Balrogit

Kohteesta Kontuwiki
Balrog. Kuva © John Howe (Lähde: John Howen kotisivut).

Balrogit (sindarilainen muoto; quenyaksi valaraukar) eli "voimanhenget" kuuluvat niihin maiarista, jotka Melkor suuruutensa aikana houkutteli seuraajikseen.[1] Ne olivat nähtävästi olleet samanlaisia tulen henkiä kuin auringon maia Arien.[2]

Balrogit ensiajalla

Silmarillionissa kerrotaan, että Melkorilla oli Utumnossa palvelijoinaan balrogeja, joiden "sydän oli tulta, niiden pukuna oli pimeys, kauhu kulki niiden edellä; ja niillä oli liekkiruoskat".[3] Utumnon tuhoamisen jälkeen monet Melkorin palvelijoista "hajaantuivat ja liukenivat pimeyteen ja vaelsivat maailman autiomailla odottaen pahempia aikoja" eikä kaikkia Utumnon ja Angbandin holveja ja luolia löydetty.[4] Niihin oli piiloutunut myös balrogeja, jotka tulivat isäntänsä avuksi, kun tämä Keski-Maahan palattuaan jäi Lammothissa Ungoliantin verkkojen puristukseen ja huusi niin, että Angbandin syövereissä odottaneet balrogit havahtuivat "ja kulkivat tulipyrynä Hithlumin kautta Lammothiin" ja rikkoivat Ungoliantin verkot.[5]

Kun Fëanor joukkoineen tuli myös Keski-Maahan ottaakseen Silmarilit takaisin Morgothilta, hän kävi taisteluun Morgothin örkkiarmeijaa vastaan Ard-galenilla. Angbandista örkkien avuksi tulleet balrogit saartoivat Fëanorin, joka muutaman ystävänsä kanssa oli joutunut liian kauas omiensa edelle. Balrogien johtaja Gothmog iski Fëanorin maahan ja haavoitti häntä kuolettavasti.[6]

Gothmog sai viimein surmansa, kun Ecthelion surmasi sen kaksintaistelussa Gondolinin tuhoon päättyneessä taistelussa, mutta kuoli itsekin.[7] Gondoliniin hyökänneiden joukkojen mukana oli toinenkin balrog, joka hyökkäsi kaupungista pakenevan joukon kimppuun. Glorfindel taisteli sitä vastaan ja lopulta "molemmat putosivat tyhjyyteen".[8]

Näiden balrogien lisäksi mainitaan vielä Tolkienin varhaisessa runoelmassa The Lay of the Children of Húrin balrogien johtaja (engl. Lord of Balrogs) nimeltään Lungorthin, joka iski Húrinin maahan Nirnaeth Arnoediadissa.[9]

Balrogit kolmannella ajalla

Näiden ensimmäisellä ajalla eläneiden balrogien lisäksi tunnetaan kolmannelta ajalta Morian balrog eli Durinin turma, joka ajoi kääpiöt pois Moriasta ja sai viimein surmansa ylhäisessä taistelusssa Gandalfia vastaan.[10]

Balrogien lukumäärästä

Legendariumin varhaisissa kehitysvaiheissa balrogeja oli Tolkienin mukaan runsaasti. Kadonneitten tarujen kirjan kertomuksessa The Fall of Gondolin Gondoliniin hyökkäsi "satoja balrogeja",[11] mutta ne eivät olleet vielä niin mahtavia kuin myöhemmissä tarinoissa, sillä gondolinilaiset surmasivat niitä joukoittain ja "surmattujen balrogien lukumäärä ihmetytti ja pelotti Melkon joukkoja, sillä ennen tuota päivää haltiat tai ihmiset eivät olleet surmanneet yhtäkään balrogeista".[12]

1930-luvun Quenta Silmarillionissa kerrotaan, että Lukemattomien kyynelten taistelussa Angbandista hyökkäsi tuhat balrogia,[13] Mutta Tarun Sormusten herrasta kirjoittamisen jälkeiseltä ajalta peräisin olevissa Amanin annaaleissa, joiden mukaan Morgoth lähettää viimeisenä keinonaan "joukon balrogeja" (engl. a host of Balrogs) tähän taisteluun,[14] Tolkien on kirjoittanut myöhäisimmän[15] käsikirjoituksen marginaaliin "Niitä ei olisi pitänyt olla olemassa koskaan enempää kuin kolme tai korkeintaan seitsemän".[16]

Painetussa Silmarillionissa balrogien lukumäärä jää jokseenkin hämärän peittoon, mutta ilmeisesti Tolkienin viimeisin käsitys käy ilmi edellä mainitusta reunahuomautuksesta.

Viitteet

  1. Silm., Valaquenta, s. 33–34 / ***.
  2. Silm. 11, Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen, s. 120 / *** (Arien oli "tulen henki, yksi niistä joita Melkor ei ollut onnistunut pettämään eikä houkuttelemaan palvelukseensa").
  3. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 53 / ***.
  4. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 59 / ***.
  5. Silm. 9, Noldorin pako, s. 96 / ***.
  6. Silm. 13, Noldorin paluu, s. 130-131 / ***.
  7. Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 305 / ***.
  8. Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 306 / ***.
  9. The Lay of the Children of Húrin r. 96 (HoMe III, s. 98), ks. myös Christopher Tolkienin kommentti, HoMe III, s. 102.
  10. Katso artikkeli Durinin turma.
  11. HoMe II, s. 170.
  12. HoMe II, s. 179. Katso myös Christopher Tolkienin kommentti HoMe II, s. 212-213.
  13. Quenta Silmarillion §15 (HoMe V, s. 310). Katso myös Christopher Tolkienin kommentti HoMe V, s. 314.
  14. Amanin annaalit §50 (HoMe XI, s. 75).
  15. Ks. HoMe XI, s. 79.
  16. HoMe XI, s. 80.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia