Mirkwood (kuva)

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
J. R. R. Tolkien: "Mirkwood" © Tolkien Estate.

Mirkwood (suom. Synkmetsä) on piirros, jonka J. R. R. Tolkien teki Allen & Unwinille alun perin suojapaperin takaosaa varten. Se julkaistiin kuitenkin The Hobbitin ensimmäisessä painoksessa (1937) rasteripiirroksena samalla aukeamalla luvun 8 ("Hämähäkkejä) ensimmäisen sivun kanssa. Yhdysvalloissa Houghton Mifflinin julkaisemassa The Hobbitin ensimmäisessä painoksessa (1938) sama kuva oli mukana viivapiirroksena, jonka tekijästä (Tolkien itse vai joku Houghton Mifflinin palkkaama taiteilija?) ei ole varmaa tietoa. Kuva ei ole mukana yhdessäkään myöhemmässä Hobitin painoksessa.[1]

Kuva esittää tiheää ja synkkää metsää, jonka pohjalla kasvaa sieniä. Kuvan etualalla näkyy kaksi suurta puuta ja niiden kiemurtelevat juuret. Kuvan alareunassa on ornamenttinauha, jonka keskellä on teksti "Mirkwood".

Kuva perustuu Tolkienin heinäkuussa 1928 maalaamaan vesivärityöhön,[2] joka esittää Belegin ja Flindingin[3] kohtaamista Taur-na-Fúinissa.[4] Kuvan metsä on samankaltainen kuin Synkmetsää esittävässä kuvassa, mutta siinä näkyvät myös kaksi haltiaa.[5] Tolkien antoi tälle kuvalle paljon myöhemmin nimen "Fangorn Forest" (suom. "Fangornin metsä"), ja antoi luvan julkaista sen vuoden 1974 Tolkien Calendarissa.[1]

Alkuperäinen Synkmetsää esittävä piirros on kadonnut, sillä Tolkien lahjoitti sen eräälle opiskelijalle. Kuva on kuitenkin julkaistu teoksissa Pictures by J. R. R. Tolkien (kuva n:o 37 vas.), J. R. R. Tolkien: Artist and Illustrator (s. 96, kuva n:o 88), Hobitti Tolkienin silmin (s. 75, kuva n:o 47) sekä Douglas A. Andersonin toimittamassa teoksessa The Annotated Hobbit (first edition, s. 153; revised edition, s. 192-193 – korjatussa laitoksessa kuvan molemmat versiot: rasteroitu kuva ja viivapiirros).[1]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Douglas A. Anderson, The Annotated Hobbit, revised edition, s. 192-193.
  2. Kuvan alkuperäinen nimi on Beleg finds Flinding in Taur-na-Fúin, suom. Beleg löytää Flindingin Taur-na-Fúinista.
  3. Legendariumin myöhemmässä kehitysvaiheessa Flindingistä tuli Gwindor.
  4. Painetussa Silmarillionissa Taur-nu-Fuin.
  5. Kuva on julkaistu esim. Wayne G. Hammond - Christina Scull, Hobitti Tolkienin silmin, s. 76 (kuva 48); Tolkien: Mies joka loi Keski-Maan, s. 224-225 (kuva 74).