Saeros

Kohteesta Kontuwiki
Saeros pilkkaa Túrinia. Kuva © Peter Xavier Price

Saeros Ithilborin poika (k. 484 av.[1]) oli nandoriin kuulunut haltia, yksi niistä jotka olivat hakeutuneet Doriathin turviin Denethorin kärsittyä tappion örkkejä vastaan Amon Erebin taistelussa. Hän asui Menegrothissa, missä soittoniekka Daeron oli hänen ystävänsä. Myös kuningas Thingol arvosti häntä suuresti ja piti häntä yhtenä neuvonantajistaan.[2]

Saeros oli luonteeltaan ylpeä ja kohteli kopeasti kaikkia alempiarvoisena pitämiään; erityisen karsaasti hän katsoi ihmisiä ja näistä varsinkin Berenin sukulaisia. Aina Túrinin tavatessaan hän puhui tälle ylimielisesti ja tilaisuuden saatuaan puhui hänestä pahaa. Túrin ei kuitenkaan vastannut pahaan pahalla ennen kuin Saeros loukkasi häntä verisesti kuninkaan pöydässä.[3]

Túrin oli saapunut Doriathin pohjoisrajoilta sotimasta ja oli ulkoasultaan hoitamaton. Lisäksi hän sattui istuutumaan Saerosin paikalle.[4] Saeros pilkkasi häntä monin tavoin ja lopulta kysyi: "Jos Hithlumin miehet ovat noin villejä ja kauheita, millaisia ovatkaan naiset siinä maassa? Juoksevatko kukaties kuin peurat pelkät hiukset verhonaan?"[5] Saerosin sanat osoittautuivat kuitenkin enteellisiksi, sillä myöhemmin Glaurungin lumoama Niënor, Túrinin sisar, juoksi örkkejä ja Mablungin johtamia haltioita pakoon metsään "kuin peura puiden keskellä ja hiukset vain hulmusivat".[6] Äitiään ja sisartaan kaipaava Túrin ei voinut tätä enää sietää, vaan paiskasi Saerosin kasvoille juoma-astian niin, että tämä kaatui ja loukkasi itsensä.[5] Mablung nuhteli Saerosia, mutta tämä uhkasi surmata Túrinin, jos Túrin vetäisi miekkansa esiin kuninkaan salin ulkopuolella.[7]

Saerosin kohtalokas hyppy. Kuva © Ted Nasmith

Seuraavana päivänä Saeros kävi Túrinin kimppuun miekka kädessä, kun tämä oli lähdössä Menegrothista. Mutta Túrin voitti Saerosin, riisui hänet alastomaksi ja lähti ajamaan häntä takaa ja uhkasi pistää Saerosia takaapäin, jos tämä ei juoksisi yhtä nopeasti kuin peura.[8] Kauhistunut Saeros juoksi pakoon, kunnes saapui Esgalduiniin virtaavan puron[9] korkealle törmälle. Hän yritti hypätä puron yli, mutta putosi alas ja murskautui suureen kiveen.[10]

Tutkittuaan tapauksen Thingol olisi jättänyt Túrinin rankaisematta, sillä Saerosin solvaukset tulivat ilmi ja ennen kaikkea haltianeito Nellas oli nähnyt, miten Saeros hyökkäsi takaapäin Túrinin kimppuun. Thingol lausui tuomionsa Saerosista: "Minä pidin Saerosia uskollisena ja viisaana, mutta jos hän eläisi saisi hän tuta vihani, sillä hänen kiusantekonsa oli ilkeää, ja minä pidän häntä syypäänä kaikkeen mitä salissa tapahtui",[11] ja vielä kuultuaan Nellasin todistuksen siitä, miten Saeros oli häpeänsä ansainnut, hän armahti Túrinin kaikista syytöksistä.[12]

Nimestä

Saeros korvasi käsikirjoituksissa aikaisemman muodon Orgof, mutta ilmeisesti Tolkien muutti nimen vielä muotoon Orgol, jota Christopher Tolkien ei kuitenkaan ottanut mukaan painettuun Húrinin lasten tarinaan, koska hänestä "tuntui liian myöhäiseltä luopua nimestä Saeros".[13]

Viitteet

  1. Grey Annals §259 (HoMe XI, s. 81).
  2. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 107 / ***, vrt. Silm. 21, Túrin Turambar, s. 250 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 82.
  3. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 107 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 82, vrt. Silm. 21, Túrin Turambar, s. 250 / ***.
  4. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 110 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 86-87.
  5. 5,0 5,1 KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 111 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 87; Silm. 21, Túrin Turambar, s. 250 / ***.
  6. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 166 / ***; HLT 14, Morwenin ja Niënorin matka Nargothrondiin, s. 214, vrt. Silm. 21, Túrin Turambar, s. 275 / ***.
  7. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 111-112 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 88.
  8. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 112 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 88-89.
  9. Suomennoksessa (KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 113 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 89-90): "törmälle jonka alla Esgalduin virtasi syvässä rotkossa...", mutta alkutekstissä sanotaan, että kyseessä on Esgalduiniin virtaava puro – a stream that fed Esgalduin (UT, s. 82).
  10. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 112-113 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 89-90; Silm. 21, Túrin Turambar, s. 250 / ***.
  11. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 114 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 93, vrt. Silm. 21, Túrin Turambar, s. 251 / ***.
  12. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 116-117 / ***; HLT 5, Túrin Doriathissa, s. 96.
  13. HLT, Liite 2: Tekstin rakenne, s. 291. Katso artikkeli Orgol.