Everholt

Kohteesta Kontuwiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Everholt oli osa Firienin metsää Valkoisten vuorten pohjoispuolella Rohanissa. Siellä eli kolmannen ajan 2800-luvulla suuri ja hurja villisika, jota metsästämään lähti vuonna 2864 Rohanin kuningas Folca sen kunniaksi, että oli vihdoin saanut tuhottua viimeisenkin örkkien pesäkkeen Valkoisilta vuorilta. Vaikka Folca oli E innokas metsämies, hän oli vannonut ettei kajoaisi muuhun riistaan ennen kuin joka ikinen örkki olisi hävitetty Rohanista. Folcan onnistui surmata karju, mutta samalla se raateli torahampaillaan hänelle kuolettavat haavat.[1]

Edellä mainitun tapauksen kuvaus Tarun Sormusten herrasta liitteessä A on ainoa kohta, jossa Everholt missään mainitaan. Everholtin kerrotaan sijaitsevan Firienin metsässä, mutta sen tarkemmin sen sijaintia ei kuvata. Ilmeisesti kyseessä on jokin erillisen nimen saanut osa laajasta metsästä, oletettavasti Meringjoen länsipuolella.[2]

Nimestä

Nimi Everholt muodostuu, modernisoidussa kirjoitusasussa, muinaisenglannin sanoista eofor 'villisika' ja holt 'metsä'.[3]

Kirjoitusasusta

Suomennoksessa nimi esiintyy virheellisesti muodossa Evenholt vuoden 2002 kolmiosaiseen sidottuun laitokseen saakka.[4] Uudemmissa laitoksissa virhe on korjattu.[5]

Viitteet

  1. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. 461 / 923-924 / 434-435 / 535 / 1105.
  2. Ks. esim TSH, Karttaliite.
  3. RC, s. 704. Vrt. rohanilainen nimi Eofor ja toinen metsännimi Dimholt.
  4. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. 461 / 923 / 434 / / .
  5. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. / / / 535 / 1105.