galadrim ja Caras Galadon saivat aluksi jäädä ennalleen, mutta myöhempään painokseen Tolkien muutti ne Galadhrimiksi ja Caras Galadhoniksi.[69] Näin yhteys nimeen Galadriel heikkeni, mutta Tolkien ei hylännyt ajatusta siitä, että Galadrielin nimi yhdistettiin joskus puihin. Eräässä oletettavasti toisen laitoksen jälkeen kirjoitetussa tekstissä kerrotaan, että "Lórienin ulkopuolella hänen nimensä muuttui joskus niiden suussa joiden muistot menneistä ajoista ja Galadrielin alkuperästä olivat hämärtyneet ja se sai muodon Galadhriel".[70]

Tolkienin viimeisissä kirjoituksissa merkittävin muutos oli Galadrielin nimen yhdistäminen telerin kieleen. Myöhäisen käsityksen mukaan Celeborn (Teleporno) oli Amanin teleriin kuuluva haltia, ja The Shibboleth of Fëanor -esseessä (aikaisintaan 1968[37]) kerrotaan juuri hänen antaneen telerinkielisen nimen Alatáriel, joka myöhemmin käännettiin sindariksi muotoon Galadriel. Nimi Galadriel ei siten enää ollut henkilön alkuperäinen nimi, vaan myöhemmin annettu epessë. Shibboleth-esseessä Galadrielin alkuperäiset quenyankieliset nimet olivat isännimi Artanis ja äidinnimi Nerwen(dë).[46]

Muita nimityksiä

Viitteet

  1. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70–71 / ***.
  2. Silm. 9, Noldorin pako, s. 99 / ***.
  3. Silm. 9, Noldorin pako, s. 108 / ***.
  4. Silm. 13, Noldorin paluu, s. 139–140 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 451 / *** / 1119.
  5. Silm. 13, Noldorin paluu, s. 140 / ***.
  6. Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 155–156 / ***.
  7. Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 158–159 / ***.
  8. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 319–320 / ***.
  9. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 455 / *** / 1122.
  10. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 371 / ***.
  11. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 371–372 / ***.
  12. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 473 / *** / ***; Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 374 / ***.
  13. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 465 / *** / ***.
  14. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 473–475 / *** / ***.
  15. TSH II/3.5., Valkoinen ratsastaja, s. *** / *** / 119 / *** / 514.
  16. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 479–480 / *** / ***.
  17. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 484 / *** / 380.
  18. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / 485 / *** / 381.
  19. TSH I/2.8., Jäähyväiset Lórienille, s. *** / *** / 497–500 / *** / ***.
  20. 20,0 20,1 TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 468 / *** / 1133.
  21. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 471 / *** / ***.
  22. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 319.
  23. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 321.
  24. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 329-330.
  25. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 330.
  26. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 335.
  27. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 334.
  28. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 335-336.
  29. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 334-335.
  30. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 336.
  31. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317 / ***.
  32. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312–313, 320, 345.
  33. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 320.
  34. 34,0 34,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312 = Kirjeet, s. 484 [teksti ja alaviite *] (kirje 297) (uusi suomennos hieman eri sanamuodoin).
  35. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 312 = RGEO, 2. ed., s. 68.
  36. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 313–316; HoME XII, s. 337–338, 347.
  37. 37,0 37,1 HoME XII, s. 331.
  38. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 314-315 = HoME XII, s. 338.
  39. 39,0 39,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 315 = HoME XII, s. 338.
  40. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 313 = HoME XII, s. 337.
  41. 41,0 41,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 316-317; HoME XII, s. 347, vrt. s. 364 [viite 46].
  42. HoME X, s. 128.
  43. HoME X, s. 68.
  44. Kirjeet, s. 540 (kirje 353).
  45. KTK 3.I, Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä, s. 390 (engl. indicating a height of about six feet four inches).
  46. 46,0 46,1 HoME XII, s. 347.
  47. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 314 = HoME XII, s. 337.
  48. J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 50; HoME X, s. 182.
  49. HoME XII, s. 347.
  50. Nimen eri muodoista ja käännöksistä: Galadriel (Paul Strack, Eldamo). Nimen historiasta myös: Helios De Rosario Martínez: "Light and Tree: A Survey Through the External History of Sindarin", Tengwestië, 2005.
  51. HoME X, s. 182.
  52. The Letters of J. R. R. Tolkien, s. 428 (kirje 348).
  53. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 436 / 379–380 (s.v. kal- (gal-)).
  54. J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 50.
  55. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 436 / 379–380 (s.v. kal- (gal-)); HoME XII, s. 347.
  56. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 436 / 379–380 (s.v. kal- (gal-)); HoME XII, s. 347; J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 59.
  57. Kantakielen muodoksi ilmoitetaan esimerkiksi *rigellē̆ (J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 50). Pääte *-ē̆l, *-elle mainitaan feminiinisten päätteiden luettelossa (J. R. R. Tolkien: "Eldarin Roots and Stems", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 190).
  58. HoME VII, s. 249–251, 261 [viite 3], 262 [viite 9].
  59. HoME VII, s. 249.
  60. Kirjeet, s. 533 [alaviite †] (kirje 347).
  61. Esim. HoME X, s. 177.
  62. HoME XI, s. 119.
  63. HoME XI, s. 178.
  64. HoME XI, s. 116.
  65. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 366.
  66. Ks. artikkeli Altariel.
  67. 67,0 67,1 J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 50.
  68. Christopher Gilson, "Foreword", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 5.
  69. 69,0 69,1 Christopher Gilson, "Foreword", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 7.
  70. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 367.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia