9. joulukuuta
Kohteesta Kontuwiki
Tapahtumia 9. joulukuuta
Maassa
- 1943 – Tolkien kirjoittaa pojalleen Christopherille kirjeen, jossa hän mm. kommentoi Teheranin konferenssia (28.11.-1.12.1943): "Täytyy tosin myöntää, että hymyilin kierosti 'ja melkein kellahdin lattialle eivätkä sen jälkeiset tapahtumat minua kiinnostaneet', kun kuulin että se verenhimoinen murhaaja, Josif Stalin, oli kutsunut kaikki kansat yhteen samaan kansakuntien perheeseen, joka omistautuu hirmuvallan & suvaitsemattomuuden lopettamiselle! Mutta pakko todeta, että siinä kuvassa meidän pikku kerubimme W.S.C. todella näytti porukan suurimmalta roikaleelta."
- 1944 – Michael ja Joan Tolkienin toinen lapsi, tytär Joan Anne (Joanna), syntyy.
Ardassa
- 3018 ka. – Sormuksen saattueen tulevat jäsenet lepäävät Rivendellissä (josta he lähtevät matkaan 25. joulukuuta).
- 1932 – Vanhaherra Luolakarhu kertoo Joulupukille, että Napakontio on eksynyt luoliin lähelle Joulutalon raunioita, kun se oli lähtenyt hiisien perään nämä vainuttuaan. Se oli välillä tavannut Luolakarhun, mutta hiidet olivat eksyttäneet sen uudestaan ja nyt Luolakarhu kehottaa Joulupukkia lähtemään mukaansa etsimään Napakontiota. He löytävät kaksi viikkoa luolissa harhailleen Karhun tuota pikaa ja näkevät samalla luolien seiniä peittävät kuvat, jotka Luolakarhun mukaan olivat alun perin karhujen tekoa, mutta joihin luoliin myöhemmin tulleet ihmiset ja jopa hiidet olivat lisänneet omiaan.
Lähteet
- 1943: J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 86 (kirje 53). – Tolkien lainaa amerikkalaisen runoilijan Bret Harten (1836-1902) runon The Society Upon the Stanislaus säkeitä: "And he smiled a kind of sickly smile, and curled up on the floor, / And the subsequent proceedings interested him no more."
- 1944: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 284 / 303.
- 3018 ka.: TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. 487 / 942 / 465 / 573-574 / 1130 / ***; TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. 387 / 244 / 365 / 450-451 / 288 / ***.
- 1932 (Pohjoisnapa): J. R. R. Tolkien, Kirjeitä Joulupukilta, Joulupukin kirje 1932, s. 51-54 / 93-100 (vuoden 2004 laitoksessa päivämäärä virheellisesti "syyskuun 9:ntenä").