Caranthir

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Caranthir, lisänimeltään Tumma[1] (engl. the Dark), oli neljäs Fëanorin ja Nerdanelin pojista, luonteeltaan heistä rajuin ja äkkipikaisin.[2] Hänellä oli puoliso, jonka nimeä ei kuitenkaan tiedetä; ei myöskään tiedetä, oliko heillä lapsia.[3]

Elämä ja teot

Amanissa

Caranthir syntyi Amanissa, mutta hänen syntymävuottaan ei tiedetä tarkasti. Hänen isänsä Fëanor syntyi vuonna 1169 pv.[4] ja avioitui Nerdanelin kanssa "varhaisessa nuoruudessaan".[5] Fëanorin seitsemän poikaa mainitaan kuitenkin annaaleissa ensi kerran vuonna 1490 pv., jolloin he lähtevät isänsä mukana Valmarista maanpakoon Formenosiin.[6]

Caranthirin nuoruudesta tiedetään vielä, että hän ja hänen veljensä kulkivat isänsä Fëanorin mukana "pitkin ja poikin Valinorissa ja sen rajoilla" eivätkä asuneet pitkään yhdessä paikassa. Usein he olivat Aulën vieraina ja matkasivat jopa Pimeyden reunamille sekä Ulko-Ulapan rannoille "tuntematonta etsien".[7]

Maanpakoon

Kun Melkor oli ryöstänyt Silmarilit, Caranthir vannoi yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa valan, joka toi myös hänen päälleen kohtalokkaan kirouksen.[8] Hän seurasi väkineen Fëanoria Keski-Maahan saadakseen Silmarilit takaisin keinolla millä hyvänsä.

Ylpeyden seuraukset

Beleriandissa Caranthirin ylpeys aiheutti paljon pahaa. Kun noldorin ruhtinaat pitivät Mithrimissä neuvoa vuonna 7 av.[9] päättääkseen suhtautumisestaan Thingoliin ja tämän määräyksiin siitä, missä noldor saisivat asua, Caranthir puhui kovia sanoja Thingolin viestin tuoneille Finarfinin pojalle Angrodille ja nimitti Thingolia "pimentohaltiaksi luolassaan", mistä hänen veljensä Maedhros häntä moitti.[2] Angrod otti itseensä näistä sanoista ja niiden muisto sai hänet vuonna 67 av.[10] paljastamaan Thingolille Alqualondën sukusurman ja oikean syyn Fëanorin paluuseen. Näistä seikoista kuultuaan Thingol kielsi noldorin kielen käytön valtakunnassaan.[11]

Thargelionissa

Caranthir asettui asumaan Gelionin yläjuoksulle Helevornin järven rannalle Reririn vuoren juurelle. Hänen kansansa asutti Thargelionin, "Gelionintakaisen maan", joka uusilta asukkailtaan sai nimen Dor Caranthir, "Caranthirin maa". Gelionin yläjuoksun ja Himringin väliin jäävän Maglorin Aukon itäpuoliset vuoret Caranthir linnoitti pohjoisesta mahdollisesti tulevia hyökkäyksiä vastaan.[12]

Caranthirin kansa kävi Sinivuorilla asti vuoden 150 av. tienoilla[13] ja näki Keski-Maan sisäosien jatkuvan kauas itään. Samoihin aikoihin he joutuivat myös tekemisiin Sinivuorilla asuvien kääpiöiden kanssa, ja vaikka kopea Caranthir ei salannut halveksuntaansa rumina pitämiään kääpiöitä kohtaan he liittoutuivat yhteisen vihollisen, Morgothin, vuoksi ja kävivät paljon kauppaa keskenään. Kaikki Beleriandiin tulevat kääpiöiden kauppatavarat kulkivat Caranthirin kautta ja hän rikastui tämän ansiosta suuresti.[12]

Kun Aredhel oli paennut Eölin luota vuonna 400 av.,[14] hän haki turvaa Celegormin ja Curufinin luota, mutta nämä olivat silloin ratsastamassa Caranthirin kanssa Thargelionissa – ilmeisesti huvikseen.[15]

Caranthir ja haladin

Ihmisten saapuessa Beleriandiin haladin asettuivat asumaan Caranthirin maille Thargelioniin vuonna 313 av.,[16] mutta haltiat eivät näistä juuri piitanneet[17] ennen kuin haladin joutuivat örkkien yllätyshyökkäyksen kohteeksi ja lähestulkoon tuhoutuivat. Caranthir tuli apuun viime hetkellä ja tajuttuaan ihmisten uljauden kunnioitti näitä ja tarjosi näille turvallista asuinpaikkaa pohjoisempana omassa maassaan. Haladinin johtaja Haleth kuitenkin kieltäytyi ylpeänä tarjouksesta ja vei kansansa länteen, kohti Brethilin metsää.[18]

Pako etelään

Dagor Bragollachin jälkeen, vuonna 455 av.,[19] etelään vyöryvät örkkijoukot hävittivät Thargelionin ja saastuttivat Helevornin järven. Caranthir pakeni ja liittyi veljiensä Amrodin ja Amrasin kansoihin. He siirtyivät etelään Ramdalin sivuitse ja asettivat vahvan vartion Amon Erebille.[20]

Nirnaeth Arnoediad

Itäläisten saavuttua Beleriandiin vuonna 463 av.[21] heidän toisen päällikkönsä Ulfangin pojat Ulfast, Ulwarth ja Uldor seurasivat Caranthiria,[22] mutta Nirnaeth Arnoediadin taistelussa vuonna 472 av.[23] he pettivät haltiat ja kävivät näiden jälkijoukon kimppuun. Caranthir veljineen kuitenkin pelastui: he kokoontuivat yhteen ja hakkasivat tiensä ulos taistelusta ja pakenivat itään Dolmedin vuorta kohti.[24]

Hyökkäys Doriathiin ja kuolema

Tämän jälkeen kuulemme Caranthirista vasta 37 vuoden kuluttua, kun hän osallistui Celegormin johtamaan hyökkäykseen Diorin hallitsemaa Doriathia vastaan vuonna 509 av.[25] Fëanorin poikien tarkoituksena oli saada Diorin hallussaan pitämä, Berenin ja Lúthienin tuoma Silmaril haltuunsa, mutta vaikka tuossa hyökkäyksessä Doriath tuhoutui ja Dior kaatui, Silmaril pelastui. Mutta myös Caranthir kaatui Doriathissa samoin kuin hänen veljensä Celegorm ja Curufin.[26]

Nimestä

Nimi Caranthir on sindarinkielinen, sillä maanpakolaiset noldor tunnettiin Beleriandissa sindarinkielisillä nimillään.[27] "Punakkakasvoista" tarkoittavan nimen[28] osat ovat caran[29] 'punainen, punakka (kasvoista)' ja thîr [30] 'kasvot, ilme'. Esseessä The Shibboleth of Fëanor kerrotaan, että Caranthirin alkuperäinen quenyankielinen nimi oli Morifinwë "Tumma Finwë", lyhyemmin Moryo, sillä "hän oli mustatukkainen kuten isoisänsä".[31] Hänen "äidinnimensä" (josta Caranthir on sindarinnettu) puolestaan oli Carnistir "punakasvoinen" (engl. red-face) – tämä nimi puolestaan selitetään siten, että vaikka "hänen tukkansa oli tumma (ruskea [sic!]), hänen kasvonsa olivat punakat kuten äidillään".[31]

Nimen kehityksestä

Kadonneitten tarujen kirjassa Caranthirin nimi on muodossa Cranthor,[32], myöhemmissä kertomuksissa ja annaaleissa Cranthir, kunnes Harmaissa annaaleissa[33] ja Silmarillionin versiossa The Later Quenta Silmarillion[34] alkaa esiintyä muoto Caranthir. Tämä lopulliseksi jäänyt nimimuoto päätyi myös painettuun Silmarillioniin.

Viitteet

  1. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70 / *** (pienellä alkukirjaimella); Silm., Hakemisto, s. 397 s.v. Caranthir / *** (isolla alkukirjaimella).
  2. 2,0 2,1 Silm. 13, Noldorin paluu, s. 137 / ***.
  3. HoME XII, s. 318 [viite 7].
  4. Annals of Aman §78 (HoME X, s. 92) antaa vuosiluvuksi alun perin 1179; Tolkienin myöhemmän korjauksen mukaan 1169 (HoME X, s. 101 [viite 1], 205).
  5. Silm. 6, Fëanor ja Melkorin vapautuminen, s. 75 / ***.
  6. Annals of Aman §99 (HoME X, s. 96); vrt. Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 83 / ***.
  7. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 72 / ***.
  8. Silm. 9, Noldorin pako, s. 99 / ***.
  9. Grey Annals §67-68 (HoME XI, s. 33).
  10. Grey Annals §104 (HoME XI, s. 43).
  11. Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 158-159 / ***.
  12. 12,0 12,1 Silm. 13, Noldorin paluu, s. 138 / ***.
  13. Grey Annals §114 (HoME XI, s. 45).
  14. Grey Annals §120 (HoME XI, s. 48).
  15. Silm. 16, Maeglin, s. 163 / ***.
  16. The Later Quenta Silmarillion §13 (HoME XI, s. 218, 227 [komm.]; Harmaiden annaalien mukaan (§129) haladin tuli Beleriandiin vuonna 400 av. (HoME XI, s. 49).
  17. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 177 / ***.
  18. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 180-182 / ***; The Later Quenta Silmarillion §23-27 (HoME XI, s. 221-222, 227-228 [komm.]), jonka mukaan tämä tapahtui vuonna 375 av.; Harmaista annaaleista kertomus puuttuu kokonaan.
  19. Grey Annals §148 (HoME XI, s. 53).
  20. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 190 / ***.
  21. Grey Annals §174 (HoME XI, s. 60-61).
  22. Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 195 / ***.
  23. Grey Annals §231 (HoME XI, s. 74-75).
  24. Silm. 20, Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad, s. 241 / ***.
  25. The Tale of Years (HoME XI, s. 348).
  26. Silm. 22, Doriathin tuho, s. 298 / ***.
  27. Vrt. Thingolin kielto käyttää noldorin kieltä (Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 159 / ***); nimien muuttamisesta ks. myös The Shibboleth of Fëanor, HoME XII, s. 341.
  28. Ks. myös From The Shibboleth of Fëanor, Vinyar Tengwar 41, 2000, s. 10; D. Salo, A Gateway to Sindarin, s. 345.
  29. Etymologies s.v. KARÁN- (HoME V, s. 362).
  30. Etymologies s.v. THĒ- (HoME V, s. 391; tässä nimi Cranthir on käännetty Ruddy-face. "Punakkakasvoinen").
  31. 31,0 31,1 HoME XII, s. 353.
  32. Ks. esim. HoME II, s. 241.
  33. Ks. esim. HoME XI, s. 115 [komm. §67], 119 [komm. §95].
  34. Ks. esim. HoME X, s. 177, 181 [komm. §41-42].