Halethin kansa

Kohteesta Kontuwiki

Halethin kansa eli haladin[1] tai halethrim[2] saapui edainin kolmesta huoneesta toisena Beleriandiin. Kansa sai nimensä Halethilta, joka johti heidät Itä-Beleriandista Brethilin metsään.[3]

Kansaa hallitsivat Haldadin jälkeläiset, joihin myös Haleth lukeutui.[4]

Historia

Beleriand

Haladin saapui Beleriandiin pian sen jälkeen, kun Bëorin kansan Ossiriandissa tavannut Finrod Felagund oli lähtenyt näiden ihmisten luota. Viherhaltioiden epäystävällisyyden vuoksi he siirtyivät Ossiriandista pohjoiseen ja asettuivat Thargelioniin Caranthirin maille. Caranthirin väki ei heistä juuri piitannut, ja he saivat asua Thargelionissa rauhassa jonkin aikaa.[5]

Jonkin ajan kuluttua Morgoth lähetti kuitenkin örkkejä ryöstöretkelle tekemään vahinkoa ihmisille ja vieroittaakseen siten ihmiset ja haltiat toisistaan. Örkit hyökkäsivät Thargelioniin Ered Lindonin yli ja yllättivät haladinin, joka asui hajallaan perhekunnittain.[6] Mies nimeltä Haldad kokosi kuitenkin yhteen niin paljon väkeä kuin pystyi ja linnoittautui puolustukseen Ascarin ja Gelionin väliseen niemeen. Seitsemän päivää kestäneessä piiritystaistelussa ihmiset olivat vähällä tuhoutua kokonaan, mutta viime hetkellä Caranthir joukkoineen tuli apuun ja ajoi örkit pois.[7]

Caranthir olisi sallinut ihmisten jäädä mailleen, mutta Haldadin tytär Haleth (Haldad ja hänen poikansa Haldar olivat kaatuneet) päätti siirtyä kansansa kanssa kauemmas länteen, ja niin haladin siirtyi aluksi Estoladiin.[8]

Kansansa johtajaksi noussut Haleth halusi pian muuttaa vielä kauemmas länteen, ja vaikka suurin osa hänen kansastaan vastusteli, he siirtyivät eldarin opastuksella Doriathin pohjoispuolisten vaarallisten maiden kautta suuria menetyksiä kokien Talath Dirnenin metsiin ja asettuivat jälleen asumaan tapansa mukaan hajalleen vapaina perhekuntina. Osa väestä vaelsi Nargothrondin alueille saakka, mutta Haleth asettui Brethilin metsään, josta tuli myöhempinä aikoina kansan pakopaikka.[9]

Thingol piti Brethilin metsää valtakuntaansa kuuluvana alueena, eikä olisi halunnut päästää haladinia sinne mutta Finrod suostutteli Thingolin antamaan ihmisille luvan asettua alueelleen sillä ehdolla että nämä vartioisivat Teiglinin ylityspaikkaa.[10]

Halethin kansa jäi asumaan Brethilin metsään ensimmäisen ajan loppuun saakka. Kansaa hallitsivat Halethin jälkeläiset, kunnes Túrinin ja Húrinin mukanaan tuoman sekasorron jälkeen hallitsijasuku sammui.[11]

Númenor

Halethin kansan sanotaan joko tuhoutuneen ensimmäisen ajan loppuun mennessä tai jättäneen "joitakin" eloonjääneitä, jotka olivat perustamassa Númenoria.[12]

Ulkonäkö ja luonne

Halethin kansan ihmisten sanotaan muistuttaneen Bëorin kansaa, mutta olleen pienempikokoisia. He olivat vaiteliasta väkeä, joka ei välittänyt kansankokouksista.[13]

Kulttuuri

Alkuperäinen tapa oli, että Halethin kansa asui hajallaan, ja "kukin perhekunta eli omaa elämäänsä ja määräsi omista asioistaan".[6] Kansa säilytti myöhemminkin suuren osan tästä itsenäisyydestä, vaikka he tarpeen vaatiessa kokoontuivatkin yhteen yhden johtajan hallittaviksi.

Narn i Chîn Húrinissa (käsikirjoitus NE) ei vielä kerrota kovinkaan paljon Brethilin metsän halethilaisten kulttuurista. Myöhemmissä kirjoituksissaan Tolkien keksi useita uusia yksityiskohtia, joita hän ei lisännyt aikaisempiin kirjoituksiin.

Tarinassa The Wanderings of Húrin kuvataan yksityiskohtaisesti eräitä brethililäisiä tapoja. Johtajan (halad) valitsi kansa, ja vaikka tapana oli, että johtajuus siirtyi eteenpäin Haldadin suvussa aivan kuin peritty kuninkuus, tästä käytännöstä oli mahdollista poiketa.[14] Haladin valta oli rajallinen, sillä kansa ei pitänyt johtajista, jotka pyrkivät ohittamaan vanhat lait ja kansan tahdon.[15] Tärkeistä asioista päätti kansalaisten kokous, jota johti halad istuen "tuomiokivellä" (angbor/halabor). Tarvittaessa kokous äänesti mustilla ja valkoisilla pikkukivillä. Tolkien kirjoitti aluksi, että naisilla oli yhtäläinen äänioikeus muissa kuin sotaa koskevissa asioissa, mutta muutti sitten tekstiä niin, että vain miehet osallistuivat kokouksiin.[16]

Myöhäisissä esseissä mm. kerrotaan, että Halethin kansan keskuudessa eli drúedainia ja että heillä oli muista edainin kansoista poiketen naissotureita.[17]

Kieli

Silmarillionin mukaan Halethin kansan kieli poikkesi selvästi Hadorin ja Bëorin kansojen kielistä, jotka olivat lähellä toisiaan.[18] Tämä näkemys on omaksuttu julkaistuun tekstiin myöhäisistä esseistä. Quenta Silmarillionin käsikirjoituksissa luvun "Ihmisten tulo länteen" viimeisessä versiossa kerrottiin vielä, että Bëorin ja Halethin kansat puhuivat samaa kieltä, joka erosi Hadorin kansan kielestä.[19]

Halethin kansan kielestä tunnetaan useita sanoja, tosin ne on ilmeisesti keksitty aikana, jolloin kyseessä oli vielä "bëorilais-halethilainen" kieli.[20]

Katso myös

Viitteet

  1. Sanan halad (mon. haladin) toisesta merktyksestä, 'vartija', Brethilin ihmisten johtaja, ks. artikkeli Halad.
  2. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 193 / 165 = HLT 17, Glaurungin kuolema, s. 251. Vrt. HLT, Luettelo nimistä, s. 307 (s.v. Haleth); KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 587 / 496 (s.v. halethrim).
  3. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 176–177, 181–182 / 138, 141-142.
  4. Katso: Haladinin sukupuu, Halad : Halethin kansan johtajat.
  5. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 176-177 / 138.
  6. 6,0 6,1 Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 180 / 141.
  7. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 180-181 / 141.
  8. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 181 / 141-142.
  9. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 181-182 / 142.
  10. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 182 / 142.
  11. Ks. tarkemmin artikkelit Halad, Hardang.
  12. HoMe XII, s. 372 [viite 4], 374 [viite 17] (The Problem of Ros); KTK 4.I, Drúedain, s. 527 / 441 (viite 7).
  13. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 184 / 143.
  14. HoMe XI, s. 278 (The Wanderings of Húrin).
  15. HoMe XI, s. 279 (The Wanderings of Húrin).
  16. HoMe XI, s. 279, 283, 286 (The Wanderings of Húrin).
  17. KTK 4.I, Drúedain, s. 515–516 / 431-432; osa esseetä Of Dwarves and Men, ks. HoMe XII, s. 309.
  18. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 176 / 138.
  19. HoMe XI, s. 217–218, 226 (The Later Quenta Silmarillion)
  20. Helge K. Fauskanger: Eri ihmiskieliä – kuolevaisten ihmisten murhe? (kohta "Taliska").

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia