Toinen aika

Kohteesta Kontuwiki

Toinen aika (engl. Second Age) alkoi, kun Morgoth oli voitettu Vihan sodassa ja hänet oli heitetty Ajattomaan tyhjyyteen.[1]

Ne ihmiset, jotka olivat auttaneet haltioita taistelussa Morgothia vastaan, viettivät suurimman osan toisesta ajasta Númenorin saarella, jonka he olivat saaneet valarilta palkkioksi osoittamastaan uskollisuudesta.[2] Keski-Maassa asui vielä runsaasti haltioita, vaikka monet olivat noudattaneet valarin kutsua ja purjehtineet Amaniin ensimmäisen ajan päätyttyä.[3]

Keski-Maan mahtavin ruhtinas oli kuitenkin Sauron, Morgothin entinen palvelija, joka otti tämän paikan ihmisten ja haltiain päävihollisena.[4] Haltiat ja ihmiset sotivat häntä vastaan ja lopulta Sauron kukistui ja hänet vietiin vankina Númenoriin.[5] Siellä hän kuitenkin turmeli númenorilaiset niin, että nämä hyökkäsivät Valinoriin ja valar luopuivat maailman hallitsemisesta, Númenor tuhoutui ja maailma muuttui niin, että Valinor siirrettiin pois sen piiristä.[6]

Toinen aika ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan siihen, että Númenorin pakolaisten ja haltiain sotajoukko kukisti Keski-Maahan palanneen Sauronin ja otti häneltä pois Suurimman sormuksen, jonka avulla hän oli koettanut alistaa kaikki vapaat kansat tahtonsa alle.[7]

Toisen ajan aikajana

Ellei muuta lähdettä ole mainittu, tiedot ovat peräisin Vuosien kirjasta Tarun Sormusten herrasta Liite B:stä.[8]

Vuosi Númenor Keski-Maa
1 Harmaat satamat ja Lindonin valtakunta perustetaan. Lindonia hallitsee noldorin Korkea kuningas Gil-galad.[9]
32 Morgothia vastaan taistelleet edain saapuvat Númenorin saarelle, jonne he perustavat valtakuntansa: Elrosista (syntynyt 58 vuotta ennen toisen ajan alkua) tulee sen ensimmäinen kuningas Tar-Minyatur.[10]
n. 40 Paljon kääpiöitä lähtee Ered Luinilla sijainneista kaupungeistaan (Belegost, Nogrod) itään Moriaan (eli Khazad-dûmiin) Sumuvuorille.
61 Vardamir Nólimon, Elrosin vanhin lapsi (poika) syntyy. Tämän jälkeisinä vuosina Elrosille syntyy tytär Tindómiel ja kaksi poikaa Manwendil ja Atanalcar.[11]
442 Númenorin ensimmäinen kuningas Tar-Minyatur kuolee. Vardamir siirtää kuninkuuden suoraan pojalleen ja alkaa Númenorin kolmannen hallitsijan Tar-Amandilin aikakausi.[12]
n. 500 Morgothin palvelija Sauron alkaa jälleen liikehtiä.
521 Tar-Elendilin tytär ja vanhin lapsi Silmariën syntyy. Hän menee myöhemmin naimisiin Andúniën Elatanin kanssa ja heidän lapsestaan Valandilista tulee ensimmäinen Andúniën ruhtinas.[13]
590 Tar-Elendilistä Númenorin neljäs hallitsija.[14]
600 Vëantur purjehtii ensimmäisenä númenorilaisena Keski-Maahan.[15]
700 Tar-Meneldurin ensimmäinen poika Tar-Aldarion syntyy.[13]
725–727 Tar-Aldarionin ensimmäinen retki Númerrámarilla Keski-Maahan. Hän ystävystyy Gil-galadin ja Círdanin kanssa.[16]
740 Tar-Meneldurista Númenorin viides hallitsija.[14]
750 Eregion perustetaan.
aikaisintaan 750 Tar-Aldarion perustaa Vinyalondën sataman Gwathirin suulle.[17] Númenorilaisten hakkuut Gwathirin varrella aiheuttavat ajan mittaan suurta tuhoa seudun metsille ja johtavat vihollisuuksiin paikallisten asukkaiden kanssa.[18]
870 Tar-Aldarionin ja Erendisin häät.[19]
873 Tar-Aldarionin ja Erendisin tytär Tar-Ancalimë syntyy.[13]
877 Tar-Aldarion purjehtii Hirilondëlla Keski-Maahan.[19]
882 Tar-Aldarion ja Erendis eroavat.[19]
883 Tar-Aldarionista Númenorin kuudes hallitsija.[14]
aikaisintaan 883 Tar-Aldarion tapaa Galadrielin Tharbadissa.[20]
n. 970 Tar-Ancalimën ja Hyarastornin Hallacarin häät.[21]
n. 1000 Sauron linnoittautuu Mordoriin ja alkaa rakentaa Barad-dûria.
1075 Tar-Ancalimësta Númenorin seitsemäs hallitsija ja ensimmäinen hallitseva kuningatar.[21]
1098 Tar-Aldarion kuolee.[21]
1200 Sauron saavuttaa Eregionin seppien luottamuksen. Númenorilaiset alkavat rakentaa pysyviä satamia.
1280 Tar-Anárionista Númenorin kahdeksas hallitsija.[21]
1285 Tar-Ancalimë kuolee.[21]
1394 Tar-Súrionista Númenorin yhdeksäs hallitsija.[22]
n. 1500 Eregionin haltiasepät alkavat takoa mahtisormuksia Sauronin avulla.
1556 Tar-Telperienistä Númenorin kymmenes hallitsija.[22]
n. 1590 Kolme sormusta valmistuu.
n. 1600 Sauron takoo Suurimman sormuksen Orodruinissa. Barad-dûr valmistuu.
1693 Haltioiden ja Sauronin sota alkaa.
1695 Sauron hyökkää Eriadoriin. Gil-galad lähettää Elrondin johtaman sotajoukon Eregioniin.[23]
1697 Eregionin tuho, Celebrimborin kuolema. Morian portit suljetaan. Elrond vetäytyy pohjoiseen ja perustaa Imladrisin jäljelle jääneen noldorin turvapaikaksi.
1699 Sauronin joukot marssivat Eriadorin poikki.
1700 Tar-Minastir lähettää laivaston Gil-galadin avuksi Lindoniin. Númenorilaisten avulla Sauron lyödään.
1701 Sauronin joukot ajetaan pois koko Eriadorista.
1731? Tar-Minastiristä tulee Númenorin yhdestoista hallitsija joko tänä vuonna tai jo aiemmin.[24]
n. 1800 Númenorilaiset perustavat siirtokuntia Keski-Maahan. Sauron laajentaa valtaansa itään.
1869 Tar-Ciryatanista Númenorin kahdestoista hallitsija.[22]
2029 Tar-Atanamiristä Númenorin kolmastoista hallitsija.[25]
2221? Tar-Ancalimonista Númenorin neljästoista hallitsija. Númenorin jakautuminen alkaa.[25] Sormusaaveet ilmestyvät ensimmäisen kerran näihin aikoihin.[25]
2280 Umbarista númenorilaisten linnoitus.
2350 Pelargir rakennetaan. Siitä tulee Númenorin Uskollisten tärkein satama Keski-Maassa.
2386 Tar-Telemmaitësta Númenorin viidestoista hallitsija.[26]
2526 Tar-Vanimeldëstä Númenorin kuudestoista hallitsija.[27]
2637 Tar-Vanimeldën kuolema. Tar-Vanimeldën puoliso Herucalmo julistautuu kuninkaaksi nimellä Tar-Anducal, mutta häntä ei lueta Númenorin hallitsijoiden joukkoon.[27]
2657 Tar-Alcarinista Númenorin seitsemästoista hallitsija.[27]
2737 Tar-Calmacilista Númenorin kahdeksastoista hallitsija.[27]
2825 Tar-Ardaministä Númenorin yhdeksästoista hallitsija.[28]
2899 Ar-Adûnakhôrista Númenorin kahdeskymmenes hallitsija.[29]
2962 Ar-Zimrathônista Númenorin kahdeskymmenesensimmäinen hallitsija.[29]
3033 Ar-Sakalthôrista Númenorin kahdeskymmenestoinen hallitsija.[29]
3102 Ar-Gimilzôrista Númenorin kahdeskymmeneskolmas hallitsija.[29]
3119 Elendil Amandilin poika syntyy.[30]
3177? Tar-Palantirista Númenorin kahdeskymmenesneljäs hallitsija. Hän koettaa palauttaa Númenorin entiselleen. Syttyy sisällissota.[31]
3209 Isildur Elendilin poika syntyy.[30]
3219 Anárion Elendilin poika syntyy.[32]
3255 Ar-Pharazôn anastaa vallan. Hänestä tulee Númenorin kahdeskymmenesviides hallitsija.
3261 Ar-Pharazônin joukot laskevat maihin Umbarissa.
3262 Ar-Pharazôn tuo Sauronin vankina Númenoriin.
3310 Ar-Pharazôn alkaa rakentaa suurta laivastoa.
3318 Meneldil Anárionin poika syntyy.[32]
3319 Ar-Pharazôn hyökkää Valinoriin. Númenorin tuho. Elendil poikineen ja hänen johtamansa uskolliset pakenevat Keski-Maahan.
3320 Arnorin ja Gondorin maanpaon valtakuntien perustaminen.
3399 Cemendur Meneldilin poika syntyy.[32]
3429 Sauron hyökkää Gondoriin: Minas Ithil valloitetaan. Isildur pakenee ja menee Elendilin luo. Anárion puolustaa Minas Anoria ja Osgiliathia.
3430 Valandil Isildurin nuorin poika syntyy.[30]
3430 Gil-galad ja Elendil muodostavat Viimeisen liiton Sauronia vastaan.
3431 Liiton armeija marssii Imladrisiin.
3434 Liiton armeija ylittää Sumuvuoret. Sauron häviää Dagorladin taistelun, Barad-dûrin piiritys alkaa.
3440 Anárion saa surmansa Barad-dûrin piirityksessä.
3441 Elendil ja Gil-galad kaatavat Sauronin, mutta saavat itse surmansa; Isildur leikkaa Sormuksen Sauronin kädestä Elendilin miekan tyngällä.

Viitteet

  1. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1119 / ***, vrt. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 320 / ***; Silm., Akallabêth, s. 324 / ***.
  2. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1067 / ***, Silm., Akallabêth, s. 324-325 / ***.
  3. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1119 / ***, vrt. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317, 319-320 / ***.
  4. Silm., Akallabêth, s. 333-334 / ***.
  5. Silm., Akallabêth, s. 337-339 / ***.
  6. Silm., Akallabêth, s. 347-349 / ***.
  7. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1121 / ***; Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 366 / ***.
  8. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. 476-494 / 932, 934-946 / 451-473 / *** / 1119-1137 / ***.
  9. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. *** / 296.
  10. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 298 / 252.
  11. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 288 / 242. Katso myös Elrosin perijät: Varhaiset sukupolvet (Christopher Tolkienin koostama sukutaulu) ja Elrosin sukupuu.
  12. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 298–299 / 252-253.
  13. 13,0 13,1 13,2 KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 288 / 242.
  14. 14,0 14,1 14,2 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 299 / 253.
  15. KTK 2.I, Númenorin saari, s. 235 / 201; KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. *** / 247 (viite 3).
  16. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 239, *** / 205, 246.
  17. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 241–242, 292 / ***.
  18. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 360–361 / ***.
  19. 19,0 19,1 19,2 KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 292 / ***.
  20. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. 281–282 / ***.
  21. 21,0 21,1 21,2 21,3 21,4 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 300 / ***.
  22. 22,0 22,1 22,2 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 301 / ***.
  23. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 325–328 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 453 / *** / *** / ***. Vuosien kirjan suomennoksessa Sauronin joukot "miehittävät" Eriadorin vuonna 1695 (painovirheen vuoksi muodossa 1965), mutta hyökkäys oli nähtävästi vasta alkamassa (engl. Sauron's forces invade Eriador).
  24. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 301, 308 [viite 9] / ***. Katso myös artikkeli Tar-Minastir.
  25. 25,0 25,1 25,2 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 301–302 / ***. Vuosilukuihin littyvistä epäselvyyksistä, katso artikkeli Tar-Atanamir.
  26. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 302–303 / ***.
  27. 27,0 27,1 27,2 27,3 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 303 / ***.
  28. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 303–304 / ***.
  29. 29,0 29,1 29,2 29,3 KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 304 / ***.
  30. 30,0 30,1 30,2 HoMe XII, s. 192.
  31. KTK 2.III, Elrosin perilliset: Númenorin kuninkaat, s. 304 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 453 / *** / *** / ***. Vuosilukuihin littyvistä epäselvyyksistä, katso artikkeli Tar-Palantir.
  32. 32,0 32,1 32,2 HoMe XII, s. 197.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia