Pelargir

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pelargir, "Kuninkaallisten Laivojen Valkama"[1] (engl. Garth of Royal Ships), oli Gondorin alueen vanhin kaupunki ja tärkein satama. Se oli myös Lebenninin maakunnan pääkaupunki.

Toisella ajalla

Vuosien kirjan mukaan númenorilaiset merenkävijät perustivat sataman Anduin- ja Sirith-jokien yhtymäkohtaan kuningas Tar-Ancalimonin hallituskaudella vuonna 2350 ta.[2] Aluksi se oli todennäköisesti merkitykseltään vähäisempi kuin númenorilaisten suurin ja tärkein tukikohta Keski-Maassa, Umbar, tai pohjoisempana rannikolla sijainnut Lond Daer. Kuitenkin kuningas Ar-Adûnakhôrin aloitettua haltiamielisten Uskollisten vainot monet muuttivat pois Númenorista Keski-Maan pohjoisille rannikoille, missä haltioita vielä asui. Pelargirista kasvoi Uskollisten tärkein tukikohta rannikolla.[2]

Toisen ajan lopussa Númenorin uppoamista seurannut luonnonmullistus muutti rantaviivaa niin, että aikaisemmin meren rannalla sijainnut Pelargir jäi sisämaahan Anduinin suiston siirtyessä kymmeniä virstoja lännemmäksi. Númenorin pakolaisista Isildurin ja Anárionin viisi laivaa laskivat maihin Pelargirissa vuonna 3320 ta.,[lähde?] mutta he eivät jääneet Pelargiriin vaan perustivat oman valtapiirinsä pohjoisemmaksi Anduinin molemmille rannoille Ered Nimraisin ja Mordorin väliin. Pelargirista tuli osa Gondorin valtakuntaa.

Kolmannella ajalla

Kolmannella ajalla kaupunki kukoisti Merikuninkaiden aikana. Eärnil I (hallitsijana 913-936 ka.) korjautti Pelargirin vanhan sataman ja rakennutti suuren laivaston, ja Hyarmendacil I:n hallituskaudella (1015-1149 ka.) kukistui Pelargirin pahin kilpailija, Umbar.[3]

Kolmannen ajan 1400-luvulla Sukuriidan aikana Castamir Anastaja teki Pelargirista hetkeksi Gondorin keskuskaupungin – on tosin epäselvää, siirsikö hän valtaistuinta koskaan sinne, vaikka sitä tiettävästi ainakin suunniteltiin. Sisällissodassa pelargirilaiset puolustivat Castamiria ja hänen puoluettaan.[4]

Castamirin kaaduttua Eruin kahlaamoilla hänen poikansa vetäytyivät tukijoineen Pelargiriin ja vastustivat siellä Eldacarin joukkoja vielä vuoden ajan. Lopulta he vetäytyivät perheineen, aarteineen ja laivamiehineen Gondorin laivaston mukana Umbariin ja perustivat sinne itsenäisen ruhtinaskuntansa ja turvapaikan kaikille kuninkaan vihollisille. Tämän jälkeen Pelargir ei enää koskaan ollut täysin turvassa.[4]

Vuonna 1634 ka. Castamirin jälkeläiset Sangahyando ja Angamaitë kostivat isoisoisänsä puolesta hyökkäämällä laivoillaan Pelargiriin, tuhoamalla Gondorin laivaston ja valtaamalla kaupungin ylläköllä. Kuningas Minardil kaatui taistelussa Pelargirin herruudesta. Merirosvot ryöstivät kaupungin puhtaaksi ja vetäytyivät takaisin Umbariin. Vain kaksi vuotta tämän jälkeen Suuri rutto saapui Gondoriin.[5]

Käskynhaltijoiden aikana laivaston ylläpitoa ylenkatsottiin ja Pelargir oli useaan otteeseen uhattuna mereltä käsin. Haradilaiset merirosvot veivät Lebenninin rannikolta myös orjia.{{lähde]] Sormuksen sodassa merirosvot piirittivät Pelargiria, mutta Aragorn pelasti kaupungin Varjoarmeijan avulla.[6] Siten hän saattoi tuoda Pelargirista ja Lebenninin maakunnasta huomattavia vahvistuksia Pelennorin kenttien taisteluun.

Nimestä

Sindarinkielisen nimen Pelargir elementit ovat pel- (< pêl) 'aitaus, aidattu kenttä',[7] -ar(a)- 'kuninkaallinen'[8] ja -gir (< cîr) 'laivat'.[9]

Viitteet

  1. Silm., Hakemisto, s. 420 s.v. Pelargir / ***.
  2. 2,0 2,1 TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / 453 / *** / 1121.
  3. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 400 / *** / ***.
  4. 4,0 4,1 TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 403 / *** / ***.
  5. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / 404 / *** / ***.
  6. TSH III/5.9., Viimeinen neuvottelu, s. *** / *** / 179-181 / *** / ***.
  7. Etymologies s.v. PEL(ES) (HoME V, s. 380). Vrt. Pelennor, Pelóri, Calembel (mb < mp).
  8. Ks. Etymologies s.v. ʒAR- (HoME V, s. 360); Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 431 s.v. ar(a)- / ***.
  9. Yksikkö cair 'laiva'. Ks. "Eldarin Roots and Stems", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 147.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia