Hröa

Kohteesta Kontuwiki

Hröa on haltiakielinen 'ruumista' merkitsevä sana. Ilúvatarin lapset muodostuvat ruumista eli hröasta ja hengestä tai sielusta eli fëasta.[1] Haltiat vertasivat hröaa taloon ja fëaa sen asukkaaseen tai sen sisällä paistavaan valoon. Eräs fëaa tarkoittava sana oli cöacalina 'talon valo' (engl. the light of the house).[2]

Hröa ja Ardan turmelus

Tolkien käsitteli 1950-luvun lopun kirjoituksissaan Ardan turmeluksen luonnetta. Tolkien kertoo, että pyrkiessään hallitsemaan Ardaa Melkor oli levittänyt suuren osan omasta olemuksestaan tai voimastaan sen aineeseen. Tämän vuoksi Siunatun valtakunnan ulkopuolella minkään elävän olennon ruumis ei ollut täysin vapaa hänen vaikutuksestaan, ja fëa oli puolestaan altis ruumiin vaikutukselle.[3]

Haltioiden haipuminen

Hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa haltian fëa alkaa kuluttaa hröaa, kunnes lopulta hröa on olemassa enää fëan muistissa.[4][5][6] Ainoastaan Amanissa tätä "haipumista" ei tapahtunut.[4]

Sormusaaveet

Sormusaaveet olivat näkyviä ainoastaan "varjojen maailmassa" (engl. wraith-world),[7] mutta niillä näyttää edelleen olleen ruumiit. Noitakuninkaan ruumista kuvataan "epäkuolleeksi lihaksi".[8]

Sana hröa

Quenyan sana hröa 'ruumis'[9] (monikko hröar[10]) on peräisin kantakielen muodosta *srawā.[9] Samaa alkuperää on sana mirröanwi 'ruumiillistuneet olennot' (yksikkömuoto kantakielessä *mi-srawanwe).[11]

Huomautus ääntämisestä

Sanassa hröa o-kirjaimen päällä olevat erokepisteet ilmaisevat vain sen, että o äännetään erikseen: [r̥oa] tai [roa]; kyseessä ei siis ole ö-äänteen merkki.

Viitteet

  1. Athrabeth Finrod ah Andreth, tekijän kommentaari (HoME X, s. 330).
  2. Laws and Customs among the Eldar (HoME X, s. 250).
  3. Teksti VII luvussa "Myths Transformed" (HoME X, s. 394–395, 399–400).
  4. 4,0 4,1 Teksti XI luvussa "Myths Transformed" (HoME X, s. 427).
  5. Laws and Customs among the Eldar (HoME X, s. 212, 219).
  6. Athrabeth Finrod ah Andreth, tekijän kommentaari (HoME X, s. 342).
  7. TSH I/2.1., Kohtaamisia, s. *** / *** / 295 / *** / ***.
  8. TSH III/5.6., Taistelu Pelennorin kentillä, s. *** / *** / 139 / *** / ***.
  9. 9,0 9,1 VT 41, 2000, s. 14.
  10. HoME X, s. 331.
  11. HoME X, s. 350.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia