Huornit

Huornit (engl. huorns) olivat Fangornin metsässä asuneita olentoja, jotka Puuparta kutsui mukaansa taisteluun Sarumania vastaan Sormuksen sodassa.

Olemus ja alkuperä

Huornien olemuksesta ja alkuperästä ei tiedetä paljon, sillä Puuparta ei suostunut puhumaan niistä paljoakaan, mutta Meriadoc Rankkibuk arveli, että ne olivat "enttejä, jotka ovat muuttuneet melkein puiksi, ainakin näöltään"; hän kertoi, että "niitä seisoo hiljaa siellä täällä [Fangornin] metsässä tai sen reunoilla, ja ne tuijottavat loputtomasti puitten yli; mutta syvällä pimeimmissä laaksoissa niitä on kai sadoittain".

Huornit olivat, etenkin joukkona liikkuessaan, hyvin voimakkaita ja etenkin suuttuessaan nopeita, ja Meriadocin mukaan vaikutti siltä kuin "ne osaisivat kääriytyä varjoon: on vaikea huomata että ne liikkuvat". Huornit osasivat myös puhua, ainakin enttien kanssa, mutta ne olivat Meriadocin mukaan muuttuneet "omituisiksi ja villeiksi".

Huornit Sormuksen sodassa

Kun Puuparta entteineen oli murskannut Sarumanin vastarinnan Rautapihassa, Gandalf saapui paikalle ja kertoi Ämyrilinnan taistelusta. Puuparta lähetti huornit Helmin syvänteeseen. Meriadoc kuvasi huornien lähtöä jouduttuaan keskelle niiden joukkoa maatessaan Peregrin Tukin kanssa erään kivikasan päällä Rautapihan raunioilla:

Usva tai varjot sumensivat kaiken kuin olisimme olleet suuren huovan sisässä. Ilma tuntui kuumalta ja raskaalta; ja se oli täynnä kahinaa, natinaa ja mutinaa kuin ohitsemme olisi yhtä mittaa kuljettu.

Meriadocin arvion mukaan sadoittain lisää huorneja oli menossa Ämyrilinnan puolustajien avuksi.

Edellisyönä Rautapihasta lähteneet huornit olivat Helmin vallilla, kun Théoden ratsasti ulos Ämyrilinnasta aamulla 4. maaliskuuta. Syvänteensolan vihreän laakson tilalla "häämötti nyt metsä. Suuria puita seisoi paljaina ja hiljaisina rivi toisensa perään oksat yhteen kietoutuneina ja harmain päin; niiden vääntyneet juuret olivat tunkeutuneet syvälle pitkään vihreään ruohoon". Vallin ja metsän väliin jäänyt Sarumanin örkkiarmeija joutui kauhun valtaan ja pakeni metsään, kun paikalle tulivat myös Gandalf ja Erkenbrandin johtamat ratsastajat:

Uikuttaen ne sukelsivat puiden odottavaan varjoon; eikä siitä varjosta yksikään palannut.

Kun saman päivän iltana Gandalf ja Théoden seurueineen lähtivät ratsastamaan kohti Rautapihaa, he kulkivat huornien metsän läpi. Matkallaan he kuulivat "oksien narsketta ja kitinää ja etäisiä huutoja ja sanattomien äänien vihaista murinaa", mutta örkkejä tai muita eläviä olentoja he eivät nähneet.

Haltia Legolas tajusi, että metsä ei ollut tavallinen metsä: aluksi hän valitti metsän kuumuutta ja sanoi tuntevansa suurta vihaa ympärillään; mutta pian hän totesi, että metsän puut olivat kummallisimpia kaikista hänen näkemistään puista. Hän tunsi myös, että niillä oli ääni, ja sen vuoksi hän halusi mennä metsään kuuntelemaan niitä ja ymmärtääkseen niiden ajatuksia. Seurueen ratsastettua ulos metsästä Legolas huomasi, että oksien varjossa näkyy silmiä, mutta ne olivat ilmeisesti pian metsästä ulos tulleiden enttien eivätkä huornien silmiä.

Seurueen leiriydyttyä yöksi Sumuvuorten juurelle huornien armeija ohitti heidät paluumatkallaan Fangornin metsään: "maan yli vaelsi pimeys joka oli yötäkin mustempi. Se vyöryi heitä kohti joen kumpaakin puolta ja liikkui pohjoiseen". Huornien kulkiessa leiriytyneiden ohi heidän "ympärilleen kerääntyi usvaa", tähdet loistivat yhä himmeinä, mutta "molemmin puolin kohosivat läpipääsemättömän pimeyden muurit; he olivat kapeassa kujassa kahden liikkuvan varjoseinämän välissä. He kuulivat ääniä, kuisketta ja vaikerrusta ja loputtoman laahaavan huokauksen; maa vapisi heidän allaan".

Kun huornien metsä oli lähtenyt liikkeelle Helmin syvänteestä, linnan väki kuuli keskellä yötä "suuren metelin, kuin laaksossa olisi tuivertanut ankara tuuli, ja maa tärisi"; aamulla kaikki edellispäivänä kokoon kasatut surmatut örkit olivat poissa, ruoho oli tallautunut ja survoutunut ruskeaksi, mutta "virstan päähän Vallista oli kaivettu maahan valtava kuoppa ja sen päälle oli kasattu kiviä korkeaksi kummuksi"; uskottiin että örkit oli haudattu sinne, mutta kukaan ei uskaltanut astua jalallaan kiviröykkiölle. Tämän jälkeen näitä "outoja puita" ei enää nähty Syvänteensolassa.

Nimestä

Huorn on sindaria ja sisältää sanan orn 'puu'. Meriadoc Rankkibuk kertoi, että Puuparran mukaan niitä sanottiin huorneiksi sen takia, että "niillä on vielä ääni, ja ne pystyvät puhumaan enttien kanssa". Tämän perusteella nimen alkuosaa hu- on aikaisemmin verrattu juuriin KHUG- 'haukkua' (Etymologies) ja HUHU- 'huutaa, huhuilla' (Qenya Lexicon). Toisaalta vuonna 2007 julkaistu muistiinpano Words, Phrases and Passages -kommentaarin luonnoksesta ("S huorn, ? puu. hō, henki, varjo. hyōba, hû | hû, Q hú, subst. ajokoira. khōgo. S hû, Q hō. khōn-. hôn. hûn.") osoittaa, että Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen Tolkien oli edelleen epävarma alkuosan etymologiasta.

Luonnoksissa esiintyvät aikaisemmat versiot huornien nimestä näyttävät koostuvan elementeistä 'puu', 'puhuja' ja 'ääni'.

Muita nimityksiä

Puhuessaan Théodenin seurueelle Orthancista Saruman sanoi, että Ämyrilinnan puolustajat olivat voittaneet taistelun "käyttäen apua jota ei kannata toivoa toiste" ja – sekoittaen totta ja valhetta – että seuraavalla kerralla he saattaisivat tavata "Metsän varjon" (engl. Shadow of the Wood) omalta oveltaan, sillä hänen mukaansa "se on arvaamaton ja vailla järkeä, eikä se rakasta ihmistä".

Huornit ja Vanha metsä?

Bukinmaan rajalla kohonneessa Vanhassa metsässä oli joitakin mahdollisesti huorneihin liitettäviä piirteitä. Meriadoc Rankkibukin mukaan metsässä kaikki on "paljon elävämpää ja paremmin perillä siitä mitä tapahtuu kuin Konnussa"; puut tarkkailivat kulkijoita päiväsaikaan ja kaikkein ilkeämielisimmät "pudottavat oksan tai työntävät eteen juuren tai tarttuvat kulkijaan köynnöksellä" mutta yöllä ne "voivat olla hurjia". Meriadocin ollessa kerran metsässä pimeän aikaan hänestä "tuntui että kaikki puut kuiskivat toisilleen uutisia ja salajuonia käsittämättömällä kielellä; ja oksat huojuivat ja kurottelivat vaikka oli tyyntä". Kaiken lisäksi kerrottiin, että "puut liikkuvat ja että ne voivat saartaa muukalaisen ja piirittää hänet" – mikä kuulostaa samalta kuin Meriadocin kuvaus Fangornin metsän huorneista:

Sitä seisoo vaikka tarkkailemassa säätä tai kuuntelemassa tuulen kahinaa, ja sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa keskellä metsää, ja suuria kurottelevia puita on joka puolella.

Puut olivat kerran myös hyökänneet Bukinmaata suojannutta Aitaa vastaan: ne "tulivat, kasvattivat itsensä aivan sen viereen ja kallistuivat sen yli" – mikä tosin vaikuttaa ennemmin puiden kuin nopeiden huornien toiminnalta.

Vanhassa metsässä asui myös Vanha Halavaukko, joka pystyi kommunikoimaan Tom Bombadilin kanssa, piti vallassaan metsän puita ja onnistui vangitsemaan hobitit sisäänsä. Senkään käytös ei tosin viittaa huorneihin, ennemmin puumaiseksi muuttuneeseen enttiin, mutta Halavaukon olemusta ei ole missään selvitetty, joten tämäkin kysymys jäänee vastausta vaille.

Viitteet

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia