19. marraskuuta
Kohteesta Kontuwiki
Tapahtumia 19. marraskuuta
Maassa

Exeter College Smoker 1913, ohjelmalehtisen kansi. Kansikuva: J. R. R. Tolkien. Kuva: TolkienBooks.net
- 1913 – Oxfordin yliopiston Exeter Collegessa järjestetään vuotuinen Exeter College Smoker -konsertti, jonka ohjelmassa on musiikkiesityksiä, sketsejä sekä tanssia orkesterin säestyksellä. Tolkien on piirtänyt konsertin ohjelmalehtisen kansikuvan, joka esittää Turl Streetillä tanssahtelevia (ja hoipertelevia) juhlapukuisia opiskelijoita, joita taivaalla lentävät ihmiskasvoiset pöllöt (yliopiston proktori ja hänen apulaisensa yliopistopoliisit, eli "bulldogit") tarkkailevat.
- 1953 – Tolkien kirjoittaa Stanley Unwinille ilahtuneensa tiedosta, että Houghton Mifflin julkaisee Tarun Sormusten herrasta Yhdysvalloissa.
- 1971 – Edith Tolkien sairastuu yöllä sappirakon tulehdukseen. Hän joutuu muutaman päivän kuluttua sairaalaan, mutta ei enää parane vaan menehtyy 29. marraskuuta.
Ardassa

Tuor näkee edessään Gondolinin valkoisen lumen keskellä. Kuva © Ted Nasmith.
- 495 av. – Tuor ja Voronwë ovat saapuneet edellispäivänä Echoriathin juurelle. Yövyttyään luolassa he jatkavat matkaansa Kuivan joen uomaa ylöspäin, kunnes saapuvat pystysuoran jyrkänteen juurelle. Tunkeuduttuaan piikkipensastiheikön läpi he astuvat sisään aukosta, josta Kuivan joen uoma tulee esiin kalliosta. Kun he ovat kulkeneet aikansa sokkoina pimeässä tunnelissa, Gondolinin Uloin vartio pysäyttää heidät. Vartioston päällikkö Elemmakil päättää viedä heidät Suuren portin isännän Ecthelionin kuulusteltavaksi. Elemmakil johdattaa heidät kaikkien Gondolinin seitsemän portin läpi, kunnes he astuvat sisään Viimeisestä portista ja Tuor näkee edessään valkoisena hohtavan Gondolinin kaupungin.
- 3018 ka. – Sormuksen saattueen tulevat jäsenet lepäävät Rivendellissä (josta he lähtevät matkaan 25. joulukuuta).
Lähteet
- 1913: Ks. artikkeli Exeter College Smoker 1913.
- 1953: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 416 / 438.
- 1971: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 757 / 795-796.
- 495 av.: KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 64-73 / 59-66; KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 79 / 72-73 (viite 31). He saapuivat Echoriathin juurelle "hísimën kahdeksantenatoista päivänä" (KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 64 / 59). – Vuosi: Harmaat annaalit §299 (HoMe XI, s. 91).
- 3018 ka.: TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. 487 / 942 / 465 / 573-574 / 1130; TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. 387 / 244 / 365 / 450-451 / 288.
Kuva
- Kuljettuaan Suuresta portista Tuor tuli "ylhäällä kasvavalle ruohikolle ja hän katsoi laakson yli ja näki edessään Gondolinin valkoisen lumen keskellä" (KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 73 / ***).