4. helmikuuta
Kohteesta Kontuwiki
Tapahtumia 4. helmikuuta
Maassa
- 1933 – C. S. Lewis kirjoittaa pitkäaikaiselle ystävälleen Arthur Greevesille Hobitista ja toteaa: "Lukukauden alusta [15. tammikuuta] lähtien minulla on ollut ilo viettää aikaani lukien lapsille tarkoitettua kertomusta, jonka Tolkien on juuri kirjoittanut – – kokonaan toinen kysymys on, josko se on tosiaan hyvä (minusta se on loppuosaan asti); ja vielä enemmän, saavuttaako se menestystä tämän päivän lasten parissa."
- 1937 – J. R. R. Tolkienin alun perin noin vuonna 1928 kirjoittama runo The Dragon's Visit julkaistaan Oxford Magazinessa.
- 1938 – J. R. R. Tolkien kirjoittaa kirjeen Allen & Unwinin C. A. Furthille, sen liitteenä on "Hobitin mahdollisen jatko-osan" 1. luku "Odotettu juhla". Lisäksi mukana on Christopher Tolkienin kokoama luettelo Hobitista löytyneistä virheistä. Christopher on ollut vuoteenomana sydänvaivojen takia: isä-Tolkien oli luvannut hänelle kaksi pennyä jokaisesta löydetystä virheestä.
- 1971 – J. R. R. Tolkien kirjoittaa kirjeen jesuiitta P. Rorkelle ja kertoo siinä Kimaltelevien luolien esikuvasta Cheddar Gorgen luolista: Tolkien oli käynyt luolissa lomamatkalla vuonna 1940 ja sitä ennen häämatkallaan Edithin kanssa.
- 2010 – Brian Sibleyn teosten (kuv. John Howe) West of the Mountains, East of the Sea : The Map of Tolkien's Beleriand ja There and Back Again : The Map of Tolkien's The Hobbit julkaisupäivä.
Ardassa
- 3019 ka. – Sormuksen saattue lepää Lothlórienissa. – Gandalfin ruumis makaa Zirakzigilin huipulla; hänen henkensä on harhaillut "pois ajasta ja ajatuksesta".
Lähteet
- 1933: They Stand Together : The Letters of C. S. Lewis to Arthur Greeves (1914–1963), toim. Walter Hooper, 1979, s. 449, kirje n:o 183; Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 167 / 179.
- 1937: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 191 / 205.
- 1938: J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 40 (kirje 22).
- 1971: J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 510 (kirje 321).
- 2010: The Map of Tolkien's Middle-earth, The Hobbit and Beleriand - Collector editions (Pieter Collier, Tolkien Library 5.2.2010; luettu 4.2.2021).
- 3019 ka.: TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / *** / *** / 374-376 / ***. – TSH II/3.5., Valkoinen ratsastaja, s. *** / *** / *** / *** / 521 / ***.