Doriathin tuho (Silmarillion)

Kohteesta Kontuwiki
Silmarillion
Silmarillion

Sisältö


Doriathin tuho (engl. Of the Ruin of Doriath) on Silmarillionin osan Quenta Silmarillion kahdeskymmenestoinen luku.[1]

Luvun tapahtumat

Morgoth vapauttaa Húrinin. Katkeroitunut Húrin vaeltaa Brethiliin, missä hän kohtaa vielä kerran Morwenin hetkeä ennen tämän kuolemaa. Húrin jatkaa matkaansa Nargothrondiin, missä vähäkääpiö Mîm vartioi lohikäärme Glaurungin jättämää aarretta. Húrin surmaa kääpiön syyttäen tätä Túrinin pettämisestä. Hän ottaa aarrevuoresta yhden kaulanauhan, kuuluisan Nauglamírin, vie sen Doriathiin ja paiskaa Thingolin jalkoihin sanoen sitä palkkioksi sukunsa kohtelusta. Húrin kuitenkin katuu sanojaan ymmärrettyään viimein, miten Morgoth on vääristänyt hänen ajatuksensa. Hän lähtee Doriathista, eikä häntä enää nähdä.

Húrin löytää Morwenin. Kuva © Ted Nasmith.

Thingolin ajatukset ovat alkaneet yhä useammin kääntyä Silmariliin, ja nyt hän päättää kiinnittää jalokiven Nauglamíriin voidakseen kantaa sitä aina mukanaan. Hän antaa tehtävän nogrodilaisille käsityöläisille, jotka ovat juuri saapuneet Doriathiin. Kääpiöt alkavat kuitenkin himoita Silmarilia, ja työn valmistuttua he vaativat Nauglamíriä itselleen. Syntyy riita, ja kääpiöt surmaavat Thingolin. Osa kääpiöistä onnistuu pakenemaan, mutta kaulanauha Silmarileineen viedään heiltä ja palautetaan Doriathiin.

Melian jättää Keski-Maan ja palaa Valinoriin jättäen Doriathin suojattomaksi. Kuultuaan eloonjääneiden kääpiöiden version tapahtumista Nogrod lähettää sotajoukon Doriathiin, mutta Belegost kieltäytyy osallistumasta hyökkäykseen. Menegrothissa taistellaan; kääpiöt perivät voiton ja vievät Silmarilin. Paluumatkalla heidän kimppuunsa käyvät kuitenkin Sarn Athradin kohdalla Berenin ja hänen poikansa Diorin johtamat viherhaltiat apunaan enttejä. Kääpiöt voitetaan ja Beren ottaa Nauglamírin. Lúthien kantaa Silmarilia Tol Galenissa, ja Dior ottaa Doriathin hallittavakseen.

Berenin ja Lúthienin kuolevainen elinaika loppuu, ja Silmaril siirtyy Doriathiin Diorille. Fëanorin pojat tekevät Menegrothiin yllätyshyökkäyksen, jossa kuolevat Dior ja hänen puolisonsa Nimloth kuten myös Celegorm, Curufin ja Caranthir (Toinen sukusurma). Doriathin valtakunta on lopussa, mutta Diorin tytär Elwing pakenee monen muun mukana Sirionin suulle vieden Silmarilin mukanaan.

Lukuun liittyvä kuvitus

  • "Húrin löytää Morwenin" (Ted Nasmithin kuva Silmarillionin vuoden 2018 kuvitetussa laitoksessa).[2]

Huomautuksia suomennokseen (vuoden 1979 laitos)

Lyhyet korjausehdotukset on esitetty kolmella nuolella (alkuperäinen >>> korjaus).

Merkitystä koskevia huomautuksia

  • haltioita vastaan (s. 286) >>> haltioita ja ihmisiä vastaan [engl. for Elves and Men]
  • Morgothin palvelijat (s. 287) >>> Morgothin olennot [engl. creatures of Morgoth]
  • Mutta kotkien vartio (s. 287) >>> Mutta suurten kotkien vartio [engl. great eagles]
  • tulivat merten takaa (s. 290) >>> tulivat Meren takaa [engl. came from over the Sea]
  • asuivat kääpiöt Nulukkizdînin saleissa (s. 290) >>> louhivat kääpiöt Nulukkizdînin salit [engl. Dwarves delved the halls of Nulukkizdîn – oikeampi kirjoitusasu olisi Nulukkhizdîn]
  • kutka pettivät (s. 291) [engl. by whom --- was betrayed – viittaako vain Mîmiin, jolloin kohta tulisi korjata "kutka" >> "kuka"?]
  • se oli Esiaikojen töistä suurin (s. 291) >>> se oli kääpiöiden Esiaikojen töistä suurin [engl. most famed of all their works in the Elder Days – on syytä osoittaa, että tarkoitetaan nimenomaan kääpiöiden töitä, ettei lukija esim. luulisi tämän perusteella Nauglamíriä suuremmaksi työksi kuin Silmarilit]
  • Menegrothin linnassa (s. 292) >>> Menegrothin saleissa [engl. in the halls of Menegroth]
  • jota Vainolaisen pimeydeltä puolusti Melianin Vyö (s. 292) >>> jota Vihollisen pimeydeltä yhä puolusti Melianin Vyö [engl. defended still by the Girdle of Melian from the darkness of the Enemy]
  • kääpiöitä yhä tuli Ered Lindonilta Beleriandiin (s. 293) >>> kääpiöitä yhä tuli asumuksistaan Ered Lindonilta Beleriandiin [engl. Dwarves still came on their journeys into Beleriand from their mansions in Ered Lindon]
  • heitä jahdattiin heidän matkallaan itään (s. 294) >>> ? [engl. they were pursued to the death as they sought the eastward road]
  • lenteli heitä kohti keihäitä (s. 296) [engl. shafts sped upon them – "shafts" tarkoittanee tässä "nuolia"]
  • surmasi itse Nogrodin valtiaan ja paini hänen kanssaan Kääpiökäädyistä (s. 297) [engl. himself slew the Lord of Nogrod, and wrested from him the Necklace of the Dwarves – ajatus lienee, että Beren ensin surmasi kääpiön ja sitten "riisti" (tms.) häneltä Kääpiökäädyt]
  • Ossiriandin viherhaltioiden valtias (s. 297) [engl. a lord of the Green-elves hastening from Ossiriand – kyseessä ei siis ole kaikkien viherhaltioiden hallitsija, vaan eräs heidän ruhtinaistaan]
  • kokoontuivat seitsemän veljestä (s. 298) >>> seitsemän veljestä kokoontui vaelluksiltaan [engl. the seven gathered again from wandering]

Painovirheitä ja vastaavia

  • antoivat hänen vapaasti liikkua he noilla mailla; (s. 287) >>> ...liikkua noilla mailla;
  • puanaisiksi (s. 288) >>> punaisiksi
  • armottomana maan (s. 288) >>> armottoman maan [engl. he cursed the pitiless land]
  • kääpiö vastasi (s. 290) >>> kääpiö vastasi:
  • Talmalompololle (s. 291) >>> Talmalompoloille
  • ja sanoi: Húrin (s. 292) >>> ja sanoi: "Húrin
  • Nauglamiriín (s. 293) >>> Nauglamírin
  • estämättä Dorathiin (s. 295) >>> estämättä Doriathiin [tai "Doriathin metsiin", engl. into the woods of Doriath]

Tekstin lähteet

Tolkien kirjoitti 1950-luvun lopulla tarinan The Wanderings of Húrin (= WH), jossa kerrotaan Húrinin myöhemmistä vaiheista Narn i Chîn Húrinia vastaavassa laajuudessa. Tarinassa Húrin saapuu Angbandista vapauduttuaan Brethilin metsänihmisten keskuuteen ja käynnistää kapinan, jossa Halethin suvun viimeiset jäsenet saavat surmansa. Tätä episodia oli ilmeisesti tarkoitus seurata kertomus Húrinin käynnistä Nargothrondissa, mutta enempää Tolkien ei koskaan kirjoittanut. Christopher Tolkien koosti Doriathin tuho -luvun alun tämän tekstin pohjalta, mutta katsoi, että sen pääosaa eli kertomusta Húrinista Brethilissä ei ollut mahdollista tyydyttävällä tavalla tiivistää Silmarillioniin sopivaksi. Tarinan alku on WH:n lisäksi kerrottu aikaisemmassa käsikirjoituksessa, jossa se oli kuitenkin tarkoitettu jatkoksi Harmaille annaaleille.[3]

Seuraavien tapahtumien eli Húrinin Nargothrondin-matkan ja Doriathin tuhon osalta viimeiseksi kertovaksi tekstiksi jäi varsin suppea kuvaus vuoden 1930 The Quentassa (= Q), tosin Tolkien kirjoitti myöhemmin joitain juonihahmotelmia ja muistiinpanoja. Saadakseen tarinan yhteensopivaksi muun Silmarillionin kanssa Christopher Tolkien päätyi muuttamaan osia juonesta isänsä käsikirjoituksista poikkeavaksi. Hän kertoo Guy Kayn olleen merkittävänä apuna tässä työssä, joskin luvun lopullinen teksti on hänen itsensä kirjoittama (hänen mukaansa "the chapter that I finally wrote owes much to my discussions with him").[4]

Alla on lueteltu joitain kirjoituksia, joissa kerrotaan Doriathin viimeisistä vaiheista.

Lähde Mitä Doriathin tuhosta kerrotaan
The Quenta (Q), 1930[5] Húrin kulkee joidenkin lainsuojattomien kanssa Nargothrondiin. Húrinin tahdon vastaisesti hänen seuralaisensa tappavat Mîmin, joka kiroaa aarteensa. Kirottua kultaa vieneet lainsuojattomat kuolevat kaikki tavalla tai toisella, mutta Húrin menee Doriathiin kertomaan aarteesta. Haltiat kantavat kullan Doriathiin. Húrin pilkkaa Thingolia ja lähtee.

Kirottu kulta herättää Thingolissa ahneuden. Hän kutsuu kääpiöitä Nogrodista ja Belegostista, jotta nämä muovaisivat aarteen kauniiksi esineiksi ja tekisivät kaulanauhan, jossa hän voisi kantaa Silmarilia. Kääpiöt alkavat himoita sekä aarretta että Silmarilia, kun taas Thingol kieltäytyy maksamasta sovittua palkkiota. Syntyy taistelu, jossa osa kääpiöistä surmataan ja osa ajetaan pois tyhjin käsin. Kääpiöt hakevat apua Nogrodista ja Belegostista ja onnistuvat palaamaan salaa Doriathiin, sillä he saavat apua aarteen pauloihin joutuneilta haltioilta. He yllättävät pienen metsästysseurueen kanssa liikkeellä olleen Thingolin ja surmaavat hänet. Myös Tuhannen Luolan Linna ryöstetään, mutta Meliania kääpiöt eivät pysty vangitsemaan tai vahingoittamaan. Melianin varoittamina Beren ja viherhaltiat tuhoavat sotajoukon sen paluumatkalla. Aarre upotetaan jokeen, ja Lúthien ottaa kantaakseen Nauglafringin (Nauglamírin), johon Silmaril on nyt kiinnitettynä. Melian palaa Valinoriin.

Loppuosa tarinasta etenee kuten julkaistussa Silmarillionissa.

Galadrielista ja Celebornista, kirjoitettu joskus Tarun Sormusten herrasta julkaisemisen jälkeen[6] Kirjoituksessa esitetään eräänä mahdollisuutena, että vain Nogrodin kääpiöt osallistuivat hyökkäykseen Doriathia vastaan, ja että palaavan kääpiöarmeijan tuhosi Berenin sijaan Caranthir. Keskeneräisten tarujen kirjassa tarina on kerrottu valikoivana versiona, jossa mm. Belegostin syyttömyys on esitetty Tolkienin varmana päätöksenä ja maininta Caranthirista on jätetty pois.
Muistiinpano ilmeisesti 1950-luvun loppupuolelta[7] Tolkien kommentoi aikaisempaa kronologiaansa (The Tale of Years), jossa vuoden 503 kohdalla Belegostin ja Nogrodin kääpiöt hyökkäävät Doriathiin: "Vihollisarmeija ei voi päästä Doriathiin! On keksittävä jokin tapa, jolla Thingol houkutellaan ulos tai yllytetään lähtemään sotaan rajojensa ulkopuolelle, jolloin kääpiöt surmaavat hänet. Sitten Melian lähtee, ja kääpiöt hävittävät ilman Vyön suojaa jääneen Doriathin."
Kirje vuodelta 1963[8] Kirjeen mukaan Beren pysäytti Doriathista palaavan kääpiöjoukon, mutta koska hänellä "ei ollut armeijaa", hänen täytyi saada apua enteiltä.
Tolkienin kommentteja hänen saamastaan palautteesta koskien The Wanderings of Húrinia, 1966[9] Tolkien kirjoittaa siitä, miten tarina jatkuisi: "Húrin ottaa [lainsuojattomat] jälleen mukaansa, ja he ovat sen joukon ydin, jonka kanssa hän menee Nargothrondiin, surmaa Mîmin ja ottaa haltuunsa lohikäärmeen kullan."

Julkaistuun tekstiin on siis poimittu yksittäisiä ajatuksia eri kirjoituksista (enttien osallisuus, Belegostin kääpiöiden syyttömyys). Lainsuojattomista ja koko aarteen siirtämisestä Doriathiin on luovuttu, ja Nauglamír on jo valmiiksi olemassa, sen sijaan että kääpiöt tekisivät sen Thingolin pyynnöstä. Vihollisarmeijan pääsy Doriathiin (jota Tolkien oli päätynyt pitämään mahdottomana Melianin ollessa paikalla) on ratkaistu sijoittamalla Thingolin kuolema ja Melianin lähtö jo ensimmäiseen taisteluun kääpiöiden kanssa. Eräs vaikeasti ratkaistava kysymys oli Thingolin ja kääpiöiden välisen riidan esittäminen. Christopher Tolkien kirjoittaa, että on mahdotonta tietää, millaiseksi hänen isänsä olisi kohtauksen myöhempinä vuosinaan kirjoittanut. Vähäinen viite hänen ajatuksistaan sisältyy kirjoitukseen "Galadrielista ja Celebornista", jossa sanotaan, että pitäessään kääpiöitä syyllisinä Doriathin tuhoon Celeborn jätti huomiotta Morgothin osuuden ja "Thingolin omat viat".[10]

Katso myös

  • Concerning "The Hoard" (Tolkienin vuonna 1964 kirjoittama käsikirjoitus, joka sisältää Doriathin tuhon tarinan)

Viitteet

  1. ↑ Silm. 22, Doriathin tuho, s. 286-289 / 232-242.
  2. ↑ Silm. 22, Doriathin tuho, s. – / 235. – Nasmith on julkaissut kuvan myös internet-sivuillaan nimellä "Húrin Finds Morwen". Kuva on tekijän luvalla myös tähän artikkeliin liitettynä.
  3. ↑ HoMe XI, s. 298.
  4. ↑ HoMe XI, s. 354–356.
  5. ↑ HoMe IV, s. 132-134.
  6. ↑ KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 321 / 272; HoMe XI, s. 352–353.
  7. ↑ HoMe XI, s. 352.
  8. ↑ J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 420 (kirje 247); HoMe XI, s. 353.
  9. ↑ HoMe XI, s. 310.
  10. ↑ HoMe XI, s. 355–356.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia

Noudettu kohteesta ”https://kontu.wiki/w/index.php?title=Doriathin_tuho_(Silmarillion)&oldid=90411”