Odotettu juhla (TSH)

Kohteesta Kontuwiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Odotettu juhla (engl. A Long-expected Party) on Tarun Sormusten herrasta luku I/1.1., siis Sormuksen ritarien ensimmäisen kirjan ensimmäinen luku.[1]

Luvun nimestä

Hobitin ensimmäisen luvun nimi on Odottamaton juhla, joten "Hobitin jatko-osan" aloitusta voi pitää (Hammondin ja Scullin sanoin) "tarkoituksellisena kaikuna" tämän luvun nimestä.[2]

Luvun tapahtumat

Ensimmäisenä kerrotaan, että Bilbo Reppuli aikoo viettää 111-vuotissyntymäpäiväjuhlaansa. Lyhyesti esitellään Konnussa kiertäneet puheet hänen katoamisestaan ja paluustaan 60 vuotta aiemmin, hänen nähtävästi ikuisesta nuoruudestaan sekä hänen oletetuista rikkauksistaan.[3]

Seuraavaksi mainitaan Bilbon ottaneen (sukulaistensa Säkinheimo-Reppulien suureksi harmiksi) perijäkseen Frodo Reppulin ja siirrytään Murattiin, majataloon, jossa Repunpään puutarhuri Hamfast Gamgi keskustelee tuttaviensa kanssa isäntäänsä koskevista puheista. Puheenaiheena ovat erityisesti Frodon vaiheet, hänen vanhempiensa hukkumiskuolema ja Bilbon oletettu aarrekätkö.[4]

Seuraavaksi siirrytään kuvaamaan Bilbon juhlavalmisteluja. Repunpäähän tulee syyskuun alussa kääpiöitä kärryillä, joihin on lastattu outoja tavaroita. Sitten saapuu velho Gandalf mukanaan ilotulitustarvikkeita. Hän asettuu asumaan Repunpäähän.[5] Bilbo ja Gandalf keskustelevat Bilbon suunnitelmasta, jota ei kuitenkaan vielä paljasteta.[6]

Juhlavalmistelut etenevät: Bilbo lähettää kutsukirjeensä ja tukkii niillä Hobittilan postin; Repunpään edessä olevalle kentälle aletaan pystyttää telttoja ja ulkoilmakeittiötä ja kokkeja saapuu paikalle. Viimein koittaa syyskuun 22. päivä ja juhla alkaa: vieraita tulvii juhlakentälle ja hobittien tavan mukaan Bilbo jakaa kaikille lahjoja. Sitten alkaa ilonpito, joka huipentuu Gandalfin hoitamaan ilotulitukseen. Viimeisen raketin – pelottavan lohikäärmeen, joka räjähtää Virranvarren yläpuolella – jälkeen siirrytään Bilbon kutsusta illalliselle. Erikseen kutsutut 144 vierasta, Bilbon ja Frodon sukulaiset sekä lähiystävät, kokoontuvat suureen telttaan syömään ja juomaan. Kaikki sujuu mukavasti, kunnes Bilbo aloittaa puheensa.[7]

Bilbon puhe herättää ristiriitaisia tunteita, etenkin kohta, jossa hän sanoo, ettei "tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte". Mutta suurin tyrmistys seuraa puheen lopussa, kun Bilbo ilmoittaa lähtevänsä pois ja katoaa kaikkien näkyvistä suureen valonvälähdykseen.[8] Hobitit jäävät päivittelemään merkillistä tapahtumaa, mutta Frodo lähtee vähin äänin ulos teltasta.[9]

Seuraavaksi siirrytään seuraamaan Bilbon toimia hänen katoamisensa jälkeen. Hän oli kadonnut pistettyään sormeensa sormuksen, jonka oli tuonut mukanaan seikkailuretkeltään vuosikymmeniä sitten. Hän menee sisään kotiinsa, missä Gandalf odottaa häntä. Suunnitelma, josta Bilbo ja Gandalf olivat aiemmin puhuneet, paljastetaan: Bilbon on tarkoitus lähteä kenenkään näkemättä Repunpäästä kääpiöiden kanssa ja jättää sormuksensa sekä koko Repunpää perinnöksi Frodolle. Lähdön hetkellä hän kuitenkin alkaa epäröidä ja haluaa ottaa sormuksen mukaansa. Gandalf joutuu kovistelmaan Bilboa hyvin ankarasti ennen kuin tämä viimein jättää sormuksen kirjekuoreen takanreunalle, ottaa keppinsä ja lähtee kääpiöiden matkaan laulaen kävelylauluaan.[10]

Pian Bilbon lähdettyä Frodo tulee sisään ja kuulee Gandalfilta Bilbon lähdöstä. Gandalf näyttää hänelle kirjekuoren, jossa ovat Bilbon testamentti, muut paperit sekä kultainen sormus, jonka Gandalf kehottaa pitämään tallessa mutta käyttämättömänä.[11]

Frodo palaa juhlakentälle hyvästelemään vieraita, jotka lähtevät puolenyön maissa. Seuraavana päivänä Repunpäähän tulvii uteliaita hobitteja kyselemään Bilbon merkillisestä katoamisesta. Frodo jakaa Bilbon jättämiä lahjoja joillekin hobiteille.[12] Alkaa levitä huhu, että kaikki kolon tavarat jaetaan ilmaiseksi, minkä seurauksena kolo täyttyy kutsumattomista vieraista, jotka kiistelevät keskenään lahjoista. Säkinheimo-Reppulit liittyvät joukkoon ja vaativat saada luettavakseen Bilbon testamentin, joka kuitenkin osoittautuu pätevästi laadituksi. Frodo häätää kolosta tunkeilijat ystävänsä Meriadoc Rankkibukin avulla ja jää lepäämään teekupillisen ääressä. Silloin Gandalf tulee ja tähdentää vielä kerran Frodolle, että hänen on pidettävä Bilbon jättämä sormus piilossa ja käytettävä sitä "hyvin harvoin, jos ensinkään". Sitten Gandalf lähtee ja lupaa palata katsomaan häntä silloin tällöin.[13]

Luvun runot ja laulut

Luvun merkittävät puheet

Kirjallisuutta

  • RC, s. 51-73.
  • HoME VI, s. 11-44, 233-241, 314-315, 370-374, 376-379, 384-386.
  • HoME VII, s. 18-21.

Viitteet

  1. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / 43-76 / 33-53.
  2. RC, s. 51.
  3. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 33.
  4. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 33-36.
  5. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 36-37.
  6. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 37-38.
  7. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 38-40.
  8. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 41-42.
  9. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 42-43.
  10. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 43-48.
  11. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 48.
  12. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 48-50.
  13. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 50-53.
  14. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. 61 / *** / 56 / 67 / 47.
  15. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. 52-54 / 38-39 / 47-49 / 56-59 / 41-42.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia