Jatko-osa (Maamies ja lohikäärme)

Kohteesta Kontuwiki

Jatko-osa (engl. The Sequel) on otsikkona Maamiehen ja lohikäärmeen laajennetun laitoksen (1999, suom. 2020) luvussa, joka sisältää Christina Scullin ja Wayne G. Hammondin toimittamana Tolkienin hahmotelmia ja muistiinpanoa teoksen jatko-osaksi.[1]

Julkaistu teksti on peräisin Bodleian Libraryn kokoelmiin kuuluvasta käsikirjoituksesta, joka käsittää neljä sivua "vaikeaselkoisella käsialalla katkonaisia hahmotelmia ja muistiinpanoja".[2]

Tekstin sisällöstä

Käsikirjoitus jakautuu varsinaisesti kolmeen osaan. Ensimmäisenä on kertomuksen aloitus, jossa ehditään lähinnä esitellä tarinan päähenkilön, Gilesin pojan GeorgiuksenĘ nimet ja tittelit sekä todeta, että Giles on kuollut ja jättänyt valtakuntansa perinnökssi pojalleen. Georgius (eli George Worming tai Georgie) on 30-vuotias ja hänellä on kaksi veljeä; viimeisessä poistetussa lauseessa todetaan, että Giles oli mennyt naimisiin vasta vanhalla iällä.[3] Tämä tarinan aloitus vaikuttaa olevan peräisin selvästi varhaisemmalta ajalta kuin vuonna 1949 julkaistun Maamiehen ja lohikäärmeen teksti, sillä nähtävästi siinä ei ole mukana Gilesin vaimon Agathan hahmoa, joka puuttuu myös ensimmäisestä versiosta.[4]

Teksti katkeaa ennen varsinaisen tarinan alkua, ja sitä seuraa uusi aloitus. Tässä versiossa Giles on yhä elossa ja Agatha mainitaan. Georgiuksen nimet esitellään tämänkin aloituksen alussa, ja sen jälkeen seuraa Gilesin ja Georgiuksen keskustelu. Giles on kuullut, että pohjoisessa ihmiset ovat valittaneet "muukalaisista" ja hän pyytää Georgiusta ottamaan selvää, "millä tolalla asiat ovat sielläpäin". Georgius tottelee isäänsä ja lähtee mtkaan "viiri liehuen ja kelpo ritarien saattue perässään".[5] Teksti katkeaa tämän jälkeen kesken lausetta: "Georgius tulee", huusivat ihmiset".[6] Scullin ja Hammondin mukaan tämä tarinan alku on "raakilemainen, kirjoitettu ilmeisen nopeasti lukuisin korjauksin ja lisäyksin".[7]

Tämän jälkeen seuraa Tolkienin kahden käsikirjoitussivun mittainen[7] hahmotelma tarinan loppuosan tapahtumista. Georgen on tarkoitus jäädä isänsä vanhan vihollisen, Keskivaltakunnan kuninkaan Augustus Bonifaciuksen miesten vangiksi morsiamensa (tai tämän isän) petoksen seurauksena. Tämän jälkeen Bonifacius vaatii Gilesiä maksamaan Georgiuksesta lunnaat ja alistumaan vasallikseen. Kun Giles ei suostu, syttyy sota, jossa Bonifacius on voitolla.[8]

Sillä välin Georgiuksen sikopaimen Suovetaurilius (Suet) lähetetään viemään viestiä Chrysophylaxile, jotta tämä auttaisi Gilesiä sodassa. George pääsee pakoon ja Suet alkaa etsiä häntä. George on jäänyt uudestaan vangiksi, tällä kertaa Caurus-nimisen jättiläisen luolaan. Suet saa selville Cauruksen luolan sijainnin ja lähtee Chrysophylaxin luo.[9] Pitkän taivuttelun jälkeen lohikäärme suostuu auttamaan ja yhdessä Suetin kanssa vapauttaa Georgen. Caurus sidotaan ja häneen pistellään neuloja.[10] Sitten George, Suet ja Chrysophylax rientävät auttamaan Gilesiä. Islipin luona on syttynyt taistelu, joka päättyy Bonifaciuksen täydelliseen tappioon Chrysophylaxin ilmestyttyä paikalle. Monia Bonifaciuksen miehiä katoaa Otmoorin suolle.[11]

Viimeisissä hahmotelmissa kaavaillaan rajojen siirtoja ja aluevaltauksia, Gilesin onnellista loppuelämää ja viimein kuninkuuden periytymistä Georgelle, joka kuitenkin "naisiin pettyneenä ei mene naimisiin ja nimittää Suetin kruununperijäksi".[12]

Tarinan taustaa

Tolkien viittaa Maamiehen ja lohikäärmeen mahdollisiin jatko-osiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1938 kirjoittamassaan kirjeessä, kun hän kertoo Allen & Unwinin kustannustoimittajalle C. A. Furthille lukeneensa tarinan uuden version Lovelace Societylle ja toteaa lopuksi: "En kuitenkaan ole kirjoittanut [Pienestä] Valtakunnasta kahta tai kolmea muuta tarinaa, jotka sen oheen tarvittaisiin!".[13]

Tuolloin kaavailtaessa Hobitin seuraajaa Tolkien oli esitellyt tarinan lyhyen version Allen & Unwinille. Kustantamossa pidettiin siitä, mutta sen lisäksi haluttiin muita tarinoita, jotta saataisiin aikaan tarpeeksi pitkä kirja. Saman vuoden elokuussa Tolkien mainitsi C. A. Furthille saman kysymyksen tiimoilta kirjoittamassaan kirjeessä: "Olen suunnitellut jatko-osaa (joskaan se ei sellaista tarvitse)".[14]

Keskustelu C. A. Furthin kanssa jatkui seuraavana vuonna. Tolkien kirjoitti lähettäneensä Allen & Unwinille Maamiehen "laajennetun käsikirjoituksen syys- tai lokakuussa" ja pohdittuaan tekeillä olevan Sormusten herran sopivuutta Hobitin seuraajaksi totesi: "Vapaa-ajalla olisi helpompaa ja ripeämpää kirjoittaa Pienen Valtakunnan kevyemmät tarinat Maamiehen kumppaneiksi. Mutta minä kirjoittaisin mieluummin tämän pitkän tarinan [= Sormusten herran] valmiiksi ennen kuin se viilenee.[15]

Seuraavaksi Tolkien tiedusteli Furthilta, saiko "pidennetty Maamies minkäänlaista hyväksyntää?" Hän mietti, kannattaisiko hänen "suunnitella kahta muuta tarinaa tai mitään muita Pienen Valtakunnan tarinoita?" ja esitteli sitten ensimmäisen kerran välähdyksiä jatko-osan juonihahmotelmasta:

Voisin esimerkiksi tehdä valmiiksi samantyyppiset prinssi Georgen (maamiehen pojan) tai pulskan Suovetauriliuksen (kansan suussa Suetin) seikkailut sekä Otmoorin taistelun. Mietin tosin, onkohan tämä meidän lähistöllemme sijoittuva perheen sisäinen hupi aivan hölmöä.[16]

Maamiehen ja lohikäärmeen pääsy painoon kesti kuitenkin vielä kauan, sillä kustantamo halusi mieluummin lisää tarinoita hobiteista ja Sormusten herran kirjoittaminen vaati paljon aikaa, tarmoa ja keskittymistä. Myös sodan syttyminen vei oman veronsa. Kuitenkin Tolkien kysyi vielä joulukuussa 1942 Stanley Unwinilta, voisiko tämä harkita "kirjaa, joka sisältäisi kolme tai neljä lyhyempää 'satua' ja jonkin verran runoja? 'Maamies', jonka aikoinani teille lähetin, on miellyttänyt useita lapsia ja aikuisia. Jos se on liian lyhyt, voisin lisätä sen oheen yhden tai kaksi samantyyppistä tarinaa ja panna mukaan vielä hieman runoja samantyyppisistä aiheista, mukaan lukien 'Tom Bombadilin'...".[17]

Runsaat kaksi vuotta myöhemmin Tolkien on jälleen heittelemässä ajatuksia uusiksi pienemmiksi kirjoiksi ja mainitsee jälleen yhä julkaisemattoman Maamiehen mutta tällä kerralla hänen arvionsa jatko-osasta on synkkä:

Pidittekö "Maamiestä" yhtenä mahdollisuutena? Se on varsin pitkä novelli. Korjattu ja koneella puhtaaksi kirjoitettu kappale on tällä hetkellä "matkoilla", tavanomaisilla poluillaan, mutta minulla on täälllä kelvollinen kotikappale, jonka lähetän "David Severnin"[18] käyttöön. (Jatko-osa on luonnosteltu mutta kirjoittamatta, ja kirjoittamatta se todennäköisesti myös jää. Pieni Valtakunta on menettänyt vetovoimansa, metsät ja tasangot ovat tätä nykyä lentokenttiä ja pommien harjoitusmaaleja.)[19]

Kun Maamies ja lohikäärme viimein julkaistiin vuonna 1949, ajatus jatko-osasta sai uutta huomiota ja heinäkuussa 1949 Tolkien kirjoitti Allen & Unwinille:

Mitä taas tulee "muihin Pienen Valtakunnan kertomuksiin", viittasin alkusanoissa yhteen siltä varalta että niitä todella joskus syntyisi tai tarinakatkelman käsikirjoitus löytyisi jostain. Mutta Georgius ja Suet on pelkkä luonnos, ja tätä nykyä on vaikea tavoittaa mielessään takavuosia, jolloin kiidimme pitkin P. V:aa ikivanhassa autosssa. "Lapset ovat nyt 20–32-vuotiaita. Mutta kunhan olen lopulta saanut valmiiksi "Tarun Sormusten herrasta", jonka olen jo melkein kirjoittanut puhtaaksi, vapaaksi jäävä kevät saattaa tuottaa jotain.[20]

Tolkienin mainitsema "viittaus alkusanoissa" tarkoittaa alkusanojen lopussa olevaa viittausta, joka on kirjoitettu alkusanojen oppineen toimittajan tekstiksi:

Tarukatkelmissa, jotka kertovat Gilesin pojasta Georgiuksesta ja tämän hovipojasta nimeltä Suovetaurilius (Suet), on viittauksia siihen, että Keskivaltakunnan vastainen etuvartioasema oli yhteen aikaan Farthinghossa.[21]

Tästäkin kirjeestä saa kuvan, että Tolkienilla oli mielessään useita Pieneen valtakuntaan sijoittuvia tarinoita, mutta hän oli hukannut sekä jatko-osan luonnoksen että intonsa palata tarinan ääreen. Ensin Pienen valtakunnan henki – eli maaseutu, johon tarinat sijoittuivat – oli kärsinyt sotaponnistusten aiheuttamista mullistuksista ja sen jälkeen ajan kuluminen oli saanut inspiraation hiipumaan. Ilmeisesti Tolkienin mielessä tarina liittyi hänen lastensa varhaisvuosiin, jolloin satu oli kasvanut sitä lapsille automatkoilla kerrottaessa.

Maamiehestä ja lohikäärmeestä ei myöskään muodostunut sellaista menestystä kuin Hobitista. Stanley Unwin kertoi kirjeessään 6.3.1950 Tolkienille, että 5000 kappaleen ensipainoksesta oli myyty 2000. Kirja "ei ole vielä menestynyt niin hyvin kuin olimme toivoneet".[22]

Tolkien kommentoi Unwinin terveisiä: "Olisi kuitenkin tuntunut rohkaisevammalta, mikäli Maamiehestä olisi kuulunut parempia uutisia. Taisi sitten olla turhan akateeminen pikku tarina pohjimmiltaan? Nähdäkseni hänestä ei ole puhuttu kovin laajalti. Häntä ei ole taidettu tuoda kovin voimallisesti yleisön tietoisuuteen. Minä ajattelin aina, että sikäli kuin hänessä on mitään hyvää, se olisi parantunut muista saman valtakunnan ja tyylin tarinoista, mutta koska kaukaisempi maailma [= Keski-Maa] veti minua niin vahvasti puoleensa, en kyennyt niitä kirjoittamaan. Nyt voi olla toisin."[23] Jos jatko-osan kohtaloksi koituivat myös huono myyntimenestys ja Sormusten herran vaatima huomio, sanat "Nyt voi olla toisin" voivat kuitenkin viitata siihen, että Tolkienilla oli jonkinlainen halu jatkaa tarinaa. Tästä huolimatta kaikki mitä jatko-osasta tunnetaan, sisältyy kahteen aloitukseen ja juonihahmotelmaan neljällä käsikirjoitussivulla.

Viitteet

  1. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 184-189.
  2. Maamies ja lohikäärme, Johdanto, s. / / 25.
  3. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 184-185.
  4. Ks. Ensimmäinen (käsin kirjoitettu) versio (Maamies ja lohikäärme).
  5. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 185-187.
  6. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 188.
  7. 7,0 7,1 Maamies ja lohikäärme, Johdanto, s. / / 26.
  8. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 187-188.
  9. Selvittämättä jää, miten Suet saa tietää Georgen paosta ja jättiläisen vangiksi joutumisesta, koska tiettävästi hän oli matkalla Chrysophylaxin luo pyytämään apua Gilesille.
  10. Hämärän peittoon jää, miksi Suet ja Chrysophylax kohtelevat Caurusta näin.
  11. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 188-189. – Viitatesaan jatko-osaan eräässä kirjeessä vuonna 1939 (J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 58 (kirje 36)) Tolkien puhuu siihen kuuluvasta "Otmoorin taistelusta", mutta tässä hahmotelmassa taistelu käydään Islipin luona ja Otmoor liittyy vasta taistelun jälkeisiin tapahtumiin.
  12. Maamies ja lohikäärme, Jatko-osa, s. / / 189.
  13. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 53 (kirje 31)) (päivätty 24. heinäkuuta 1938).
  14. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 55 (kirje 33) (päivätty 31. elokuuta 1938).
  15. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 57 (kirje 35) (päivätty 2. helmikuuta 1939).
  16. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 58 (kirje 36) (päivätty 10. helmikuuta 1939).
  17. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 78 (kirje 47) (päivätty 7. joulukuuta 1942).
  18. David Unwinin, Stanley Unwinin pojan kirjailijanimi.
  19. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 145 (kirje 98) (n. 18. maaliskuuta 1945). Ks. myös Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien - elämäkerta, s. 193.
  20. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 170 (kirje 121) (päivätty 13. heinäkuuta 1949).
  21. Maamies ja lohikäärme, Alkusanat, s. *** / *** / 35. – Alkusanojen ensimmäinen käsikirjoitusversio on ilmeisesti vuodelta 1946 (ks. Maamies ja lohikäärme, Johdanto, s. / / 17).
  22. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 176 (kirje 125) (johdanto).
  23. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 177 (kirje 125) (päivätty 10. maaliskuuta 1950).

Aiheesta muualla