Glorfindel

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli kokonaisuudessaan tai osa sen sisällöstä on todettu virheelliseksi, huonosti muotoilluksi tai selvästi korjausta kaipaavaksi.
Voit auttaa Kontuwikiä korjaamalla tämän artikkelin sisältöä.

Glorfindel.jpg

Glorfindel esiintyy kahden haltian nimenä J. R. R. Tolkienin legendariumissa. Ensimmäisestä Glorfindelistä kerrotaan Silmarillionissa ja muissa Ensimmäistä Aikaa koskevissa kirjoituksissa. Jälkimmäinen esiintyy Tarussa Sormusten herrasta. Myöhemmissä kirjoituksissaan Tolkien kertoo näiden olevan yksi ja sama henkilö, vaikka tämä ei käykään ilmi Silmarillionista tai Sormusten herrasta.

Glorfindelin hahmo ja nimi (merkitykseltään "kultahiuksinen") olivat ensimmäisiä, jotka Tolkien keksi, kun hän ryhtyi luomaan legendariumiaan 1916–17.

Alkuperä

Glorfindel esiintyy ensimmäisen kerran kertomuksessa Gondolinin tuho, joka oli Kadonneitten tarujen kirjan ensimmäiseksi kirjoitettu osa. Tolkienin ideoiden kehittyessä hän kirjoitti tästä tapahtumasta useita kertoja, ja eräs tiivistetty kuvaus Gondolinin lopusta sisältyy Silmarillioniin.

Glorfindel kuvataan alusta alkaen jalona ja korkea-arvoisena, eräänä kuningas Turgonin tärkeimmistä päälliköistä. Alkuperäisessä Gondolinin tuho -kertomuksessa häntä kutsutaan Kultaisen Kukan huoneen päämieheksi. Taisteltuaan kaupunkia puolustavissa joukoissa Glorfindel pakenee Gondolinista yhdessä Tuorin, Idrilin, Eärendilin ja monien muiden kanssa. Pakolaiset kulkevat yli kaupungin yllä kohoavien Ympärysvuorten. Siellä heidät kuitenkin yllättää vihollisjoukko, johon kuuluu balrog. Glorfindel surmaa balrogin kaksintaistelussa mutta saa itsekin surmansa. Hänen ruumiinsa haudataan kivikumpuun. Kertomuksen mukaan ilmaisusta "Glorfindel ja balrog" tuli haltioiden keskuudessa sananlasku, joka kuvasi suurta taitoa ja rohkeutta taistelussa.

Gondolinin tuhossa Tolkien kirjoittaa, että Glorfindelin nimi tarkoittaa kultahiuksista (engl. meaneth Goldtress for his hair was golden). Christopher Tolkien kommentoi, että tämä oli alusta pitäen hänen nimensä merkitys. Glorfindeliä kuvataan myös Silmarillionissa sanalla "yellow-haired", tosin suomennoksessa sana on jätetty kääntämättä (Silm. 306).

Taru Sormusten herrasta

Samanniminen haltia esiintyy paljon Gondolinin tuhoa myöhemmin kirjoitetussa Tarussa Sormusten herrasta. Liitteeseen A sisältyvässä kuvauksessa Fornostin Taistelusta Glorfindel johtaa Rivendellin haltiajoukkoja Angmaria vastaan. Hänen rinnallaan taistelevat Gondorin kuninkaan pojan Eärnurin johtama armeija sekä Lindonista ja Arnorista kootut joukot. Kun Angmarin Noitakuningas, nazgûlien herra ja Sauronin tärkein palvelija, ratsastaa itse taistelukentälle, hänen läsnäolonsa säikäyttää Eärnurin hevosen. Hevonen kantaa prinssin pois taistelukentältä Noitakuninkaan nauraessa. Glorfindel kohtaa Noitakuninkaan, joka pakenee yöhön. Eärnur tahtoo ryhtyä takaa-ajoon, mutta Glorfindel pyytää häntä luopumaan ajatuksesta ja ennustaa sitten, että Noitakuninkaan loppu on kaukana tulevaisuudessa, eikä hän tule kaatumaan "miehen käden kautta" (engl. by the hand of man). (TSH III, Liite A I 4, s. */*/409/*/*.) Monia vuosia myöhemmin Éowyn, nainen, surmaa Noitakuninkaan Pelennorin kenttien taistelussa, apunaan Meriadoc Rankkibuk, hobitti.

Luvussa Pako Kahlaamolle kerrotaan, kuinka paljon myöhemmin Rivendellin Elrond lähettää Glorfindelin auttamaan hobitti Frodoa, joka pakenee kohti Rivendelliä nazgûlien seuraamana. Glorfindel asettaa Frodon hevosensa Asfalothin selkään, ja Frodo ratsastaa edeltä Bruinenin Kahlaamon yli ja pysähtyy sitten uhmaamaan takaa-ajajiaan. Frodo on vähällä jäädä vangiksi, mutta Glorfindel, Konkari ja Frodon hobittitoverit hyökkäävät nazgûlien takaa ja ajavat ne veteen, missä Elrondin ja Gandalfin aikaansaama suuri aalto, johon näyttää kuuluvan valkeita hevosia ratsastajineen, pyyhkäisee ne mennessään. Konkari ja hobitit kantavat soihtuja, mutta Glorfindel paljastaa itsensä vihassaan kauhistuttavaksi haltiaylimykseksi; Frodo näkee hänet hohtavana hahmona. (TSH I/1.12., s. */*/286–288/*/*; I/2.1., s. */*/297–298*/*/*.)

Kun Frodo myöhemmin kysyy, onko Rivendell turvassa Sauronilta, Gandalf selittää:

"Ja täällä Rivendellissä asuvat vielä muutamat hänen päävihollisistaan; haltioiden Viisaat, Eldarin ylimykset, jotka tulivat kaukaisimpien merten takaa. He eivät pelkää sormusaaveita, sillä ne jotka ovat asuneet Siunatussa Valtakunnassa elävät samanaikaisesti kahdessa maailmassa, ja heillä on suuri valta yli Näkyvän ja Näkymättömän."
(TSH I/2.1., s. */*/296/*/*)

Gandalf kertoo Glorfindelin olevan yksi näistä ja sanoo hänen olevan "haltiaylimys ja ruhtinassukua" sekä yksi "mahtavista Esikoisista". Asuessaan haltioiden vieraana Frodo näkee itse Gandalfin kuvauksen pitävän paikkansa:

"Frodo katsoi heihin täynnä ihmetystä, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt Elrondia, josta niin monet tarut kertoivat; ja istuessaan hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan Glorfindel ja Gandalfkin, jonka hän luuli tuntevansa niin hyvin, olivat mahtavien ja arvokkaiden ruhtinaiden kaltaisia. – – Glorfindel oli pitkä ja uljasryhtinen; hänen hiuksensa olivat kullanhohtoiset, hänen kasvonsa kauniit ja nuoret ja pelottomat ja tulvillaan iloa; hänen silmänsä kirkkaat ja valppaat ja hänen äänensä kuin musiikkia; ja hänen otsallaan asui viisaus ja voima hänen kädessään."
(TSH I/2.1., s. */*/301/*/*)

Elrondin neuvonpidon ensimmäisessä luonnoksessa Saattueen jäsenet poikkesivat lopullisesta versiosta merkittävällä tavalla. Yhdeksän kulkijan oli määrä olla Frodo, Gandalf, Trotter (myöhemmin Konkari/Aragorn), Glorfindel, Durin Balinin poika (josta tuli Gimli Glóinin poika), Sam, Merri sekä Pippinin ja Pulla Bolgerin hahmojen varhaiset versiot. Boromir ja Legolas tulivat mukaan vasta paljon myöhemmin. (HoME VI, ?.)

Myöhemmissä luonnoksissa Legolas otti Glorfindelin paikan haltioiden edustajana, mutta Tolkien kuvasi Glorfindelin edelleen merkittävänä henkilönä. Hän istuu kunniapaikalla Elrondin ja Gandalfin vieressä Elrondin talon salissa, ja hän oli yksi harvoista Rivendellin haltioista, joiden tiedettiin pystyvän vastustamaan sormusaaveita ja jotka sopivat siksi lähetettäviksi pelastamaan Frodoa. Hän jopa ajaa yksinään kolme nazgûlia Mitheithelin sillan luota. (TSH I/1.12., s. */*/282/*/*.) Se, että Glorfindel tunnettiin erityisen voimallisena haltiana, tulee esille myös Sormuksen Saattueen jäsenistä päätettäessä, kun Gandalf käyttää häntä esimerkkinä puhuessaan Sormuksen tuhoamisen vaikeudesta. Kun Elrond haluaisi täyttää kaksi viimeistä paikkaa saattueessa oman talonsa väellä, Gandalf puolustaa Meriadoc Rankkibukin ja Peregrin Tukin valintaa sanomalla:

"Minusta tuntuu, Elrond, että tässä asiassa olisi oikein luottaa enemmän heidän ystävyyteensä kuin suureen viisauteen. Vaikka valitsisit meille haltiaylimyksen, sellaisen kuin Glorfindel, hän ei pystyisi valloittamaan Mustaa Tornia eikä raivaamaan tietä Tuleen sillä voimalla mikä hänessä on."
(TSH I/2.3., s. */*/368/*/*)

Myöhäiset esseet

Jo kirjoittaessaan Tarua Sormusten herrasta Tolkien nähtävästi harkitsi liittävänsä Rivendellin Glorfindelin jollakin tavalla Gondolinin Glorfindeliin. Suunnitellessaan Elrondin neuvonpitoa vuonna 1938 hän kirjoitti muistiinpanon: Glorfindel tells of his ancestry in Gondolin (HoME VI, 214/XII, 377). Lopullisessa teoksessa Gondolinia ei kuitenkaan mainita.

The Peoples of Middle-earthissa Christopher Tolkien kuvaa, kuinka hänen isänsä palasi viimeisinä vuosinaan kysymykseen Glorfindelin identiteetistä. Hänen viimeisten kirjoituksiensa joukossa on kaksi lyhyttä esseetä, joita C. Tolkien kutsuu nimillä "Glorfindel I" ja "Glorfindel II". C. Tolkien ei ainakaan tässä yhteydessä mainitse muita kirjoituksia, joissa hänen isänsä olisi käsitellyt aihetta näiden esseiden ja vuoden 1938 muistiinpanon väliin jäävinä vuosikymmeninä. (HoME XII, 377.)

Esseessä II Tolkien antaa alkuperäisistä aikomuksistaan melko erilaisen kuvan kuin edellä mainitun muistiinpanon perusteella voisi olettaa. Hänen mukaansa nimi Glorfindel oli lainattu melko mielivaltaisesti Sormusten herraan hänen vanhemmista taruistaan, ja sen jääminen julkaistuun tekstiin oli lähinnä vahinko:

"Its use in The Lord of the Rings is one of the cases of the somewhat random use of the names found in the older legends, now referred to as The Silmarillion, which escaped reconsideration in the final published form of The Lord of the Rings."
(HoME XII, 379)

Kummassakin esseessä Tolkien toteaa, että Kolmannen Ajan Glorfindelin tulisi olla sama henkilö kuin Ensimmäisen Ajan Glorfindel. Tämä sopisi hänen mukaansa siihen, mitä Rivendellin Glorfindelistä kerrotaan Sormusten herrassa (HoME XII, 378) ja parantaisi tarinaa (HoME XII, 380). Tolkienin luoman metafysiikan mukaan Glorfindelin fëa olisi siirtynyt hänen kuoltuaan Mandosiin, mistä se olisi aikanaan palautettu elämään Amanissa. Sieltä Glorfindel olisi matkannut takaisin Keski-Maahan – esseessä I hän palaa Gandalfin seuralaisena Kolmannella Ajalla, esseessä II hän saapuu jo Toisella Ajalla auttamaan Gil-galadia ja Elrondia.

Nimen myöhäisiä etymologioita

Esseessä "Glorfindel II" Tolkien kommentoi yli puoli vuosisataa sitten keksimäänsä nimeä sanomalla, että se on "nyt vaikea sovittaa sindariin", mutta ei mene yksityiskohtiin. (HoME XII, 379.)

Aikaisemmissa kirjoituksissaan Tolkien oli kuitenkin hahmotellut nimelle erilaisia etymologioita sindarissa:

  • Kokoelmassa enimmäkseen Silmarillionin nimiin liittyviä muistiinpanoja, joiden viimeinen sivu on päivätty 1957, nimen sanotaan olevan mukautettu sindariin quenyankielisestä nimestä Laurefin(de), Laurefindele (findele 'tress, lock'). Heti perään Tolkien kuitenkin kirjoitti, että findel luultavasti palautuu muotoon spin-dela 'having beautiful hair'. (PE #17, 119.)
  • Mahdollisesti 1960-luvulta peräisin olevassa muistiinpanossa viitataan juuriin SPIN- 'a single hair, filament' ja DEL- 'thick, dense'. Tätä seurasi toinen muistiinpano, jossa Tolkien hylkäsi elementin DEL- ja tulkitsi sanan findel (< *spindilā) tarkoittavan 'head of hair', 'fax'. Nimi Glorfindel on tässä käännetty 'Golden-hair'; sen sanotaan muodostuvan sanoista glawar, glaur- + findel ja sen quenyankielisen muodon sanotaan olleen luultavasti Laurefindil. (PE #17, 17.)

Kaikissa kolmessa selityksessä otetaan kantaa siihen, miksi tässä nimessä nd:stä ei ole tullut nn sanan sisällä sindarin normaalin kehityksen mukaisesti (ks. TSH III, Liite E I, s. */*/489/*/*). Kahdessa viimeksi mainitussa muistiinpanossa sanan findel sanotaan olevan arkaainen tai muinaissindarin mukainen muoto, joka on säilynyt tässä nimessä. Ensimmäisenä mainitussa tulkinnassa perustelua ei esitetä kovin suorasanaisesti, mutta mahdollisesti syynä on se, että kyseessä on yhdyssana. (Tolkienin sanoin: "But findel (so, not to finnel) is prob[ably] an [?adj.] spin-dela" (hakasulkeet ovat julkaisun toimittajan).)

Lähde

Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna. Tässä artikkelissa käytetään materiaalia englanninkielisen Wikipedian artikkelista "Glorfindel".