J. R. R. Tolkienin kirjeestä (Silmarillion)

Kohteesta Kontuwiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

J. R. R. Tolkienin kirjeestä Milton Waldmanille 1951 on Silmarillionin alkuteoksen toiseen laitokseen (1999) esipuheiden jälkeen liitetty ote Tolkienin vuonna 1951 kirjoittamasta kirjeestä Milton Waldmanille, Collins-kustantamon kustannustoimittajalle. Ote julkaistiin Silmarillionin suomennoksessa ensimmäisen kerran vuoden 2018 kuvitetussa laitoksessa.[1]

Kirjeessä Tolkien koetti vakuuttaa Waldmanin siitä, että tuolloin yhä keskeneräinen Silmarillion pitäisi julkaista yhdessä Tarun Sormusten herrasta kanssa. Allen & Unwin ei ollut suostunut tähän, ja siksi Tolkien aikoi vaihtaa kustantajaa.[2] Aikomus ei kuitenkaan lopulta toteutunut, vaan Tolkien palasi Allen & Unwinille ja luopui Silmarillionin julkaisemisesta toistaiseksi.[3]

Otteen teksti on julkaistu myös Tolkienin kirjekokoelmassa;[4] Christopher Tolkien on jättänyt Silmarillionissa julkaistusta kirjeestä pois joitakin alaviitteitä[2] ja loppuosan, joka ei enää käsittele Silmarillionia,[5] sekä tehnyt tekstiin pieniä korjauksia.[2]

Viitteet

Aiheesta muualla