Teleri (kansa)

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teleri (toiselta nimeltään lindar) oli kolmas eldarin kolmesta sukukunnasta, jotka lähtivät Suurelle matkalle Cuiviéneniltä länteen; ensimmäinen ja pienin joukko oli vanyar, toinen oli noldor;[1] viimeisenä kulkenut teleri oli suurin ja hitain, koska "he eivät osanneet päättää, halusivatko he lähteä hämystä Valinorin valoon vai eivät".[2]

Nandor ja laiquendi

Teleri olivat eldarin parhaita laulajia[3] ja he rakastivat vettä, joten saavuttuaan viimein Suuren meren rannalle he joutuivat meren lumoihin.[2] Mutta jo Suuren matkan aikana osa teleristä jätti matkan kesken ja jäi asumaan Anduinin varrelle, sillä he eivät uskaltaneet ylittää Sumuvuoria.[4] Tämä kansa sai nimekseen nandor ja heidän johtajansa oli nimeltään Lenwë: hekin rakastivat vettä ja "asustivat mieluiten vesiputousten ja virtojen varsilla".[4] Viimein Denethor Lenwën poika johti osan nandoria Beleriandiin, ja he asettuivat asumaan Ossiriandiin, missä heitä kutsuttiin nimellä laiquendi, viherhaltiat.[5]

Teleri Beleriandissa

Suurta matkaa jatkanutta telerin joukkoa johti Elwë, joka oli käynyt Amanissa yhtenä kolmesta haltiain lähettiläästä[6] ja halusi palata Valinoriin nähdäkseen jälleen Kahden puun valon.[7] Hänen johtamansa telerin joukko ylitti viimein Ered Luinin ja asettui Gelionjoen taakse.[7] Mutta kun Elwë katosi pitkäksi aikaa kohdattuaan Melianin Nan Elmothin metsässä,[8] hänen veljensä Olwë valittiin telerin</i> kuninkaaksi.[9]

Monet Itä-Beleriandissa asuneet teleri-haltiat asettuivat Suuren meren rannoille ja Sirionin suistoon, kun vanyar ja noldor olivat lähteneet Amaniin. Siellä Ossë ja Uinen vierailivat heidän luonaan ja opettivat heille "kaikenlaista merentietoa ja merensoittoa".[3]

Lopulta Ulmo päätti noldorin kuninkaan Finwën pyynnöstä hakea myös telerin Länteen jos nämä haluaisivat lähteä.[3] Suurin osa otti kutsun vastaan ja matkusti Ulmon vetämällä saarella kohti Amania kuten vanyar ja noldor ennen heitä,[10]

Falathrim ja sindar

Telerin valmistautuessa matkaan Ossë taivutteli osan heistä jäämään Beleriandiin: heitä kutsuttiin asuinpaikkansa mukaan Falasin haltioiksi, falathrim, ja heidän valtiaansa oli Círdan.[3] Myös osa Elwën sukulaisista jäi Beleriandiin, sillä he etsivät yhä tätä.[3] Lopulta Elwë palasi Melianin kanssa ja heistä tuli Beleriandiin jääneiden haltioiden hallitsija. Thingolin ja Melianin kansaa alettiin nimittää harmaahaltioiksi, sindar.[11]

Tol Eressëa

Ossën vuoksi myöskään Länteen lähtenyt telerin joukko ei päässyt heti Amaniin asti: hän taivutteli telerin keskeyttämään matkansa, kun he olivat saapuneet Eldamarin lahteen. Ossë kiinnitti saaren meren pohjaan ja siitä tuli Tol Eressëa, Yksinäinen saari, jolla teleri asuivat "mielensä mukaan taivaan tähtien alla mutta kuitenkin Amanin ja kuolemattoman rannan näköpiirissä".[12] Telerin asuessa Tol Eressëassa heidän kielensä erkani vanyarin ja noldorin kielestä.[12]

Teleri Amanissa: falmari

Lopulta Tol Eressëan teleri alkoivat kuitenkin kaivata Amanin valoa, ja niin Ulmon käskystä Ossë opetti heille laivanrakennuksen taidon ja he purjehtivat joutsenten vetämillä laivoillaan Eldamariin ja rakensivat sinne kaupunkinsa Alqualondën.[13] Amaniin saapunutta teleriä alettiin kutsua nimellä falmari, "merihaltiat".[2]

Sukusurma

Alqualondëa kohtasi suuri onnettomuus, kun takaisin Keski-Maahan lähtenyt Fëanor hyökkäsi telerin kimppuun ja varasti heidän laivansa, joita Olwë ei suostunut vapaaehtoisesti luovuttamaan. Alqualondën sukusurmaksi kutsutussa taistelussa suuri osa Alqualondën merenkävijöistä surmattiin.[14] Taistelun muisto oli niin katkera, että kun valar lähtivät kukistamaan Morgothia Vihan sodassa, vain harva teleristä halusi lähteä mukaan: Elwingin pyynnöstä he kuitenkin antoivat laivansa ja merenkävijänsä sotajoukon käyttöön, mutta yksikään heistä ei astunut jalallaan Keski-Maan rannalle.[15]

Viitteet

  1. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 60-61 / ***.
  2. 2,0 2,1 2,2 Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 61 / ***.
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 67 / ***.
  4. 4,0 4,1 Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 62 / ***.
  5. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 62 / ***; Silm. 10, Sindar, s. 113-114 / ***.
  6. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 60 / ***.
  7. 7,0 7,1 Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 63 / ***.
  8. Silm. 4, Thingol ja Melian, s. 64-65 / ***.
  9. Silm. 4, Thingol ja Melian, s. 65 / ***; Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 67 / ***.
  10. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 67-68 / ***.
  11. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 68 / ***; Silm. 10, Sindar, s. 109 / ***.
  12. 12,0 12,1 Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 68 / ***.
  13. Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 71-72 / ***.
  14. Silm. 9, Noldorin pako, s. 102-104 / ***.
  15. Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 315 / ***.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia