Melian

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Melian oli yksi maiarista, Doriathin kuningatar, Thingolin puoliso ja Lúthienin äiti.

Elämä

Melian Valinorissa

Melian yhdistetään Silmarillionissa useaan valaan. Luvussa Thingol ja Melian hänen sanotaan olleen ennen maailman tekemistä sukua Yavannalle (engl. akin, suomennoksessa vain "läheinen").[1] Myös Valaquentan edeltäjässä, käsikirjoitusversio LQ 2:n luvussa Of the Valar, hänen sanotaan olleen "Yavannan kansaa".[2] Erottaessaan Valaquentan itsenäiseksi tekstiksi Tolkien kuitenkin poisti tämän kuvauksen ja kirjoitti sen sijaan, että Melian palveli sekä Vána Ikinuorta että Estë Lempeää.[3] Koska Valaquenta oli viimeisiä Silmarillionin osia, joita Tolkien muokkasi, ei ole selvää, harkitsiko hän poistavansa kokonaan yhteyden Melianin ja Yavannan väliltä. Julkaistu Silmarillion joka tapauksessa säilyttää molemmat traditiot. Melianin sanotaan myös asuneen Lórienissa ja hoitaneen sen puutarhoja (näin sekä Valaquentassa että vanhemmissa teksteissä).[4]

Melian ja Thingol

Haltioiden heräämisen aikoihin Melian jätti Amanin Puiden valon ja siirtyi Keski-Maahan. Silmarillion antaa ymmärtää hänen kiinnostuksensa itäisiin maihin johtuneen hänen sukulaisuudestaan Yavannaan.[lähde?] "Amanin annaaleissa" kerrotaan lisäksi, että Melian nousi Taniquetilille katsomaan uusia tähtiä, jotka Varda oli juuri tehnyt haltioita varten, ja silloin hänet valtasi äkkiä halu nähdä Keski-Maa.[5]

Melian vaelsi pitkään Keski-Maassa ja sattumoisin tapasi yksin liikkuneen Elwën Nan Elmothin metsissä. Heidän välilleen syntyi rakkaus ja paljon Melianin voimaa ja tietoa siirtyi noina tuntemattomina vuosina Elwëen. Elwën johtamat teleri-haltiat etsivät kadonnutta kuningastaan kauan. Osa kansasta luopui etsinnästä, otti Elwën veljen Olwën johtajakseen ja siirtyi länteen.[lähde?]

Toinen osa kansasta ei luovuttanut ja viimein he löysivät kuninkaansa, joka oli Melianin vaikutuksella muuttunut mahtavaksi. Melian ja Elwë, joka otti nimen Kuningas Harmaatakki, Thingol, perustivat Egladorin (myöhemmin Doriathin) kuningaskunnan.[lähde?]

Doriathin kuningattarena

Koska ajat olivat synkät, paljon Morgothin petoja liikkui Beleriandissa ja vanyar- ja noldor-haltiat olivat muuttaneet Amaniin, teki Melian lumotun alueen, Melianin vyön, Doriathin ympäri. Vain ne, joilla oli Melianin ja Thingolin lupa voivat siitä kulkea.[lähde?]

Melianin vyön suojissa Thingolin haltiakansa, joka myöhemmin sai nimen sindar, kasvoi suureksi.

Melianin sanottiin myös pyhittäneen Dorthonionin nummilla olevan Aeluin-järven vedet, joten hän lienee liikkunut Beleriandissa laajemminkin.

Mutta Tarn Aeluinin vesiä pidettiin kunniassa, sillä ne olivat kirkkaat ja siniset päivällä, ja yöllä tähtien peili; ja sanottu on että itse Melian oli ammoin pyhittänyt sen vedet.[6]

Melian ja Thingol rakennuttivat kääpiöiden avustuksella Menegrothin, valtakuntansa maanalaisen pääkaupungin, Esgalduin-joen varrelle kalliokukkulan alle. Sinne rakentui vuosisatojen aikana esiaikojen kaunein haltiakaupunki, jossa saattoi aistia kosketuksen Kuolemattomilta mailta.[lähde?]

Menegrothissa Melian synnytti tyttären, Lúthienin, josta tuli kaunein Ilúvatarin lapsista. Vain hänessä ja hänen jälkeläisissään tuli Ilúvatarin lapsien, niin haltioiden kuin ihmistenkin, joukkoon ainurin verta.[lähde?]

Melianin voima ja viisaus vaikutti paljon Thingolin ratkaisuihin, joista kerrotaan Berenin ja Lúthienin tarussa sekä Leithianin laulussa. Doriathissa myös osa haltiamielisistä ihmisistä sai turvapaikan. Melianin voima liittyy siis Húrinin lasten tarinaan ensimmäisellä ajalla, jolloin lähes koko muun Keski-Maan voima oli jo mennyt ja Melkorin voitto oli lähellä.

Doriathin loppu

Doriathin valtakunta säilyi ensimmäisen ajan loppupuolelle, mutta Silmarilien ja Fëanorin poikien valan kohtalo puuttui peliin.

Ensin Melianin tytär Lúthien rakastui kuolevaiseen mieheen Bereniin, jonka kanssa he olivat ottaneet Silmarilin Morgothin kruunusta. Lúthien luopui kuolleen miehensä vuoksi elämästään, mutta palasi Manwën ja Mandosin armosta hänen kanssaan kuolleista. Lúthien otti omasta tahdostaan ihmisten kohtalon ja siten eron vanhemmistaan yli maailman lopun.

Melian katsoi hänen silmiinsä ja luki niistä kohtalon joka oli niihin kirjoitettu, ja kääntyi pois; sillä hän tiesi että heidän välilleen oli tullut ero yli maailman lopun, eikä kukaan ole joutunut kokemaan suurempaa surua ja menetystä kuin Melian maia tuolla hetkellä.[7]

Toinen, ehkä vieläkin suurempi suru koetti Melianille pian. Silmarilin himossaan kääpiöt surmasivat kuningas Thingolin ja Melianin aika Keski-Maassa oli ohi.

Thingolin kuoltua Melian veti pois Doriathin metsissä ja Esgalduin-joessa vaikuttaneen voimansa, eikä Vyö enää suojannut valtakuntaa. Pian myös Melian itse jätti Keski-Maan ja palasi Valinoriin. Hänen sanotaan menneen takaisin Lórienin puutarhoihin, mutta tarina ei kerro, kohtasivatko hän ja Thingol uudelleen.[8]

Ulkonäöstä

Runomittaisessa tarussa The Lay of Leithian, "Leithianin laulu", kuvataan Meliania seuraavasti:

There Melian came, the Lady grey,
and dark and long her tresses lay,
beneath her silver girdle seat
and down unto her silver feet.
[lähde?]

Viitteet

  1. Silm. 4, Thingol ja Melian, s. 64.
  2. HoME X, s. 147.
  3. Silm., Valaquenta, s. 32; HoME X, s. 203.
  4. Silm., Valaquenta, s. 32; HoME X, s. 147, 172.
  5. HoME X, s. 72.
  6. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 201.
  7. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 235.
  8. Silm. 22, Doriathin tuho, s. 295.


Maiar
Eönwë | Ilmarë | Ossë | Uinen | Salmar | Sauron | Melian | Arien | Tilion | Gothmog
Curumo (Saruman) | Olórin (Gandalf) | Aiwendil (Radagast) | Alatar | Pallando | Durinin Turma

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia