Lumi-ihmiset

Kohteesta Kontuwiki

Lumi-ihmiset (engl. Snowmen), sindariksi lossoth, olivat outo ja epäystävällinen kansa, joka kolmannella ja neljännellä ajalla asusti Pohjoisella autiolla kaukana sivistyksestä. Enimmäkseen he asuivat eristäytyneinä Forochelin niemellä, mutta usein he leiriytyivät myös Forochelin lahden etelärannalle Sinivuorten pohjoispään juurelle. Lumi-ihmiset olivat muinaisaikojen forodwaithin jäännöksiä, jotka olivat asuneet pohjoisen hyisillä mailla Rautavuorten varjossa jo ensimmäisellä ajalla ennen Morgothin kukistumista.[1]

Historia

Lumi-ihmisistä ei tiedetä paljoa, sillä he eivät juurikaan olleet yhteyksissä muihin kansoihin; se mitä tiedetään pohjaa lähinnä yhteen lähteeseen, tarinaan siitä kuinka Arthedainin viimeinen kuningas Arvedui pakeni Noitakuninkaan armeijoita pohjoiseen ja sai lumi-ihmisiltä apua, joskin jossain määrin vastentahtoista. Loppujen lopuksi Arvedui kuitenkin hukkui myrskyssä Forochelin lahden arvaamattomiin jäihin yhdessä avukseen lähetettyjen Círdanin merenkävijöiden kanssa. Lumi-ihmisten päällikkö oli varoittanut Arveduita pahaenteisestä tuulesta, mutta hänen neuvoaan ei kuunneltu – tuhoisin seurauksin.[2] Lumi-ihmisten hallussa säilyi kuitenkin Barahirin sormus, jonka dúnedain myöhemmin lunastivat takaisin – millä vakuuksilla, sitä ei tiedetä. Arvedui oli luvannut, että vastineeksi sormuksesta lumi-ihmiset saisivat avun mihin tahansa tarpeeseensa.[3]

Vuosituhannet kylmässä ilmastossa – vaikka Forochel sijaitsi vain noin sata peninkulmaa Konnusta pohjoiseen, viipyi siellä Ardan aikojen halki Morgothin valtakunnan epäluonnollinen kylmyys – olivat opettaneet lumi-ihmiset selviytymään karuissa oloissa; he asuivat lumimajoissa ja käyttivät apunaan rekiä, ahkioita ja lumella liikkumiseen suunniteltuja jalkineita, tosin eteläisten historiankirjoittajien epämääräinen kuvaus jättää arvailun varaan oliko kyse suksista, luistimista vai lumikengistä. Heidän elinkeinoistaan ei ole tietoa; ehkä he paimensivat poroja, tai sitten elivät metsästäen hylkeitä ja muuta pohjoisen riistaa. Ainakin vaihdantaa monimutkaisempi kaupankäynti oli heille ilmeisesti melko vierasta, sillä he eivät nähneet mitään arvoa Arveduin heille tarjoamissa jalokivissä.[4]

Angmarin Noitakuningas, joka hallitsi pohjoisia maita molemmin puolin Sumuvuoria kolmannen ajan 1300-luvulta aina vuoteen 1975 ka. saakka, vaikuttaisi olleen lumi-ihmisille jonkinlainen pelätty jumalhahmo, talven herra jonka uskottiin voivan hallita säätä. Lumi-ihmisten päällikkö sanoi Arveduille: "Jos merimiehillä on ruokaa – – voit olla täällä kunnes Noitakuningas lähtee kotiin. Sillä kesällä hänen voimansa vähenee mutta nyt hänen hengityksensä on tappava ja hänen kylmä kätensä kurkottaa kauas."[2] Epäilemättä lumi-ihmisillä oli syytäkin pelätä, ja vain heidän sijaintinsa miltei luoksepääsemättömällä Forochelin niemellä esti heitä joutumasta suoremmin Noitakuninkaan vallan alle, kuten kävi muille pohjoisen ihmisille.

Viitteet