Ämyrilinna

Kohteesta Kontuwiki
Ämyrilinna ja Helmin syvänne. Kuva: The Last Days (of the Third Age of Middle-earth) / Tolkien Gateway.

Ämyrilinna (engl. Hornburg) oli Rohanin linnoitus Helmin syvänteen suulla, Helmin portilla, jossa ennen syvänteen suuta pohjoisenpuoleisesta kalliosta työntyi esiin jyrkkä uloke, Ämyrikallio. Kerrottiin, että "Gondorin kaukaisen kukoistuksen aikaan olivat merikuninkaat rakentaneet tänne linnoituksen jättiläisten avulla". Kivimuurien kehän keskeltä kohosi korkea torni. Nimensä linnoitus oli saanut siitä, että "milloin tornissa soitettiin torvea, kaikui ääni takana olevassa Syvänteessä ikään kuin aikaa unohdetut armeijat olisivat nousseet sotaan vuortenalaisista luolista."[1] Torven äänen uskottiin aina välillä kuuluvan itsestään.[2]

Gondorilaiset olivat myös rakentaneet Ämyrilinnan ja solan etelänpuoleisen kallion väliin muurin, joka sulki koko solan.[3]

Sormuksen sodan aikana Ämyrilinnassa asui Länsimannun herra Erkenbrand, joka oli tulevaa sotaa ennakoiden korjauttanut muurin ja vahvistanut linnoitusta.[4] Sodan aikana käytiin Ämyrilinnan taistelu, jossa Rautapihan joukot kärsivät tappion.[5]

Käännöksestä

Tolkien kertoo kääntäjille kirjoittamisssaan ohjeissa (Nomenclature) nimen alkuperästä ja toteaa, että se on käännettävä.[2]

Viitteet

  1. TSH II/3.7., Helmin syvänne, s. *** / 463–464 / 163 / *** / 548 / 451.
  2. 2,0 2,1 Nomenclature s.v. Hornburg, Hornrock (RC, s. 772).
  3. TSH II/3.7., Helmin syvänne, s. *** / 463–464 / 163 / *** / 548 / 451. Katso myös artikkeli Syvänteenmuuri.
  4. TSH II/3.7., Helmin syvänne, s. *** / *** / 164 / *** / 548 / 451.
  5. Katso artikkeli Ämyrilinnan taistelu.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia