24. marraskuuta
Kohteesta Kontuwiki
Tapahtumia 24. marraskuuta
Maassa
- 1917 – London Gazettessa julkaistaan ilmoitus Tolkienin ylentämisestä aliluutnantista (engl. second lieutenant) luutnantiksi.
- 1959 – Hiljattain eläkkeelle jäänyt Tolkien kirjoittaa kirjeen Oxfordin yliopiston ensimmäiselle apulaissihteerille kiittääksen englannin kielen tiedekunnalta saamastaan viestistä, jossa kiitettiin häntä hänen pitkästä palveuksestaan. Tolkien toteaa myös, että hänen ainoa huolensa on se, "että sanat synnyttävät käsityksen paljon ylivertaisemmasta professorista kuin se, joka jäi äskettäin eläkkeelle". Hän sanoo jopa kaipaavansa johtokunnan kokouksia – "En tietenkään käsiteltäviä asioita, mutta monen läheisen ystävän seuraa".
- 1967 – Tolkien kirjoittaa 19-vuotiaalle Terence Pratchettille ja kiittää tätä ensimmäisestä saamastaan Seppä ja satumaa -teosta koskevasta kirjeestä. "Tarina ilmeisesti herättää sinussa paljon tunteita kuten minussakin", Tolkien toteaa nuorelle lukijalleen (josta myöhemmin tulee tunnettu fantasiakirjailija).
Ardassa
- 3018 ka. – Sormuksen saattueen tulevat jäsenet lepäävät Rivendellissä (josta he lähtevät matkaan 25. joulukuuta).
Lähteet
- 1917: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 103 / 111.
- 1959: J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 378 (kirje 221).
- 1967: Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 711 / 746.
- 3018 ka.: TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. 487 / 942 / 465 / 573-574 / 1130; TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. 387 / 244 / 365 / 450-451 / 288.