Fëanorin vala

Kohteesta Kontuwiki

Fëanorin vala on vala jonka noldo-haltia Fëanor vannoi Tirionissa vuonna 1495 pv.;[1] hän lupasi kostaa Morgothille isänsä surman ja silmarilien ryöstön. Valaan yhtyivät hänen seitsemän poikaansa.[2]

Valan sisältö

Kun Morgoth oli surmannut Finwën, vienyt Silmarilit Formenosista ja paennut Amanista Ungoliantin kanssa, Fëanor tuli Tirioniin uhmaten valarin karkotustuomiota ja piti kuninkaan pihassa puheen, jota soihtujen valossa kokoontui kuulemaan suuri joukko noldoria. Puheessaan Fëanor kehotti noldoria palaamaan kanssaan Keski-Maahan ja kostamaan Morgothille.[3]

Puheensa päätteeksi Fëanor vannoi valan, ja hänen seitsemän poikaansa yhtyivät lupaukseen. Fëanor kutsui valansa todistajiksi Manwën, Vardan ja Taniquetilin ja kutsui päälleen Iäisen pimeyden jos rikkoisi valansa.[2]

Fëanor ja hänen poikansa vannoivat vainoavansa "kostolla ja vihalla maailman ääriin saakka jokaista olentoa joka ottaa, pitää tai kätkee yhdenkään Silmarilin eikä anna heille, oli se sitten vala, hirmu, haltia, syntymätön ihminen taikka mikä tahansa mitä maailman aika ennen päivien päättymistä synnyttäisi."[2].

Valan seuraukset

Kun Fëanor joukkoineen marssi Tirionin portista, paikalle saapunut Manwën viestintuoja kehotti noldoria jäämään Amaniin, mutta Fëanorille hän sanoi, että tämä on valansa takia karkotettu.[4] Tästä huolimatta noldor jatkoivat matkaansa. He hyökkäsivät Alqualondëssa asuvien telerin kimppuun, surmasivat monia ja anastivat telerin laivat, joita nämä eivät suostuneet vapaaehtoisesti antamaan. Tämä Alqualondën sukusurma oli myös Fëanorin valan seurausta, sillä hänen oli päästävä jatkamaan matkaansa hinnalla millä hyvänsä.

Sukusurman jälkeen Aramanissa näyttäytyi heille tumma hahmo, ehkä Mandos itse, joka lausui Mandosin kirouksena, Pohjoisen ennustuksena ja Noldorin tuomiona tunnetun kirouksen tahi ennustuksen, jossa noldoria kiellettiin palaamasta Valinoriin. Kirouksessa viitattiin myös Fëanorin valaan: "Heidän valansa pakottaa heitä ja silti se pettää heidät ja aina se tempaa heidän edestään aarteet joiden takia he sen vannoivat."[5]

Seuraavan rikoksensa valan pakottama Fëanor teki Aramanin rannikolla, kun hän purjehti salaa vähillä jäljelle jääneillä telerin laivoilla Belegaerin yli mukanaan vain ne, joiden hän arveli olevan uskollisia itselleen, ja poltti laivat päästyään perille Losgariin Keski-Maan rannikolle. "Tämä oli sukusurman ja Noldorin tuomion ensihedelmä", todetaan Silmarillionissa.[6] Seurauksena Fëanorin petoksesta häntä seurannut Fingolfin joukkoineen joutui kulkemaan Keski-Maahan jalan Helcaraxën yli, ja kärsi suuria menetyksiä.[7] Keski-Maassa katkeroitunut Fingolfin ja Fëanorin pojat eivät kyenneet taistelemaan yhdessä Morgothia vastaan, kun heillä olisi ollut yllätysetu puolellaan.[8] Fëanorin kuoltua hänen poikansa Maedhros luopui noldorin kuninkuudesta Fingolfinin hyväksi, sillä hän katui isänsä tekoja.[9]

Vala ei kuitenkaan jättänyt rauhaan Fëanorin poikia, vaan johti lopulta kahteen uuteen sukusurmaan. Jo silloin, kun Beren oli lähdössä hakemaan Silmarilia Angbandista ja pyysi apua Finrod Felagundilta, ryhtyivät Finrodin luona asuvat Celegorm ja Curufin juonittelemaan Finrodia vastaan estääkseen tätä lähtemästä Silmarilin hakuun. Kiihtynyt Celegorm puhkesi puhumaan Felagundin edessä koko Nargothrondin kansalle lausuen uudestaan isänsä valan.[10]

Finrod sanoi Celegormista ja Curufinista Berenille: "Fëanorin vala tekee taas työtään. Sillä Silmarilit on kirottu vihan valalla ja se joka vain mainitsee ne himoiten, herättää unesta suuret voimat; sillä Fëanorin pojat antavat ennen kaikkien haltiavaltakuntien tuhoutua kuin sallivat kenenkään itsensä lisäksi ottaa tai omistaa yhdenkään Silmarilin, sillä he ovat vannomansa valan alaiset".[11] Myöhemmin Celegorm ja Curufin vangitsivat Lúthienin[12] ja yrittivät myöhemmin surmata Berenin Silmarilien vuoksi.[13]

Kun Dior Eluchíl, Berenin poika, oli vienyt isänsä tuoman Silmarilin Doriathiin, vaativat eloon jääneet Fëanorin pojat sitä itselleen valaansa vedoten, mutta kun Dior ei vastannut näiden viesteihin, veljekset hyökkäsivät Doriathiin ja tuhosivat kaupungin.[14] He eivät kuitenkaan saaneet Silmarilia, jonka Elwing Diorin tytär vei mukanaan Sirionin suulle. Fëanorin pojat tuhosivat myös siellä asustaneet Doriathin pakolaiset,[15] mutta Silmarilia Fëanorin pojat eivät saaneet, sillä Eärendil ja Elwing veivät sen Valinoriin. Vasta kun kaksi muuta Silmarilia oli otettu Morgothilta Vihan sodassa ja niitä pidettiin valarin sotajoukon leirissä, Maedhros ja Maglor, viimeiset eloon jääneet Fëanorin pojista, surmasivat kivien vartijat ja varastivat Silmarilit. Heidän valansa oli kuitenkin pettänyt heidät. He eivät pystyneet pitelemään Silmarileja käsissään monien rikostensa takia, vaan Maglor heitti omansa mereen ja Maedhros syöksyi tuliseen rotkoon Silmaril mukanaan.[16] Näin raukesi viimein Fëanorin vala.

Liite: Fëanorin valan sanamuoto

Painetussa Silmarillionissa Fëanorin valan teksti esiintyy kahdesti: parafraasina kuvauksena sen vannomisesta ja suorana sitaattina Celegormin puheessa Nargothrondissa. Näiden lisäksi valan koko teksti löytyy Amanin annaaleista. Seuraavassa taulukossa vertaillaan näitä kolmea tekstiä ja niiden suomennoksia.[17] Huom. Kaksi ensimmäistä tekstiä ovat proosamuotoisia, mutta Celegormin sanat on jaettu riveille samoin kuin Fëanorin sanat niiden vertailun helpottamiseksi.

Silmarillion: Noldorin pako Silmarillion: Celegorm Amanin annaalit: Fëanor
They swore an oath which none shall break, an none should take, by the name even of Ilúvatar, calling the Everlasting Dark upon them if they kept it or not; and Manwë they named in witness, and Varda, and the hallowed mountain of Taniquetil, vowing to pursue with vengeance and hatred to the ends of the World Vala, Demon, Elf or Man as yet unborn, or any creature, great or small, good or evil, that time should bring forth unto the end of days, whoso should hold or take or keep a Silmaril from their possession.[18] Be her friend or foe,
whether demon of Morgoth,
or Elf, or child of Men,
or any other living thing in Arda,

neither law, nor love, nor league of hell,
nor might of the Valar, nor any power of wizardry,

shall defend him from the pursuing hate of Fëanor's sons,
if he take
or find a Silmaril and keep it.

For the Silmarils we alone claim,
until the world ends.[19]
Be he foe or friend, be he foul or clean,
brood of Morgoth or bright Vala,
Elda or Maia or Aftercomer,

Man yet unborn upon Middle-earth,
neither law, nor love, nor league of swords,

dread nor danger, not Doom itself,
shall defend him from Fëanor, and Fëanor's kin,
whoso hideth or hoardeth, or in hand taketh,
finding keepeth or afar casteth
a Silmaril. This swear we all:

death we will deal him ere Day's ending,
woe unto world's end! Our word hear thou,
Eru Allfather! To the everlasting
Darkness doom us if our deed faileth.
On the holy mountain hear in witness
and our vow remember, Manwë and Varda![1]
He vannoivat valan jota kenenkään ei pidä rikkoman eikä edes vannoman, ei Ilúvatarinkaan nimeen, ja Iäisen pimeyden he kutsuivat päälleen jos he sen rikkoisivat; ja todistajaksi he nimesivät Manwën ja Vardan ja Taniquetilin pyhän vuoren, ja he lupasivat vainota kostolla ja vihalla maailman ääriin saakka jokaista olentoa joka ottaa, pitää tai kätkee yhdenkään Silmarilin eikä anna heille, oli se sitten vala, hirmu, haltia, syntymätön ihminen taikka mikä tahansa mitä maailman aika ennen päivien päättymistä synnyttäisi.[2] Oli hän ystävä eli vihollinen,
Morgothin pahahenki,
haltia, ihmisen lapsi
tai mikä tahansa Ardan asujain,

ei laki, ei rakkaus, ei pahan liitto,
ei valarin mahti, ei mikään noituus

suojele häntä Fëanorin poikien ainaiselta vihalta
jos hän ottaa
taikka löytää yhdenkään Silmarilin ja pitää sen.

Sillä Silmarileja me vaadimme yksin itsellemme
maailman loppuun saakka.[10]
Oli hän vihollinen eli ystävä, saastainen tai puhdas,
Morgothin otus tai kirkas vala,
elda tai maia tai Jälkeentuleva,

vielä Keski-Maahan syntymätön ihminen,
ei laki, ei rakkaus, ei miekkojen liitto,

pelko tahi vaara, ei itse Tuomiokaan
varjele Fëanorilta eikä Fëanorin suvulta sitä,
joka kätkee tai salaa tahi käteensä ottaa,
löydettyään pitää tai pois heittää
Silmarilin. Tämän me kaikki vannomme:

surman me suomme hänelle ennen päivän päättymistä,
murheen maailman loppuun asti! Kuule sanamme, sinä
Eru Kaiken isä! Iäiseen
pimeyteen tuomitse meidät, jos luovumme työstämme.
Olkaa todistajamme Pyhällä vuorella
ja muistakaa valamme, Manwë ja Varda!

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Amanin annaalit §134 (HoMe X, s. 112).
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Silm. 9, Noldorin pako, s. 99 / 73-74.
  3. Silm. 9, Noldorin pako, s. 97-99 / 72-73.
  4. Silm. 9, Noldorin pako, s. 101 / 75.
  5. Silm. 9, Noldorin pako, s. 105 / 79.
  6. Silm. 9, Noldorin pako, s. 107 / 80.
  7. Silm. 9, Noldorin pako, s. 108 / ***.
  8. Silm. 13, Noldorin paluu, s. 133 / ***.
  9. Silm. 13, Noldorin paluu, s. 135-136 / ***.
  10. 10,0 10,1 Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 211 / ***.
  11. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 210 / ***.
  12. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 215-216 / ***.
  13. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 220-221 / ***.
  14. Silm. 22, Doriathin tuho, s. 298 / ***.
  15. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 310 / ***.
  16. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317-319 / ***.
  17. Amanin annaalien tekstin suomennos on tehty tätä Kontuwikin artikkelia varten.
  18. The Silmarillion, Chapter 9.
  19. The Silmarillion, Chapter 19.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia