Minas Tirith

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Gondorin kaupunkia. Nimen muista merkityksistä, katso Minas Tirith (täsmennyssivu).

Minas Tirith, "Vahtitorni" (engl. Tower of the Guard), oli Gondorin hallituskaupunki. Kaupungin alkuperäinen nimi oli Minas Anor ('laskevan auringon torni'), mutta se nimettiin uudelleen Minas Tirithiksi hallitsevien käskynhaltijoiden aikana, kun Minas Ithil oli joutunut sormusaaveiden haltuun. Rohanin asukkaat kutsuivat sitä nimellä Turvalinna (engl. Mundburg).

Elendilin nuorempi poika Anárion rakennutti Minas Anorin Mindolluinvuoren itäiselle rinteelle. Rakennustyöt alkoivat vuonna 3320 ta. Númenorin ihmiset tekivät myös Paasilaaksoksi kutsutun pohjoiseen johtavan suuren kallioleikkauksen kuljettaakseen rakennuskiveä Min-Rimmonin louhoksilta. Minas Anor oli alun perin pelkkä linnoitus, jonka tarkoitus oli turvata uutta pääkaupunkia Osgiliathia lännestä – ilmeisesti siis Valkoisilta vuorilta ja Calenardhonista – tulevilta hyökkäyksiltä. Isildur pystytti linnan pihalle Valkoisen puun Barad-dûrin piirityksessä kaatuneen veljensä Anárionin muistoksi.[lähde?]

Gondorin kuningas Ostoher jälleenrakensi Minas Anorin vuonna 420 ka. omaksi kesäpalatsikseen. Ostoherin päivistä lähtien monet kuninkaat viettivät kesänsä mieluummin siellä kuin Osgiliathissa.[1] Osgiliathin alettua rappeutua kuningas Tarondor muutti hallituskaupunkinsa Minas Anoriin vuonna 1640 ka. Hän istutti kaupunkiin myös uuden vesan Valkoisesta puusta.[2] Minas Ithilin jouduttua vuonna 2002 ka. sormusaaveiden käsiin kaupunkia alettiin kutsua "Vahtitorniksi" (Minas Tirith).

Vuonna 1900 ka. kuningas Calimehtar rakennutti kaupungin huipulle tornin,[3] jonka käskynhaltija Ecthelion I antoi rakentaa uudestaan vuo0nna 2698 ka.[4] Tornia nimitettiin sen jälkeen hänen mukaansa Ecthelionin torniksi ja se oli kaupungin kauimmas näkyvä maamerkki. Käskynhaltija Denethor II:n hallituskaudella (2984-3019 ka.) kaupungin varustuksia vahvistettiin rakentamalla Pelennorin kenttien ympärille ylimääräinen valli, Rammas Echor.[5] Kolmannen ajan lopulla Minas Tirith alkoi kuitenkin rappeutua ja sanotaan että siellä asui Sormuksen sodan aikaan enää puolet siitä määrästä, mikä kaupunkiin olisi mahtunut.[lähde?] Kaupungin varsinaista asukaslukua ei kuitenkaan koskaan mainita.

Muita nimiä

Viitteet

  1. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / 903 / *** / *** / 1077.
  2. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1081; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1124; HoME XII, s. 200.
  3. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1124 (annaali 1900 ka.).
  4. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / 938 / 459 / *** / 1125 (annaali 2698 ka.).
  5. Unfinished Index (RC, s. 346).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia