Elfhelm

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elfhelm oli Rohanin ratsastaja, jonka sodan Sarumania vastaan sytyttyä kuningas Théodenin poika Théodred määräsi viemään Edorasin kutsunnassa kootuista joukoista suurimman osan vahvistamaan Länsimannun kutsuntaa ja pysäyttämään vihollisen joukot.[1]

Elfhelm johti Grimboldin kanssa rohirrimia Rautkymin kahlaamojen ensimmäisessä taistelussa Théodredin kaaduttua.[2] Taistelun jälkeen hän ehdotti Erkenbrandille, että kahlaamoista olisi luovuttava ja puolustettava Rautkymin itärantaa, mutta Grimboldin kannatettua kahlamojen puolustamista jouduttiin uuteen taisteluun, jossa kahlaamot joka tapauksessa menetettiin.[3] Toisen taistelun päätyttyä tappioon Gandalf kohtasi päälliköt, ja lähetti Elfhelmin jäljelle jääneine miehineen Edorasiin.[4]

Kun rohirrim ratsasti Théodenin johdolla puolustamaan Minas Tirithiä, Elfhelm oli yksi Théodenin marsalkoista ja komensi sitä éorediä, johon Dernhelmiksi tekeytynyt Éowyn oli liittynyt.[5] Sotajoukon ollessa leiriytyneenä Drúadanin metsään Elfhelm kohtasi myös Meriadoc Rankkibukin (tarkemmin sanottuna kompastui hobittiin pimeässä) ja vaihtoi tämän kanssa muutaman sanan.[6] Hän oli paikalla myös, kun drúedainin päällikkö Ghân-buri-Ghân jätti opastamansa sotajoukon, sillä tämän sanottua lähtiessään, että tuuli kääntyy, Elfhelm totesi, etteivät rohirrim tarvinneeet enää opastusta. Samalla hän mainitsi myös käyneensä rauhan aikana usein Turvalinnassa, jonne vievän tien hän tunsi hyvin.[7]

Pelennorin kenttien taistelussa Elfhelm johti komppaniaa, joka ratsasti kauimpana kuninkaan oikealla puolella.[8] Taistelun aikana Elfhelmin komppanian kerrotaan hakanneen miekoillaan vihollisia piirityskoneiden keskellä ja ajaneen näitä tulipätseihin.[9]

Taistelun jälkeen Elfhelm sai tehtäväkseen miehittää Länsitien Anórienissa väijyvää vihollista vastaan kolmentuhannen miehen vahvuisen joukon kanssa.[10] Hän löi örkkien ja itäläisten sotajoukon hajalle ja ajoi sen pakoon kohti Cair Androsia.[11]

Kuningas Elessarin kruunajaisissa Elfhelm oli yksi päälliköistä, jotka ottivat hänet vastaan Minas Tirithin portilla.[12]

Kuningas Éomerin ajalla Elfhelm oli Itämarkin marsalkka.[13]

Nimestä

Nimi Elfhelm on peräisin muinaisenglannista, sillä Tolkien käänsi rohirrimin nimet rohanin kielestä muinaisenglanniksi samoin kuin hän käänsi westroninkieliset nimet nykyenglantiin: hänen mukaansa arkaaisen rohanin kielen ja westronin suhde vastasi suunnilleen muinaisenglannin ja nykyenglannin suhdetta.[14]

Muinaisenglannin sana ælf tarkoittaa 'haltiaa', ja se esiintyy useissa nimissä.[15] Nimen loppuosa helm tarkoittaa 'kypärää',[16] näin ollen nimen merkitys on suunnilleen 'haltiakypärä'.

Viitteet

  1. KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 502.
  2. KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 486, 489-491.
  3. KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 492-497.
  4. TSH II/3.8., Tie Rautapihaan, s. *** / *** / *** / *** / 571.
  5. TSH III/5.5., Rohirrimin ratsastus, s. *** / *** / *** / *** / 858.
  6. TSH III/5.5., Rohirrimin ratsastus, s. *** / *** / *** / *** / 859.
  7. TSH III/5.5., Rohirrimin ratsastus, s. *** / *** / *** / *** / 863.
  8. TSH III/5.5., Rohirrimin ratsastus, s. *** / *** / *** / *** / 864-865.
  9. TSH III/5.6., Taistelu Pelennorin kentillä, s. *** / *** / *** / *** / 868.
  10. TSH III/5.9., Viimeinen neuvottelu, s. *** / *** / *** / *** / 912.
  11. TSH III/5.10., Musta portti aukeaa, s. *** / *** / *** / *** / 913.
  12. TSH III/6.5., Käskynhaltija ja kuningas, s. *** / *** / *** / *** / 996.
  13. KTK 3.V, Taistelut Rautkymin Kahlaamolla, s. 504.
  14. Ks. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / *** / *** / *** / 1175.
  15. Bosworth-Toller Anglo-Saxon Dictionary, s.v. ÆLF. – Ks. esim. Ælfwine, Elfhild, Elfstan.
  16. Bosworth-Toller Anglo-Saxon Dictionary, s.v. HELM.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia