Eärnil II

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eärnil II (1883-2043 ka.) oli Gondorin kolmaskymmenestoinen kuningas (hallitsijana 1945-2043 ka.), Ondoherin seuraaja sen jälkeen, kun kuningas ja hänen poikansa olivat kaatuneet taistelussa. Eärnil oli myös kuninkaallista sukua: hänen isänsä Siriondil oli Ondoherin pikkuserkku eli Ondoherin isoisän, kuningas Narmacil II:n nuoremman veljen Arciryasin pojanpoika.[1] Hänen seuraajansa oli hänen poikansa Eärnur (1928-2050 ka.).

Elämä ja teot

Morannonin tappio ja Leirin taistelu

Kuningas Ondoherin hallitessa Eärnil oli Gondorin eteläarmeijan päällikkö ja hänen tukikohtansa oli Pelargirissa.[2] Cermië-kuun 9. päivänä vuonna 1944 ka. Eärnil sai tiedon, että etelästä lähestyi Haradin sotajoukko. Hän oli jo vienyt puolet joukoistaan Anduinin yli ja leiriytynyt Etelä-Ithilieniin noin 40 virstaa Porosin kahlaamon pohjoispuolelle. Kahlaamo oli jätetty vaille puolustusta – ilmeisesti viholisen houkuttelemiseksi syvemmälle Ithilieniin, missä Eärnil oli valmistautunut taisteluun.[3]

Eärnil voitti taistelun Etelä-Ithilienissä ja tuhosi haradrimin armeijan, joka oli marssinut Porosjoen yli.[4] Mutta samanaikaisesti kuningas taisteli Morannonin pohjoispuolella vaunumiehiä ja haradrimia vastaan, ja kaatui taistelussa kuten myös hänen molemmat poikansa.[5] Voittonsa jälkeen Eärnil marssi pohjoisarmeijan avuksi, yllätti omaa voittoaan juhlivat vaunumiehet kesken juhlien Leirin taistelussa ja ajoi heidät Ithilienistä.[6]

Arveduin vaade ja Eärnilin tulo kuninkaaksi

Valtaistuimen jäätyä vaille miespuolista perijää Arthedainin kuningas Arvedui vaati Gondorin kruunua itselleen, sillä hänen vaimonsa oli Ondoherin tytär Fíriel. Gondor kuitenkin hylkäsi Arveduin vaateen lähinnä Ondoherin käskynhaltijan Pelendurin vaikutuksesta.[7] Lisäksi voittoisa Eärnil vaati kruunua itselleen ja sen hän myös sai, olihan hänen isänsä ollut Ondoherin pikkuserkku. Hallitsijana Eärnil oli silti viisas ja maltillinen, eikä halunnut kiristää suhteita Arthedainiin, vaikka hylkäsikin Arveduin vaateen. Hän katsoi toimivansa Gondorin edun mukaisesti ryhtyessään hallitsijaksi.[8]

Noitakuningas ja Arthedain

Vuonna 1973 ka. Eärnil lähetti poikansa Eärnurin laivaston ja armeijan kanssa auttamaan Arthedainia, jonka kimppuun Angmarin Noitakuningas oli hyökännyt. Apuvoimat saapuivat ajoissa lyömään Angmarin armeijat, mutta liian myöhään pelastaakseen Arthedainia[9] – Arvedui hukkui seuraavana keväänä pakomatkallaan kaukaisessa pohjoisessa Forochelin lahdella ja Pohjois-Valtakunta raukesi olemasta, vaikka suku jatkuikin dúnedainin päämiehissä.[10]

Minas Ithilin menettäminen

Kärsittyään tappion pohjoisessa Noitakuningas pakeni Mordoriin ja kokosi sinne myös muut sormusaaveet. Vuonna 2000 ka. ne hyökkäsivät Cirith Ungolin kautta ja piiritettyään Minas Ithiliä kaksi vuotta valtasivat sen vuonna 2002 ka. Samalla tornin palantír joutui sormusaaveiden ja sen myötä Sauronin haltuun.[11]

Amroth ja Nimrodel

Eärnil II:n ajalla Amroth ja Nimrodel kulkivat Gondorin halki matkallaan Edhellondin satamaan Suuren meren rannalle, mutta tuosta matkasta ei Gondorissa säilynyt tietoja.[12]

Nimestä

Quenyankielisen nimen Eärnil alkuosa ëar tarkoittaa 'merta',[13] loppuosa -nil on lyhyempi variantti päätteestä -ndil (myös -dil) joka esiintyy useissa henkilönnimissä ja merkitsee 'kiintymystä, epäitsekästä rakkautta'.[14] Nimi on varsinaisesti lyhyempi muoto nimestä Eärendil.

Viitteet

  1. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1071, 1083; HoME XII, s. 201, 216-217. – Katso myös Elrosin sukupuu.
  2. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 397-398.
  3. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 398.
  4. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1082 = KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 402.
  5. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 399-401; TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1082. – Katso myös artikkeli Morannonin tappio.
  6. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1082; KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 402. – Taistelun nimi, "Leirin taistelu", esiintyy vain Keskeneräisten tarujen kirjan kertomuksessa.
  7. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 402-403; TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1082-1083.
  8. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1083.
  9. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1084-1085; HoME XII, s. 201, 216-217.
  10. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1074.
  11. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1085; HoME XII, s. 201, 216-217.
  12. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 331.
  13. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 433 s.v. ëar / ***.
  14. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 438 s.v. -(n)dil / ***.


Edeltäjä:
Ondoher
Gondorin kuningas
1945 ka. - 2043 ka.
Seuraaja:
Eärnur