Sador

Kohteesta Kontuwiki
Túrin ja Sador Labadal. Kuva © Katarzyna Chmiel-Gugulska.

Sador oli Húrinin talonväkeen Dor-lóminissa kuulunut mies, jonka kanssa Túrin ystävystyi lapsuudessaan. Sador oli ollut puunhakkaaja, mutta menettänyt toisen jalkateränsä lyötyään sitä kirveellä, ja hänen jalkansa oli kuihtunut. Tämän vuoksi Túrin kutsui Sadoria nimellä Labadal, "Hyppyjalka".[1] Sador kutsui kerran itseään Sador Yksijalaksi.[2]

Sador kutsuttiin sotaväkeen Dagor Bragollachin vuonna, mutta hän ei ehtinyt mukaan taisteluun. Sen sijaan hän oli mukana saattamassa Hador Lórindolin ruumispaareja kotiin ja palveli sen jälkeen Eithel Sirionin varuskunnassa.[3] Oltuaan mukana taistelussa, jossa Galdor Hadorin poika sai surmansa, hän palasi kotiinsa kyllästyneenä verenvuodatukseen, mutta loukkasi sitten jalkansa.[4]

Monia Túrinin ja Sadorin keskusteluja Túrinin lapsuusajalta on kuvattu Húrinin lasten tarinassa.[5]

Itäläisten tultua Dor-lóminiin Sadorista tuli kerjäläinen. Hän sai kuolettavan haavan itäläisten vastaisessa kapinassa, jonka Túrin aloitti palattuaan kotiseudulleen.[6]

Tarinan kehityksestä

Tolkien aikoi myöhäisessä vaiheessa tehdä Sadorista drûgin, mutta tämä suunnitelma ei ilmeisesti koskaan edennyt toteutukseen asti.[7]

Nimestä

Sadorin nimi on nähtävästi peräisin sindarin sanasta sador 'vakaa, luotettava, uskollinen', joka mainitaan eräässä etymologisessa muistiinpanossa. Samaa sukua on sadron (monikko sedryn) 'luotettu seuraaja, uskollinen seuralainen (valtiaan tai ruhtinaan comitatuksen jäsen)' nimessä Echad i Sedryn 'Uskollisten Leiri'.[8]

Viitteet

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia