Gondorin käskynhaltijat

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gondorin käskynhaltijat (engl. Stewards of Gondor) olivat kuningas Minardilin (hall. 1621-1634 ka.) käskynhaltijan Emyn Arnenin Húrinin jälkeläisiä ja heidän huonettaan nimitettiin Húrinin huoneeksi.[1] Vaikka Húrinin huone ei polveutunut suoraan Elendilistä, oli se kuitenkin alun perin kuninkaallista alkuperää ja "oli joka tapauksessa pitänyt verensä puhtaampana kuin useimmat muut suvut myöhäisinä aikoina".[2]

Käskynhaltijat ensimmäisen kuningaskunnan ajalla

Aiemmilla kuninkailla saattoi myös olla apunaan käskynhaltijoita, mutta Húrin joutui tekemään huomattavan paljon töitä valtakunnan hallitsemiseksi sekasortoisina vuosina kulkutaudin raivotessa, kun kuningas Minardilin saatua surmansa merirosvojen käsissä hänen seuraajansa Telemnar kuoli jo kahden vuoden kuluttua ruttoon.[2] Minardilin jälkeen kuninkaat valitsivat käskynhaltijansa aina hänen suvustaan, vaikka poika ei aina välttämättä seurannut virkaan isäänsä.[2] Kuningas Ondoherin käskynhaltijan Pelendurin (k. 1998) ajan jälkeen käskynhaltijan virasta tuli perinnöllinen kuninkuuden tapaan.[1] Jos käskynhaltijalla ei ollut poikaa, virka saattoi periytyä sisarenpojalle tai isän sisarenpojalle.[3]

Käskynhaltijoista hallitsijoita

Kun kuningas Eärnur oli vuonna 2050 ka. ratsastanut Minas Morguliin eikä hän palannut, hänen käskynhaltijansa Mardil "hallitsi Gondoria monet vuodet hänen nimissään".[4] Lapsettoman kuninkaan kruunua vaatimaan ei lopulta löytynyt perillistä, joka olisi ollut tarpeeksi puhdasverinen tai kaikkien hyväksymä, joten käskynhaltijat jatkoivat Gondorin hallitsemista luvaten "pitää sauvaa ja hallitusta kuninkaan nimeen kunnes hän palaa".[1]

Vuosien kuluessa tästä käskynhaltijan virkavalasta tuli pelkkä muotoseikka, mutta kuninkaan nimeä ja arvomerkkejä käskynhaltijat eivät itselleen ottaneet, vaikka he käyttivätkin "kaikkea kuninkaitten valtaa".[1]. Kun Boromir kysyi isältään käskynhaltija Denethor II:lta, "kuinka monta sataa vuotta tarvitaan, että käskynhaltijasta tulee kuningas, jos kuningas ei palaa?", vastasi Denethor tähän: "Ehkä hyvinkin vähän aikaa muualla, vähemmän kuninkaallisissa valtakunnissa. Gondorissa ei kymmenentuhatta vuottakaan riittäisi".[5] Tästä huolimatta sanottiin, että "hallitsevat käskynhaltijat kovettivat sydämensä" sellaisia ajatuksia vastaan, että kuningas joskus palaisi.[6]

Viran merkit

Käskynhaltijat käyttivät valtansa merkkinä valkoista sauvaa, eivätkä he koskaan istuneet valtaistuimella. Heidän lippunsa oli täysin valkoinen ilman tunnusta.[7]

Uuden kuningaskunnan ajalla

Kun Aragorn palautti kuninkuuden vuonna 3019 ka., hän ei lakkauttanut käskynhaltijan virkaa, vaikka ottaessaan Aragornin vastaan Minas Tirithiin viimeinen hallitseva käskynhaltija Faramir pyysi saada luopua virastaan.[8] Aragorn ojensi hänelle hänen sauvansa takaisin ja sanoi: "Virkaa ei ole poistettu, ja se kuuluu sinulle ja jälkeläisillesi niin kauan kuin sukuni jatkuu."[8] Näin ollen Húrinin huoneen perinnöllinen käskynhaltijuus jatkui myös neljännelle ajalle, mutta tiedot sen ajan käskynhaltijoista ovat vähäiset.

Luettelo Gondorin käskynhaltijoista

Luettelon lähteinä ovat tiedot Tarun Sormusten herrasta liitteessä A I 2 "Maanpaon valtakunnat"[9] sekä annaalissa The Heirs of Elendil.[10] Hallitsevien käskynhaltijoiden aikakaudesta ja käskynhaltijoiden teoista kerrotaan Tarun Sormusten herrasta liitteen A I 4 "Gondor ja Anárionin perijät" loppuosassa.[11]

Ensimmäisen kuningaskunnan ajalla

- - -

Hallitsevat käskynhaltijat

  1. Mardil Voronwë (1960-2080 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2050-2080)
  2. Eradan (1999-2116 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2080-2116)
  3. Herion (2037-2148 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2116-2148)
  4. Belegorn (2074-2204 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2148-2204)
  5. Húrin I (2124-2244 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2204-2244)
  6. Túrin I (2165-2278 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2244-2278)
  7. Hador (2245-2395 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2278-2395)
  8. Barahir (2290-2412 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2395-2412)
  9. Dior (2328-2435 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2412-2435)
  10. Denethor I (2375-2477 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2435-2477)
  11. Boromir (2410-2489 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2477-2489)
  12. Cirion (2449-2567 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2489-2567)
  13. Hallas (2480-2605 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2567-2605)
  14. Húrin II (2515-2628 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2605-2628)
  15. Belecthor I (2545-2655 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2628-2655)
  16. Orodreth (2576-2685 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2655-2685)
  17. Ecthelion I (2600-2698 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2685-2698)
  18. Egalmoth (2626-2743 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2698-2743)
  19. Beren (2655-2763 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2743-2763)
  20. Beregond (2700-2811 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2763-2811)
  21. Belecthor II (2752-2872 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2811-2872)
  22. Thorondir (2782-2882 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2872-2882)
  23. Túrin II (2815-2914 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2882-2914)
  24. Turgon (2855-2953 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2914-2953)
  25. Ecthelion II (2886-2984 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2953-2984)
  26. Denethor II (2930-3019 ka., hallitsevana käskynhaltijana 2984-3019)
  27. Faramir (2983 ka.-82 na., hallitsevana käskynhaltijana 15.3.-1.5.3019, tämän jälkeen kuningas Elessarin käskynhaltijana vuoteen 82 na.)

Kuninkaan käskynhaltijat

  1. Faramir (Ithilienin suuriruhtinas) (ks. yllä)
  2. Elboron
  3. Barahir (?)

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1086.
  2. 2,0 2,1 2,2 HoME XII.
  3. HoME XII. – Esimerkiksi lapsettomana kuolleen yhdeksännen hallitsevan käskynhaltijan Diorind seuraajaksi tuli hänen sisarensa Ríanin poika Denethor I (HoME XII, s. 204.
  4. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1085.
  5. TSH II/4.5., Lännen ikkuna, s. *** / *** / *** / *** / 693.
  6. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1086, vrt. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 784.
  7. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1086. – Valtaistuimesta ja sauvasta, ks. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 780; lipusta, ks. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 778, TSH III/6.5., Käskynhaltija ja kuningas, s. *** / *** / *** / *** / 996.
  8. 8,0 8,1 TSH III/6.5., Käskynhaltija ja kuningas, s. *** / *** / *** / *** / 997.
  9. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1071.
  10. HoME XII, s. 202-207, kommentaari: 218-220.
  11. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1086-1091.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia