Silmarilit ja noldorin napina (Silmarillion)
Sisältö
- Esiö
- Sisällys
- Kuvat
- Esipuhe
- Toisen laitoksen esipuhe
- J. R. R. Tolkienin kirjeestä
- Ainulindalë
- Valaquenta
- Quenta Silmarillion
- 1. Aikojen alku
- 2. Aulë ja Yavanna
- 3. Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen
- 4. Thingol ja Melian
- 5. Eldamar ja eldaliën ruhtinaat
- 6. Fëanor ja Melkorin vapautuminen
- 7. Silmarilit ja noldorin napina
- 8. Valinorin pimeneminen
- 9. Noldorin pako
- 10. Sindar
- 11. Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen
- 12. Ihmiset
- 13. Noldorin paluu
- 14. Beleriandista ja sen valtakunnista
- 15. Noldor Beleriandissa
- 16. Maeglin
- 17. Ihmisten tulo länteen
- 18. Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho
- 19. Beren ja Lúthien
- 20. Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad
- 21. Túrin Turambar
- 22. Doriathin tuho
- 23. Tuor ja Gondolinin tuho
- 24. Eärendilin matka ja Vihan sota
- Akallabêth
- Mahtisormukset ja kolmas aika
- Liitteet
Silmarilit ja noldorin napina (engl. Of the Silmarils and the Unrest of the Noldor) on Silmarillionin osan Quenta Silmarillion seitsemäs luku.[1]
Luvun tapahtumat
Fëanor tekee kolme jalokivieä, Silmarilit, Valinorin Puiden sekoittuneesta valosta. Varda pyhittää ne ja Mandos ennustaa, että "Ardan, maan, meren ja ilman kohtalo oli niihin kytketty".[2] Melkor alkaa himoita niitä ja ryhtyy juonittelemaan rikkoakseen haltioiden ja valarin ystävyyden: hän väittää, että valar ovat tuoneet haltiat Amaniin kateuttaan, etteivät nämä voisi hallita idän laajoja maita ja että ihmiset – joista haltiat eivät olleet vielä kuulleet valarilta – voisivat ottaa heidän paikkansa.[3] Silmarilien haltija Fëanor oli hänen juonittelujensa pääkohde: sen lisäksi, että noldor ryhtyivät napisemaan valaria vastaan, Melkor onnistui myrkyttämään Fëanorin ja hänen velipuoltensa Fingolfinin ja Finarfinin välit. Fëanor alkoi takoa aseita ja "puhua avoimia kapinan sanoja valaria vastaan".[4]
Fëanor uhkasi lopulta aseella Fingolfinia isänsä Finwën edessä ja valar kutsuivat Fëanorin vastaamaan Mandosin eteen: Melkorin valheet tulivat viimein ilmi ja Tulkas lähti etsimään häntä uutta oikeudenkäyntiä varten. Fëanoria ei kuitenkaan katsottu syyttömäksi, ja hän joutui lähtemään Tirionista maanpakoon, ja hänen isänsä Finwë lähti hänen mukanaan.[5]
Melkoria ei kuitenkaan saatu kiinni. Hän meni Formenosin, Fëanorin rakentaman linnoituksen luo ja koetti puhua Fëanorin puolelleen, mutta joutui poistumaan häväistynä, sillä Fëanor tajusi hänen tavoittelevan Silmarileja.[6]
Finwë lähetti viestinviejänsä kertomaan valarille Melkorin aikeista, ja Oromë ja Tulkas lähtivät ajamaan takaa Melkoria, joka kuitenkin pakeni Valinorista pohjoiseen ja katosi.[7]
Viitteet
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 78-85 / 59-64.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 78-79 / 59.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 79-80 / 59-60.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 80-81 / 60-61.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 81-83 / 61-62.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 83-84 / 63.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 84-85 / 63-64.
Aiheesta muualla
- Keskustelu Silmarillion - 7. Silmarilit ja noldorin napina (Vihreän Lohikäärmeen Lukutupa, alk. 9.7.2018).
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia