Pauline Baynes

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pauline Baynes.
Kuva: Luis Segovia

Pauline Diana Baynes (Gasch) (9. syyskuuta 1922, Hove, Sussex – 1. elokuuta 2008, Dockenfield, Surrey[1]) oli englantilainen kuvittaja. Hän syntyi Britanniassa mutta vietti osan nuoruuttaan Intiassa isänsä työtehtävien vuoksi. Palattuaan kotimaahansa hän opiskeli Farnhalm School of Art- ja Slade-taidekouluissa sekä työskenteli karttojen piirtäjänä puolustusministeriölle. Vuonna 1961 hän avioitui saksalaisen Fritz Otto Gaschin kanssa, joka kuoli vuonna 1988.[2] Baynes on kuvittanut yli sata teosta, joista tunnetuin kokonaisuus lienee C. S. Lewisin Narnian tarinat -sarja.[3]

Tolkien valitsi Baynesin kuvittamaan teoksensa Maamies ja lohikäärme ja piti tämän työstä niin paljon, että Baynes sai kuvittaa myös Tom Bombadilin seikkailut sekä teokset Seppä ja Satumaa ja Puu ja lehti. Tolkienin kuoleman jälkeen hän kuvitti myös Bilbon viimeinen laulu -runon ensin julisteena (1974)[4] ja sittemmin kirjana (1990).[5] Baynes on myös kuvittanut britannialaisen The Lord of the Rings -teoksen kannet vuosina 1968[6] ja 1981.[7] Tämän lisäksi hän on piirtänyt kartat "A Map of Middle-earth" ja "The Map for Hobbit".

Pauline Baynes sai Kate Greenaway -mitalin teoksesta A Dictionary of Chivalry vuonna 1968[8] sekä Mythopoeic Societyn Lifetime Achievement Award-palkinnon vuonna 1992.[9]

Tolkienin kommentteja Baynesin kuvituksesta

Maamies ja lohikäärme:

"Neiti Baynesin kuvat tulivat Mertoniin varmasti jo lauantaina, mutta minä en erinäisistä syistä johtuen nähnyt niitä kuin vasta eilen. Kirjoitan vain sanoakseni, että olen niihin jopa tyytyväisempi kuin ensimmäiset esimerkit olisivat antaneet odottaa. Ne ovat enemmän kuin kuvitusta, ne täydentävä[t] tarinan teemaa. Näytin niitä ystävilleni, jotka totesivat kohteliaasti, että ne typistivät tekstini pelkäksi kuvien kommentaariksi."[10]

Tom Bombadilin seikkailut:

"Teille lähetetyt runot (paitsi Sea-bell, niistä huonoin, jota en varsinaisesti haluaisi ottaa mukaan teokseen, ainakaan muiden oheen) syntyivät niin sanoakseni sarjana erittäin tarkkoja, kirkkaita ja yksityiskohtaisia kuvia – mahdollisesti fantastisia tai älyttömiä, muttei kuitenkaan unenomaisia! Ja minä ajattelin teitä, koska te näytätte kykenevän tuottamaan ihastuttavia kuvia, joissa on hiukkanen 'fantasiaa' mutta jotka ovat ensisijaisesti kirkkaita ja selviä kuvia asioista, jotka voi oikeasti nähdä."[11]

Viitteet

  1. Pauline Baynes (Wikipedia [en]).
  2. Pauline Baynes : Book illustrator discovered by JRR Tolkien who went on to create the drawings for CS Lewis's Narnia books (muistokirjoitus, The Telegraph, 8.8.2008).
  3. Ks. esim. Charlotte Coryn essee The Woman Who Drew Narnia: Pauline Baynes (Bruce L. Edwardsin C. S. Lewis -aiheiset verkkosivut).
  4. Bilbo's Last Song. 1974 (TolkienBooks.net).
  5. Bilbo's Last Song. 1990 (TolkienBooks.net). Baynesin kuvituksella varustettu Jukka Virtasen suomennos Bilbon viimeinen laulu (ks. tätä) ilmestyi vuonna 2005.
  6. Yksiosainen laitos, ks. The Lord of the Rings. 1968 (TolkienBooks.net).
  7. Kolmiosainen laitos, ks. The Fellowship of the Ring. 1981; The Two Towers. 1981; The Return of the King. 1981 (TolkienBooks.net).
  8. Kate Greenaway Medal (Wikipedia [en]).
  9. Pauline Baynes (Ardapedia).
  10. Kirjeet, s. 169-170 (kirje 120) (Allen & Unwinille, päivätty 16.3.1949).
  11. Kirjeet, s. 392 (kirje 235) (Pauline Gaschille, päivätty 6.12.1961).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia