Muinaisenglanti

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Muinaisenglanti (myös: anglosaksi; engl. Anglo-Saxon, Old English [lyh. OE]) on englannin kielen varhaisin kehitysvaihe (n. 450-1100 jKr.).

Yleistä

Englannin kieli alkoi muotoutua, kun germaaniheimot tunkeutuivat Englantiin. Vanhimmat tunnetut kielimuistomerkit (asiakirjoja, sananparsia, riimukirjoituksia) ovat peräisin 600-luvulta. Kieltä muokkasivat edelleen 800-luvulla skandinaavien (tanskalaiset, norjalaiset) hyökkäysretket anglien asuttamalle Englannin itärannikolle. Tuolloin englantilaisen kirjallisuuden kieleksi tuli länsisaksilainen murre. Tanskan vaikutus englantiin on vaikeasti selvitettävä, koska kielet ovat lähisukulaisia.[1]

Kielen seuraava kehitysvaihe oli keskienglanti (1100-luvun lopulta 1400-luvun lopulle), johon vaikutti erityisesti normannilaisten valloittajien mukanaan tuoma ranskan kieli. Käännekohta oli Vilhelm Valloittajan valloitusretki vuonna 1066.[2]

Keskienglannin jälkeen seurasi nykyenglannin (uusenglannin) aika 1400-luvun lopulta lähtien.[3]

Muinaisenglanti Tolkienin legendariumissa

J. R. R. Tolkien kertoo kääntäneensä Tarussa Sormusten herrasta rohirrimin kielen sanat ja rohanilaiset nimet muinaisenglanniksi, koska hän "käänsi" Keski-Maassa kolmannen ajan lopulla yleisesti puhutun westronin nykyenglanniksi, jonka suhde muinaisenglantiin oli hänen mukaansa suunnilleen sama kuin westronin kielen suhde rohirrimin kieleen. Samoin hän "käänsi" jotkut hobittien nimet westronista muinaisenglantiin, koska ne olivat peräisin ajalta, jolloin hobitit saivat kielellisiä vaikutteita rohirrimin esivanhemmilta. Tolkien kirjottaa Tarun Sormusten Herrasta liitteessä F:

Westronille sukua olevien ihmiskielten sanat tulisi vaihtaa englannille sukua oleviksi sanoiksi. Niinpä olen muuttanut Rohanin kielen muistuttamaan muinaisenglantia, sillä se oli etäistä sukua yhteiskielelle ja hyvin läheistä sukua pohjoishobittien vanhalle kielelle, ja oli westroniin verrattuna arkaaista. Punaisessa Kirjassa todetaan useaan otteeseen että kuullessaan Rohanin kieltä hobitit tunnistivat monia sanoja ja heistä tuntui että kieli oli sukua heidän omalle kielelleen. Minusta tuntui typerältä jättää Kirjaan merkityt rohirrimin nimet täysin vieraiksi.[4] – – Tämä kielellinen toimenpide ei mitenkään merkitse sitä että rohirrim olisivat muistuttaneet läheisesti muinaisia englantilaisia muissa suhteissa, esim. taiteessa tai kulttuuriltaan, aseistukseltaan tai sodankäyntitavoiltaan, paitsi aivan yleisesti.[5]

Tolkien kuitenkin nykyaikaisti joidenkin nimien muotoa ja kirjoitusasua. Suomennoksessa osa näistä nimistä on muutettu takaisin muinaisenglantilaiseen muotoonsa, osa on edelleen suomennettu (esim. Dunharrow > Dunharg; Isengard, Isen > Rautapiha, Rautkymi).[6]

Rohanilaisten nimien ääntäminen

Rohanilaiset sanat ja nimet voitaneen ääntää ainakin kahdella tavalla: joko Tarun Sormusten herrasta liitteen E I yleisten ohjeiden ja muutaman Tolkienin mainitseman täsmennyksen mukaan[7] tai pyrkien tarkasti muinaisenglannin mukaiseen ääntämykseen. Lisäksi osa niistä nimistä, jotka on suomennoksessa jätetty kääntämättä, on muodoltaan lähempänä nyky- kuin muinaisenglantia ja voi siksi olla parempi ääntää nykyenglannin mukaisesti.

Tausta

Tarun Sormusten herrasta liitteessä E I Tolkien kommentoi ainoastaan lyhyesti rohanilaisten nimien ääntämistä:

Kääpiöiden vierasmaalaiset eli ihmiskieliset nimet on annettu pohjoisessa muodossa, mutta kirjainten arvot ovat edellä kuvatut. Sama pitää paikkansa Rohanin paikannimien suhteen (milloin niitä ei ole suomennettu[8]), paitsi että éa ja éo ovat diftongeja, y on aina vokaali y.[9]

Pelkästään näiden ohjeiden perusteella useat nimet äännettäisiin jonkin verran eri tavalla kuin muinaisenglannissa. Koska nimillä kuitenkin on (mahdollisia poikkeuksia lukuun ottamatta) merkitys muinaisenglannissa, ei myöskään tämän kielen sääntöjen mukaista ääntämistä voitane pitää virheellisenä.

Lukiessaan ääneen Tarua Sormusten herrasta Tolkien äänsi ainakin jotkut muinaisenglantilaisessa muodossa olevat nimet tavalla, joka perustuu lähinnä nykyenglantiin.[10] Esimerkiksi nimen Sméagol hän äänsi suunnilleen [smiigol].

Alkuteoksen liitteessä F II mainitaan "nykyaikaistetuista" nimistä esimerkkeinä Dunharrow, Snowbourn, Shadowfax ja Wormtongue.[11] Näiden melko selkeiden tapausten lisäksi on monia vaihtelevassa määrin muokattuja nimiä, joista osa on jätetty suomennoksessa ennalleen. Esimerkiksi Dwimordene ja Fenmarch tulisi David Salon mukaan (alla mainittu viesti) ääntää kuten nykyenglannissa (muin.engl. *Dwimordenu, *Fenmearc).[12]

Monille rohanilaisille nimille on siis useita eri ääntämyksiä, joita voidaan puolustaa tavalla tai toisella oikeina. Niille, jotka haluavat tietää, miten Tarussa Sormusten herrasta esiintyvät nimet lausuttaisiin muinaisenglannin oletetun ääntämyksen mukaisesti, on alla yritetty kuvata olennaiset säännöt. Monia näiden nimien kannalta tarpeettomia yksityiskohtia on jätetty pois.

Lähteet ja merkinnät

Kuvaus perustuu seuraaviin lähteisiin:

  • Peter S. Bakerin The Electronic Introduction to Old English, luku 2, Pronunciation. Säännöt on kuvattu ensisijaisesti tämän lähteen mukaan.
  • Joissain kohdissa viitataan myös Wikipedian artikkeliin Old English language (sellaisena kuin se oli kesäkuussa 2008).
  • David Salon ääntämisohjeet kullekin yksittäiselle rohanilaiselle nimelle (TolkLang 17.69, korjauksia viestin 17.74 lopussa). Salon käyttämä ääntämys poikkeaa ainakin diftongien osalta Bakerin esittämästä; nämä erot on kuvattu alla.

Sanojen ääntämisohjeet perustuvat suomen oikeinkirjoitukseen. Tarpeen mukaan on lisäksi käytetty seuraavia merkkejä:

Äänne Esimerkki
ə engl. about
θ engl. thing
ð engl. then
ŋ suom. lanka
ɣ mustan kielen agh ääntyy luultavasti näin; muita esimerkkejä: [1]
ç saksan ich
x saksan Buch

Jos ääntämisohje on tarkoitettu luettavaksi IPAn mukaisesti, se on aina merkitty "(IPA)".

Paino

Paino on ensimmäisellä tavulla kuten suomessakin. Poikkeuksia ovat eräät painottomat etuliitteet kuten ge-, joita ei TSH:ssa tavata.

Vokaalit

a, e, i, o, u, y Suunnilleen kuten suomen a, e, i, o, u, y.
á, é, í, ó, ú, ý Suunnilleen kuten suomen aa, ee, ii, oo, uu, yy.

Muinaisenglannin æ [ä] ei näytä esiintyvän TSH:n nimissä (mutta kylläkin esim. nimessä Glæmscrafu ja liitteissä mainitussa muodossa hámfæst), kuten ei myöskään ie (Bakerin mukaan tämä vokaali esiintyi lähinnä varhaisessa länsisaksissa ja on tulkinnanvarainen; mahdollisesti se ääntyi (IPA) [ɪ]).

Seuraavat kirjainparit edustavat diftongeja - esim. Éomer ja mearas ovat siten kaksitavuisia, ja nimessä Eorl on vain yksi tavu:

ea Bakerin mukaan "yleisimmin hyväksytty" näkemys on, että ea ääntyi [äa].
eo Bakerin mukaan yleisimmin hyväksytty tulkinta on (IPA) [eo] tai (IPA) [eʊ].
éa Kuten ea, mutta pitempi. Baker ei anna ohjetta, pitäisikö puhujan venyttää vain toista vokaalia vai molempia. Wikipedian ääntämisohjeessa ensimmäinen vokaali on pitkä: [ääa]. Liitteessä E Tolkien kirjoittaa, että éa voidaan ääntää kuten englannin sanassa bear. Tolkien ei mainitse syystä tai toisesta lainkaan lyhyitä diftongeja ea, eo.
éo Kuten eo, mutta pitempi, Wikipedian mukaan [eeo]. Tolkienin mukaan voidaan ääntää kuten nimessä Theobald.

Joissain nimissä on käytetty erokepisteitä quenyan tavoin muistuttamaan, että viimeinen e ääntyy (simbelmynë). Tämä ei vaikuta ääntämiseen.

Konsonantit

Konsonantit, joita ei alla mainita, ääntyvät kuten suomenkielinen lukija todennäköisesti olettaakin. Kaksoiskonsonantit ääntyvät pitkinä kuten suomessa: Brytta [brytta], Stybba [stybba].

Tolkien-esimerkkien ääntämisohjeet ovat Salon listan mukaiset, muut esimerkit taas Bakerilta. Diftongien ääntämisohjeita ei ole yhtenäistetty.

c [k] esim. nimessä Freca [freka]. Ääntyy kuitenkin [tš] mm. silloin, kun sitä seuraa i, ie, ea tai eo. Ainoa esimerkki [tš]-ääntämyksestä TSH:ssa on Ceorl, joka ääntynee [tšeorl] (Salo: [tšeərl]) kuten muinaisenglannin sana ceorl 'freeman'.
f [f], sanan sisällä soinnillisten äänteiden (vokaalien tai soinnillisten konsonanttien) välissä [v]. Esimerkkejä: Folca [folka], Léofa [leeəva], Wulf [wulf]. Baker ei kommentoi sitä, miten tämä sääntö toimii yhdyssanoissa. Salon ääntämisohjeissa periaate näyttää olevan, että sanan alkuosan lopussa oleva konsonantti soinnillistuu joutuessaan soinnillisten äänteiden väliin: Elfwine [elvwine]. Loppuosan alkukonsonantti ei kuitenkaan soinnillistu: Herefara [herefara].
g Yleensä [g] tai sanan sisällä soinnillisten äänteiden välissä [ɣ]: Gram [gram], Brego [breɣo]. Baker ei erikseen kommentoi g:n ääntymistä sanan lopussa; Salon mukaan Turvalinnan alkuperäinen nimi Mundburg voidaan ääntää joko [mundburɣ] tai [mundburx]. G voi ääntyä myös [j] suunnilleen samoissa ympäristöissä, joissa c ääntyy [tš]. Esimerkkejä TSH:ssa on Salon mukaan kaksi: liitteissä mainittu smygel [smyjel] (josta hobittien smial) sekä Éadig [ääədii]. Bakerin ohjeiden perusteella adjektiiveissa esiintyvän päätteen -ig (nykyengl. -y) ääntämys esitettäisiin ilmeisesti [ij], mutta Salo esittää sen yksinkertaisesti pitkänä vokaalina. N:n jälkeen g voi ääntyä myös [dž] (ei esimerkkejä TSH:ssa).
h Tavun alussa [h]: Helm [helm], Dúnhere [duunhere]. Muualla h ääntyy [x] tai (etuvokaalien jälkeen) [ç]: nēah [nääax] 'near', niht [niçt] 'night' (ei esimerkkejä TSH:ssa).
ng Baker ei erikseen mainitse asiaa, mutta Salon mukaan ng ei koskaan äänny [ŋ] tai [ŋŋ], vaan [ŋg]: Thengel [θeŋgel], Harding [hardiŋg]. Ng voi ääntyä myös [ndž] kuten sanassa engel [endžel] 'angel' (ei esimerkkejä TSH:ssa).
s Ääntyy [s] tai [z] samojen sääntöjen mukaan kuin f ([f]/[v]). Esimerkkejä: simbelmynë [simbelmyne], Hasufel [hazufel], Helmingas [helmiŋgas] (suom. "Helmin pojat").
sc Yleensä [š], kuten ainoassa esimerkissä Scatha [šaða].
th Ääntyy [θ] tai [ð] samojen sääntöjen mukaan kuin f ([f]/[v]). Esimerkkejä: Théoden [θeeəden], Gúthwine [guuðwine], máthm [maaðm] (josta hobittien sana mathom), Láthspell [laaθspel].

Ääntämisohjeet artikkeleissa

Joissain Rohanin paikkoja ja henkilöitä käsittelevissä artikkeleissa on annettu ääntämisohje, joka on muokattu Salon esittämästä. Alkuperäinen foneettinen transkriptio on korvattu suomen oikeinkirjoituksen mukaisella (epäilemättä epätarkemmalla) merkintätavalla, kuten tämänkin sivun esimerkeissä on tehty. Salon ohjeet diftongien ääntämiselle eroavat hieman edellä annetuista ohjeista. Suomalaisin merkinnöin erot ovat seuraavat:

Diftongi Ääntämys 1 (Baker) Ääntämys 2 (Salo)
ea [äa] [äə]
eo [eo], [eu] [eə]
éa [ääa] [ääə]
éo [eeo], [eeu] [eeə]

Viitteet

  1. Ks. esim. Muinaisenglanti (Wikipedia [fi]); Old English language (Wikipedia [en]).
  2. Ks. esim. Keskienglanti (Wikipedia [fi]); Middle English (Wikipedia [en]).
  3. Nykyenglanti voidaan jakaa vielä kahteen vaiheeseen: varhaisnykyenglanti (early modern English) 1400-luvulta 1600-luvulle (ks. Early Modern English (Wikipedia [en]) ja nykyenglanti (modern English) noin 1650-luvulta lähtien. Ks. Englannin kieli: Nykyenglanti (Wikipedia [fi]); Modern English (Wikipedia [en]).
  4. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / *** / 515-516 / 635 / 1175.
  5. TSH, liitteiden viitteet, s. *** / *** / 526 / 647-648 / 1182 (viite 86).
  6. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / *** / 516 / 635 / 1175 (suomentaja Kersti Juvan kirjoittama osuus).
  7. TSH, liite E I, "Sanojen ja nimien ääntäminen", s. *** / *** / *** / *** / 1151-1154.
  8. Alkuteoksessa: modernized.
  9. TSH, liite E I, "Sanojen ja nimien ääntäminen", s. *** / *** / 419 / *** / 1155. Alkuteoksessa: éa and éo are diphthongs, which may be represented by the ea of English bear, and the eo of Theobald; y is the modified u.
  10. Ääninäytteitä Tolkienilta on kuultavissa Glǽmscrafu-sivustolla: Names and invented words read by Tolkien in the Lord of the Rings and The Hobbit (Glǽmscrafu; haettu 21.2.2015).
  11. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / *** / *** / *** / 1175.
  12. David Salon ääntämisohjeet kullekin yksittäiselle rohanilaiselle nimelle (TolkLang 17.69, korjauksia viestin 17.74 lopussa). Salon käyttämä ääntämys poikkeaa ainakin diftongien osalta Bakerin esittämästä; nämä erot on kuvattu alla.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia