Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho (Silmarillion)

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho (engl. Of the Ruin of Beleriand and the Fall of Fingolfin) on Silmarillionin osan Quenta Silmarillion kahdeksastoista luku.[1]

Luvun sisältö

Noldorin korkea kuningas Fingolfin aavisti Morgothin kasvattavan voimiaan, ja halusi hyökätä Angbandiin. Mutta Beleriandissa oli rauha, eivätkä ruhtinaat halunneet ryhtyä sotaan. Niin Morgoth sai rauhassa koota voimiaan, ja 450 vuotta Fingolfinin tulon jälkeen päästi hän voimansa valloilleen. Hän laski tulivirtoja Ard-galenin tasangolle, joka paloi poroksi. Haltioiden vartio oli talviyönä pieni ja yllätettiin täysin. Tämä Beleriandin sotien neljäs taistelu Dagor Bragollach eli Äkkiliekin taistelu, mursi Angbandin piirityksen ja ajoi Morgothin viholliset hajalleen. Harmaahaltiat pakenivat etelään ja piiloutuivat Doriathiin, Nargothrondiin ja meren rantojen linnoituksiin tai metsiin ja erämaihin ja jättivät pohjoisen taistelut.[2]

Finarfinin pojat kärsivät ankarimmin ja Angrod ja Aegnor sekä Bregolas Bëorin huoneen herra surmattiin. Bregolasin veli Barahir pelasti Finrod Felagundin, joka vannoi ystävyyttään ja antoi sormuksensa pelastajalleen. Hithlumin sotajoukot pakenivat Ered Wethrinille, ja siellä kaatui Hador Kultatukka puolustaessaan jälkijoukoissa. Mutta puolustajien uljaus pelasti Hithlumin ja Galdor Pitkä peri Dor-lóminin herruuden.[3]

Fëanorin pojilta vietiin itäiset rajamaat. Aglonin solasta vihollinen tunkeutui läpi huolimatta Celegormin ja Curufinin puolustuksesta. He pakenivat etelään ja länteen ja pääsivät lopulta Nargothrondiin. Mutta Maedhros ei paennut, vaan piti hallussaan Himringin vaaraa, jonne kokoontui elonjääneitä Dorthonionista ja rajamailta. Niin sai hän vallattua vielä joksikin aikaa Aglonin solan.[4]

Kuva © Ted Nasmith
Fingolfinin raivo

Tämän kaiken tappion keskellä luuli Fingolfin noldorin tappion koittaneen ja ratsasti epätoivoissaan Angbandin porteille. Kaikki viholliset pakenivat hänen hurjuuttaan, ja hän haastoi Morgothin kaksintaisteluun. Ja Morgoth astui viimeisen kerran ulos porteistaan ja taisteli haltiakuningasta vastaan. Seitsemästi haavoitti häntä kuninkaan miekka Ringil ja aina väisti kuningas Grondin lyönnit. Lopulta kuningas väsyi, ja Morgoth painoi hänet alas. Kolmasti Fingolfin nousi ylös ennen kuin Morgoth murskasi hänet. Ja Thorondor pelasti kuninkaan ruumiin Morgothilta ja kantoi sen Turgonille, joka hautasi isänsä korkealle Ympärysvuorille.[5]

Barahir palasi Dorthonioniin ja taisteli maasta vihollisen kanssa loppuun asti. Sen maan metsät muuttuivat lopulta kauhun täyttämiksi ja Dorthonion sai uuden nimen Taur-nu-Fuin. Viimein kokosi Barahirin vaimo Emeldir Miessydän kaikki naiset ja lapset ja pakeni Brethiliin. Osa jatkoi matkaansa Dor-lóminiin, muun muassa Rían ja Morwen. Lopulta oli Barahirilla jäljellä kaksitoista miestä, joiden joukossa poikansa Beren, ja he vaelsivat Morgothin joukkoja paossa karuilla ylängöillä ja nummilla.[6]

Vielä kaksi vuotta puolusti noldor Sirionin solaa, sillä Ulmon voima asui virrassa. Lopulta hyökkäsi Sauron ja valloitti Minas Tirithin. Tol Sirionia alettiin kutsua Tol-in-Gaurhothiksi, Ihmissusien saareksi, ja sieltä Sauron valvoi kaikkia solan läpi kulkevia. Niin örkit pääsivät yhä edemmäs ja saartoivat Doriathin ja surmasivat sekä vangitsivat haltioita. Ja Morgoth lähetti vakoojiaan, jotka kylvivät riitaa vapaiden kansojen keskuuteen.[7]

Samaan aikaan yhä uusia ihmisiä saapui idästä Beleriandiin, ja Morgoth viekoitteli heitä puolelleen haltioita vastaan. Bór ja Ulfang olivat tärkeimmät päälliköt, joille Morgoth antoi ystävyytensä. Niin Ulfangin pojat Ulfast, Ulwarth ja Uldor vannoivat uskollisuutta Caranthirille ja pettivät tämän, mutta Bórin pojat Borlad, Borlach ja Borthand pysyivät uskollisena Maedhrosille ja Maglorille.[8]

Örkit hyökkäsivät Sirionin solasta etelään, mutta vähäksi aikaa ne pysäytettiin Teiglinille, kun Halmir haladinin herra ja Beleg Doriathin rajavartijain päällikkö väijyttivät örkkijoukon ja voittivat sen.[9]

Kuva © Ted Nasmith
Örkkien sotajoukko joutuu väijytykseen Brethilissä

Húrin ja Huor olivat Galdorin pojat, jotka kasvoivat Brethilissä, ja lähtivät nuorina mukaan taisteluun örkkejä vastaan. Silloin heidän joukkonsa joutui muista erilleen ja pakeni Brithiachin kahlaamolle. He olisivat kuolleet, mutta Ulmo nostatti joesta sumun, jonka turvin he pääsivät pakoon. Crissaegrimistä heidät näki Thorondor, ja kotkat kantoivat heidät Gondoliniin, jossa Turgon otti heidät vastaan, kuten Ulmo oli häntä kehottanut. He viipyivät kuninkaan vieraina vuoden, mutta halusivat lopulta palata taisteluun Morgothia vastaan. Kotkat kantoivat heidät pois salaisesta laaksosta, jotta sen salaisuus ei paljastuisi, ja veivät Dór-lominiin.[10]

Turgon tiesi Angbandin saarron murtumisen merkitsevän lopun alkua noldorille ja lähetti salaa haltioita purjehtimaan Länteen, mutta yksikään ei sinne päässyt. Myös Morgothia vaivasi epäilys, sillä Finrodin ja Turgonin linnoitukset Nargothrond ja Gondolin pysyivät häneltä salassa. Samalla eldar toipuivat hänen hyökkäyksestään ja menestyivät sodassa. Niin hän seitsemän vuoden kuluttua lähetti suuren hyökkäyksen Hithlumiin. Eithel Sirionissa kaatui Hador, mutta Húrin löi vihollisen takaisin. Hithlumin tasangoilla Fingon oli vaikeuksissa, kunnes Círdan toi laivoilla Falasin haltioita ylös Drengistin vuonoa, ja yhdessä he löivät örkit toistaiseksi takaisin.[11]

Lukuun liittyvä kuvitus

  • "Fingolfinin raivo" (Ted Nasmithin kuva Silmarillionin vuoden 2018 kuvitetussa laitoksessa).[12]
  • "Örkkien sotajoukko joutuu väijytykseen Brethilissä" (Ted Nasmithin kuva Silmarillionin vuoden 2018 kuvitetussa laitoksessa).[13]

Viitteet

  1. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 186-200 / 145-157.
  2. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 186-188 / 145-147.
  3. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 188 / 147.
  4. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 189-190 / 147-148.
  5. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 190-192 / 148, 150.
  6. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 192-193 / 150-151.
  7. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 193-154 / 151-152.
  8. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 195 / 152.
  9. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 195-196 / 153.
  10. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 196-198 / 153, 155.
  11. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 198-200 / 156-157.
  12. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. / 149. – Nasmith on julkaissut kuvan myös internet-sivuillaan. Kuva on tekijän luvalla liitetty myös tähän artikkeliin.
  13. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. / 154. – Nasmith on julkaissut kuvan myös internet-sivuillaan. Kuva on tekijän luvalla liitetty myös tähän artikkeliin.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia