Gondolindrimin kaksitoista huonetta

Kohteesta Kontuwiki
Gondolindrimin kaksitoista huonetta. Kuva © shyangell.

Gondolindrimin kaksitoista huonetta (engl. Twelve Houses of the Gondolindrim) olivat Gondolinin "klaaneja", joilla oli kullakin oma päämiehensä ja tunnuksensa. Painetussa Silmarillionissa niistä mainitaan Kultaisen kukan huone, jonka päämies oli Glorfindel;[1] lisäksi Ecthelionia, Lähteen huoneen päämiestä nimitetään Silmarillionissa "Lähteen Ecthelioniksi",[2] Keskeneräisten tarujen kirjassa ja Gondolinin tuhossa "Lähteen ruhtinaaksi".[3]

Tarkemmin huoneita kuvaillaan Kadonneitten tarujen kirjaan kuuluvassa tarinassa The Fall of Gondolin.[4]

Luettelo gondolindrimin huoneista

Tässä luetellaan huoneet siinä järjestyksessä kuin ne mainitaan tarinassa The Fall of Gondolin paitsi että Myyrän huoneen tunnuskuva, musta myyrä, mainitaan jo aiemmin, ja Siiven huone mainitaan ensimmäisen kerran heti Kuninkaan huoneen jälkeen, mutta myöhemmin sanotaan, että se on kahdestoista huone. Muuten huoneilla ei liene mitään arvojärjestystä, paitsi että Kuninkaan huonetta voi luonnollisesti pitää ensimmäisenä.

Viitteet

  1. Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 306 / ***.
  2. Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 305 / *** ("Lähteen Ecthelion"), vrt. Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 301 / ***, suom. "[Tuor] tuotiin Lähteelle Ecthelionin eteen", engl. brought before Ecthelion of the Fountain, po. "Lähteen Ecthelionin eteen".
  3. KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 72 / 65 "Lähteiden ruhtinas" = GT, Viimeinen versio, s. 212; KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 578 / 487 (s.v. Ecthelion [1]); vrt. GT, Luettelo nimistä, s. 282: "Lähteen huoneen päämies".
  4. Ks. erit. HoMe II, s. 172-174.
  5. GT, Alkuperäinen tarina, s. 78 ("kuninkaan kaarti"); HoMe II, s. 172.
  6. GT, Alkuperäinen tarina, s. 82; HoMe II, s. 165, 172, 175.
  7. GT, Alkuperäinen tarina, s. 78; HoMe II, s. 173.
  8. GT, Alkuperäinen tarina, s. 78; HoMe II, s. 173 ([folk of] the Heavenly Arch); 180 (the Arch of Heaven); 176, 181, 182, 183 (the Arch); 179 (the Rainbow).
  9. GT, Alkuperäinen tarina, s. 79; HoMe II, s. 173, 179.
  10. GT, Alkuperäinen tarina, s. 79; HoMe II, s. 173, 179.
  11. GT, Alkuperäinen tarina, s. 79; HoMe II, s. 173.
  12. GT, Alkuperäinen tarina, s. 79; HoMe II, s. 173; Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 306 / ***.
  13. GT, Alkuperäinen tarina, s. 79 ("Lähteen väki"); HoMe II, s. 173:; Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 301, 305 / ***; KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 72 / 65 = GT, Viimeinen versio, s. 212 ("Lähteiden ruhtinas"); KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 578 / 487 (s.v. Ecthelion [1]). Ks. myös Ecthelion (Gondolin), Lähteen ruhtinas.
  14. GT, Alkuperäinen tarina, s. 80; HoMe II, s. 173.
  15. GT, Alkuperäinen tarina, s. 80; HoMe II, s. 174, 179.
  16. GT, Alkuperäinen tarina, s. 81 ("Siiven väki"); HoMe II, s. 172, 174, 177.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia