Seppä ja Satumaa

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seppä ja Satumaa (taiteillut Kristina Segercrantz)

Seppä ja Satumaa (engl. Smith of Wootton Major) on J. R. R. Tolkienin kirjoittama ja Pauline Baynesin kuvittama satu. Kuten Maamies ja lohikäärme, sekin sijoittuu keskiajan tuntuiseen ajanjaksoon, mutta toisin kuin tuo tarina Gilesistä, sen tapahtumapaikkaa ei ole määritelty. Tarina poikkeaa muista Tolkienin kertomuksista erityisesti runsaan metaforien käytön vuoksi.

Kertomus

Tarinan päähenkilö, Seppä, saa tietämättään lahjaksi haltiamaasta peräisin olevan tähden. Sen avulla hänen omat sepäntaitonsa kasvavat, mutta hän saa lahjaksi myös mahdollisuuden vierailla Satumaan ihmeiden keskellä, kunnes tulee aika antaa lahja eteenpäin. Tarinan on tulkittu edustavan myyttien ja sadun siirtymistä sukupolvelta toiselle. Sepässä ja Satumaassa on runsaasti legendariumiin viittaavia elementtejä kuten huikean pitkiä haltioita ja hiljaisia laajoja metsiä, puhumattakaan haltiatähdestä jota Seppä kantaa otsallaan.

Bibliografisia tietoja

Alkuteos

Smith of Wootton Major / J. R. R. Tolkien. - George Allen & Unwin : London, 1967.

Suomennos

Seppä ja Satumaa / J. R. R. Tolkien ; kuvittanut Pauline Baynes ; suomentanut Panu Pekkanen. - WSOY : Porvoo, 1983. - 53, [3] s. - kuv. ; 21 cm
ISBN 951-0-11801-X (sid.)

Lisäpainokset: 2.-3. p. 2001, 4. p. 2010 (teoksessa Satujen valtakunta, ks. alla).

Satujen valtakunta / J. R. R. Tolkien. - kuvittanut Alan Lee ; suomentaneet Kersti Juva, Panu Pekkanen ja Vesa Sisättö. - WSOY : Helsinki, 2010. - 266 s. : kuv. ; 22 cm
Englanninkielinen alkuteos: Tales from the Perilous Realm
ISBN 978-951-0-36651-6 (sid.)
Seppä ja Satumaa: s. 139-171. - 4. painos.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia