Fope:KingReily/Hahmot
Alkuperäiset hahmoesittelyt
Kas tässä KingReilyn miehistön esittelyt pelin offtopiikista:
James B. Cordell, kapteeni
James B. Cordell on syntynyt Skotlannissa, mutta asunut suurimman osan muistamastaan ajasta Amerikoissa. Jamesin isä oli kalastaja ja hän jatkoi ammattia tämän kuoltua keltatautiin. Jamesin äiti, rouva Cordell, meni muutama vuosi miehensä kuoltua uusiin naimisiin ja James sai isäpuolekseen kaupanomistaja Aidan Trillianin. Jamesin äiti synnytti hänelle pikkusiskon, mutta kuoli muutama päivä synnytyksen jälkeen. Pieni Edith Trillian jäi isänsä hoiviin ja James lähti kalastus mukana Kuubaan. Hän eli viisi vuotta kalastuksella, mikä ei kuitenkaan sopinut hänelle. Eräänä vuonna laiva, QueenElizabeth, ilmaantui satamaan ja Cordell sai paikan miehistöstä. Hän yleni muutamassa vuodessa laivan perämieheksi. Myöhemmin Cordell sai tilaisuuden omaan laivaan ja omaan miehistöön. Laivan nimi oli KingReily, yksi QueenElizabethin valtaamista kevyemmistä aluksista. Cordell päätti ottaa aluksen, sen sijaan että se olisi jätetty ajelehtimaan, ja muutamat miehet lähtivät hänen mukaansa. KingReilyn alkuperäisestä miehistöstä osa päätti ryhtyä merirosvoiksi. Myös nuori Miguel Turbot, jonka Cordell oli löytänyt eräästä satamasta, lähti hänen mukaansa. Sitä mukaa kapteeni Cordell purjehti New Providenseen, jossa hänen mukaansa lähti Rav J. Drewmann, Miquint ”Hurja” Hampton ja muutamia muita. Drewmannista tuli laivan perämies ja he purjehtivat purjehtivat muutaman vuoden menestyksekkäästi yhdessä, ennen kuin palasivat New Providenseen hankkimaan uutta miehistöä.
Kapteeni James Cordellista ollaan montaa mieltä. Toiset pitävät häntä oikeudenmukaisena ja viisaana kapteenina. Toiset eivät ymmärrä hänen jahkailujaan. Kapteeni on merirosvoksi mietiskelevä ja hän pohtii laivan valtauksen kannattavuutta ennen kuin antaa valtauskäskyn. Toisten mielestä hänellä ei riitä rohkeus, ja hän antaa saaliiden mennä turhan helposti. Sitä kukaan ei kuitenkaan pysty kiistämään, että loppujen lopuksi James Cordell on merenkäyntitaidoillaan pelastanut laivan monestakin kiperästä paikasta. Harvemmin on tarvinnut kärsiä ruuan tai juoman loppumisesta. Saalistakin on saatu, mutta mikäänhän ei tosin riitä merirosvojen tuhlailevalle elämäntavalle. Uusi miehistö ei tunnu pitävän kapteeni Cordellin määräyksistä ja laivalla on syntynyt napinaa siitä, onko Cordellista enään kapteeniksi.
- Päivitetty viimeksi 30.12.2007
Rav J. Drewmann, perämies (Tuhka - pelinjohtaja)
Rav on lyhenne toisesta nimestä, mutta sitä hän ei ikinä paljasta kenellekään. J tarkoittaa todennäköisesti Jackiä tai Johnia.
Hän on melko nuori. Perämieheksi herra on ilmeisesti kivunnut reipasta vauhtia. Hänet tunnistetaan useimmiten tummanruskeista näyttävistä saappaistaan ja tummansinisestä takistaan. Takki on aivan tummansininen. Monet ovat ovat väärin luuloin sanoneet sitä mustaksi. Napit ovat hopeiset ja siihen aikaan kovin tavalliset. Taskuissaan Drewmann antaa mielummin kullan helistä, mutta pukeutumisessaan hän suosii hopeaa. Takin alta löytyy tavallinen pehmeä ja ohut puuvillapaita. Housut ovat myös yksinkertaiset mustat puuvillahousut. Vyöllä roikkuu miekka tupessaan ja pistooli. Rav pitää saappaistaan ja hän kävelee niin, että kannat kolahtavat kuuluvasti kansipuuhun. Hattua Rav ei pidä. Hän on melkein aina paljain päin ja antaa pitkähköjen tummien hiustensa olla vapaana merituulen sotkettavina. Jos tarve iskee, päähänsä hän kietaisee pitkän tumman huivin. Luonteeltaan hän on kovin äkkipikainen. Huumorintajuinen ja liehittelijä sinänsä, mutta saattaa hetken mielijohteesta ripustaa miehen nilkastaan mastoon roikkumaan. Muut eivät yleensä ymmärrä miksi, mutta tajuavat olla kyselemättä liikoja. Kyselijät pääsevät usein myös mastoon killumaan, tai sukellukselle kölin ali.
Rav J. Drewmannin historiasta eivät ihmiset paljoakaan tiedä. He tietävät vain sen, että hän rantautui jonkin laivan mukana New Providenceen ja pestautui MenaceMarian merirosvolaivaan. Muutamia vuosia Menacella seilattuaan ristiinrastiin Rav J. Drewmannin nähtiin palaavan maihin. Herra oli nähtävästi saanut varallisuutta ja kokemusta merillä ja hän sai pestin KingReilyn perämieheksi. Miehen nimi oli jo alkanut saada jonkinlaista tuntemusta.
Drewmann ilmaantui silloin tällöin, milloin mihinkin satamaan, mutta viimeksi hänen nähtiin tulevan pidemmäksi aikaa New Providenceen, KingReilyn mukana, sen tullessa pestaamaan miehistöön lisää jäseniä.
- Päivitetty viimeksi 28.12.2007
Micquint Hampton, puosu (Miccoh - toinen pelinjohtaja)
Micquint "Hurja" Hampton on hurja, melko kokeneen näköinen ja isokokoinen jonkin verran keski-ikäistä nuorempi alun perin englantilainen merimies. Hän ei muista mikä kaupunki oli se, jossa hän syntyi, sillä hän joutui pakenemaan perhettään ja mielipuolisia vanhempiaan jo kovin nuorena ja sen jälkeen on viettänyt vuosia merellä, eikä muista paljoakaan elämästään ennen laivaan astumista. Hän oli haaveillut merille lähdöstä jo muutaman vuoden ja sitten eräänä päivänä hän sai hetken mielijohteesta päähänsä kerätä rohkeutta ja mennä kysymään satamassa olevasta laivasta, että pääsisikö hän heidän mukaansa. Kyllähän ilmainen työvoima laivanomistajalle kelpasi ja Micquint otettiin kiertelemään satamia heidän kanssaan. Työ ei ollut mitään parasta mahdollista, mutta ainakin hän sai parempaa ruokaa kuin kotona.
Sitten hieman aikaa myöhemmin he olivat merillä epätavallisen pitkään ilman pysähtymistä yhteenkään satamaan, ja pitkään aikaan maata tai edes muita aluksia ei näkynyt. Päivät alkoivat käydä lämpimimmiksi, kunnes eräänä päivänä Micquint kuuli eräältä toiselta merimieheltä, että he olivat saapuneet Karibianmerelle. Mutta eihän Micquint oikeasti ollut halunnut lähteä vanhempiensa luota. Ei ainakaan näin kauas. Sen laivanhan oli pitänyt olla vain Euroopan sisäiseen kauppaliikenteeseen tarkoitettu. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että aluksen omistaja oli saanut Karibianmerellä asuvalta eräässä laivanvälitysfirmassa työskentelevältä kollegaltaan avokätisen tarjouksen tämän laivoista, ja heidän aluksensa merimiehineen oli myyty Karibianmerelle lähiliikennettä varten, eikä heillä ollut realistisia mahdollisuuksia palata takaisin Eurooppaan sen jälkeen kun eräässä satamassa kapteeni ja pari muuta, joilla oli rahaa, vaihtoivat laivaa ja lähtivät takaisin kotia kohti.
Firma määräsi heille uuden kapteenin, josta Micquint ei oikein pitänyt, ja kun tämä ei suostunut kuljettamaan häntä takaisin Englantiin, teki Micquint ensimmäisen hurjan hirmutekonsa ja kiinnitti kaikkien merimiesten katsellessa keskellä päivää kapteenin jalkaan tykinkuulan ja työnsi ne molemmat mereen. Micquint häädettiin alukselta seuraavassa satamassa (eihän häntä viitsitty sentään surmata, koska eivät muutkaan pitäneet uudesta kapteenista, ja Micquint oli tehnyt heille vain palveluksen, mutta oli silti aluksen kunnian mukaista, ettei kapteenin surmaajan annettu jäädä alukselle). Micquint löysi nopeasti uuden aluksen, ja koska hän oli siihen aikaan jo kokenut merimies, hän pääsi ylenemään helposti.
Kun huhut tunteettomasta kapteeninsurmaajasta levisivät (erityisesti laivanvälitysyhtiön toimesta) ympäri Karibianmerta, Micquint kuitenkin häädettiin heti, eikä häntä enää hyväksytty aluksille kun hänen henkilöllisyytensä oli selvinnyt. Kun ihmiset puhuivat Micquint Hamptonista, he sanoivatkin sen sijaan Micquint Hurja. Micquintin hurja maine ei myöskään jäänyt huomaamatta merirosvoilta, ja eräänä päivänä New Providencessa hän nousi KingReilyn kannelle, jossa häntä arvostettiin taistelu- ja merimiestaitojen takia, mutta silti suurin osa miehistöstä pelkäsi häntä, koska ajan kuluessa huhut ja kertomukset hänen veritöistään olivat saaneet lihaa luiden ympärille, ja enää pieni osa tarinoista oli totta. Muutaman vuoden hän ryöväsi uusien ystäviensä kanssa kohoten nopeasti aluksen pursimieheksi, ja sen jälkeen meidän tarinamme jo alkaakin.
- Päivitetty viimeksi 1.9.2008
Hamish Makepeace Abercombie, timpuri (Ereinion)
Hamish Makepeace Abercombie on vanha (= viisikymppinen) skotlantilainen, joka on aikanaan lähetetty Länsi-Intiaan sotimaan, ja jossakin vaiheessa jäänyt laivastaan. Nyt ei ole matkarahaa Ylämaille, joten monien vaiheiden myötä hän on päätynyt KingReilylle.
Hamish on tulenpalava kalvinistikristitty, joka uskoo vankkumattomasti Jumalan predestinaatioon. Koska merirosvous on vissi merkki siitä, ettei henkilö kuulu valittujen joukkoon, on hän varma siitä, että Herra on määrännyt niin hänet kuin kaikki muutkin laivalla Helvettiin, eikä vastaan pullikointi auta. Tämä tekee hänestä jossakin määrin synkeän luonteen, eikä missään tapauksessa lisää hänen suosiotaan miehistön keskuudessa, mies kun kertoo näkemyksistään avoimesti ja lisäksi syystä tai toisesta lukee Raamttua ääneen ja veisaa virsiä kaamealla äänellään, vaikkei uskokaan siitä mitään hyötyä olevan. Koittakaa kestää (kokki on erityisen huonoissa väleissä HMA:n kanssa, sillä tämä urputtaa jatkuvasti siitä, että ruoaksi ei ikinä ole haggista).
- Päivitetty viimeksi 30.10.2007
Jack Curly, matruusi (Deepdelver)
Vuonna 1686 Puerto Ricon satamakaupungissa syntyi Jack Curly. Curly kasvoi lapsuutensa orpokodissa hänen äitinsä, Helen Readyn kuollessa Jackin ollessa 2 vuotias. Juoppo ja merirosvoisä tuskin tiesi pojastaan. Jackin ollessa 12 vuotta hän ajautui isäänsä etsiessään merirosvolaivalle jolla eli aina vuoteen 1703 vuoteen asti. Sinä vuonna hänen isänsä laiva saatiin kiinni, ja 17-vuotias Curly Jr. näki, kuinka hänen isänsä hirtettiin.
Vuonna 1708 Jack Curly tutustui Mary Newtoniin ja jo seuraavana vuonna he menivät naimisiin ja asettuivat Port Royaliin. Kaikki näytti menevän hyvin aina vuoteen 1716 vuoteen asti, jolloin Mary kuoli syöpään. Jack lähti Port Royalista takaisin Puerto Ricoon. Hänen etsiessä toivon pilkahdusta hän ajautuu merirosvojen piiriin. Tarjolla oleva matruusin paikka houkuttaa, mutta samalla inhottaa. On vuosi 1718 kun Jack ottaa esille ainoan muiston isästään, kaunis ja hyvin säilynyt miekka joka oli hänen isälleen ainoa asia josta hän välitti. Hän työntää sen tuppiin ja astelee satamaan päin.
KingReily nimiseen laivaan astuu tuntematon mies. Ikää hänellä on 32 vuotta. Tummat pitkät hiukset, lyhyt parta. Tuntematon, mutta silti ihan piraatin näköinen. Miekkakin vyöllä. Hänen pitkän harmaan auki olevan takkinsa sisältä näkyy ruskea liivi ja valkoinen paita. Ruskeat saappaat pitävät painostavaa ääntä osuessaan kannen puuta vasten. Kirkkaat silmät etsivät jotakin. ”Mihin minun pitää pistää nimeni?” Curly sanoo matalalla äänellään.
Jack Curly on astunut laivaan.
- * * *
Jack nousee kannelle. Vatsani kurnii, koska täällä mahtaa saada ruokaa? Curly haistelee ilmaa ja tuuli puhaltaa viileätä ilmaa heittäen tummat hiukset taakse. Jack istahtaa kannelle, hän kaivaa jotain takkinsa sisältä..
(Mikä? Ei kai!? EI TAAS!? KYLLÄ. Eraronin harppu on täällä taas! Tiedän että jotkut teistä ovat kyllästyneet jo Roninin kielien plimputtamiseen mutta armoa ei näy. Laivalla tarvitaan musiikkimies, olipa se mikä merirosvolaiva tahansa.)
Se näyttää harpulta. Vanha kullan värinen harppu näyttää olevan hyvässä kunnossa. Curly soittaa harpullaan ensin hiljaa. Aivan kuin hän olisi jonkun vanhan muiston vallassa. Sitten hän soittaa vähän kovemmin. Lähellä olevat katsovat häntä hämmästyneenä, mutta Jack ei edes vilkaise uteliaisiin katseisiin. Hän alkaa laulaa...
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Felipa Flores, kansinainen (CAPS)
Felipa Flores, noin 30 vuotias nainen Jamaicalta, istuskelee kannella ja kaivelee hajamielisesti hampaitaan puutikulla. Felipan rastoittuneet hiuksensa on sidottu pois kasvoilta punaisella huivilla, ja hänen muuten kauniista hymystään puuttuu muutama hammas. Ruumiinrakenteeltaan hän ei ole kovin naisellinen, vaan ennemminkin pitkä ja lihaksikas. Felipa on seilannut merillä lähes koko elämänsä. Perheestään hän puhuu vain harvoin, eikä kovin kauniiseen sävyyn.
Felipa on elänyt merillä kymmenvuotiaasta asti. Nuorempana hän matkusti usein jäniksenä, koska häntä ei huolittu töihin, mutta vanhemmiten hän on päässyt miehistön jäseneksi kuuraamaan kantta ja kiskomaan purjeita milloin millekin laivalle. Välistä hän on yrittänyt pysyä maissa pidempään, mutta pian hän huomaa kaipaavansa meri-ilmaa ja uusia maisemia aivan liikaa pysyäkseen paikallaan kovin kauaa.
Felipa on siis tottunut tekemään töitä miesten kanssa, eikä hätkähdä karkeaakaan kielenkäyttöä. Hän tekee hommansa siinä missä miehetkin, vaikka miespuoliset kollegat toisinaan katsovatkin häntä kieroon. Felipa tulee useimpien ihmisten kanssa hyvin toimeen, koska on luonteeltaan rauhallinen ja harkitsevainen. Tosin kiivastuessaan hän saattaa olla toisinaan myös melko pahasuinen. Felipa ei onnettomuudekseen ole kovin älykäs. Hän ei aina pysy keskusteluissa kärryillä, ja on toisinaan aivan liian hyväuskoinen ihmisten suhteen. Yksinkertaisuudesta on tosin myös hyötyä: eivätpä ihmiset ainakaan odota liikoja häneltä, ja useimmat pitävät häntä helposti lähestyttävänä ja harmittomana.
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Huckleberry Nimetön, kansimies (douv)
Huckleberry ei ollut se nimi, jonka tämä tummaihoinen nuori mies äidiltään sai. Sitä nimeä hän ei koskaan kuullutkaan, tai ei ainakaan muista, sillä hänet otettiin äidiltään ja myytiin toiselle tilanomistajalle ennen kuin lapsi oli oppinut kunnolla puhumaan. Isästä ei ole tietoa. Se sentään on varmaa, ettei Huckleberryn äiti ollut joutunut – tai kelvannut - isännän sänkyyn, sillä Huckin iho on yönmusta ja vailla mulattipiirteitä. Kuka lienee hänelle osuvan lempinimensä antanut, mutta pojalla oli se jo ennen kuin hän käsi tottumattomuutta hiukan horjuen piirsi ruksin KingReilyn pestisopimukseen. Perämies huomasi, miten poika vilkuili olkansa yli astuessaan laivaan ja tuntui päässeen suuremmastakin taakasta laskiessaan pienen säkkinsä olaltaan kannelle. Vaan merillä ei kysellä liikoja ja näinä aikoina ei auta olla nirso miehistön suhteen, kannennuolijoita tarvitaan aina.
Pojan ikää on vaikea arvioida, sillä vaikka hän on pitkä, päälle kuudetta jalkaa, on hontelo varsi selkeästi kasvuikäisen pojan. Vähintään seitsentoista, muttei missään nimessä enempää kuin kahdenkolmatta, kyllä sen ikäisellä parta jo kasvaisi. Kapeista kasvoista katsovat tumman ruskeat ja epäluuloiset silmät, joiden eteen sotkuiset ja säkkärät hiukset tuntuvat tuon tuosta valahtavan. Poika ei puhu paljoa, mutta kuuntelee mielellään laivan vanhempien miesten tarinoita. Hänellä tuntuu olevan kova tarve miellyttää itseään ylempiä – Huck on joutunut oppimaan yksin, miten maailmassa pärjätään ja kaipaa kovasti kokeneempien neuvoja. Naisille Huck on tarpeettomankin kohtelias. Hän kumartelee tiuhaan, tekee parhaansa ehtiäkseen avaamaan ovet ja pelkää heille puhumista, ikään kuin he menisivät rikki, vaikka KingReilyn neidot ovat kaukana posliininukeista.
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Helena B. La Strange, tähystäjä (Tik)
Vuonna 1698 hän syntyy Oxfordissa, Englannin kuningaskunnassa lyhyen mutta kiihkeän rakkaussuhteen hedelmänä. Hänen äitinsä on muuan palvelustyttö Edina Morse ja isä tiettävästi komearaaminen venäläinen diplomaatti nimeltään Pjotr Mihailovitš. Hän saa nimen Helena B. Morse (aikuisena hän ei suostu kertomaan kenellekään, mitä B. tarkoittaa) ja viettää lapsuutensa lähinnä kiipeilemällä tammissa ja katselemalla tähtiä niiden latvuksista (milloin ei visko tammenterhoja alitsekulkevaisten kupoleihin).
Hän herättää myös hieman levottomuutta ilmoitettuaan näkevänsä metsissä pikkuväkeä, haltioita, menninkäisiä ja sensemmoisia. Äiti ei tästä kuitenkaan hämmästy, sillä hän on irlantilainen ja kovin tuttu moisten asioiden kanssa. Liekö Edina-muorissa noidan vikaakin? Liekö Helena perinyt outoutensa äidiltään? Mitä hän on sitten perinyt isältään? Nenän? Suuret suunnitelmat? Hah!
Teini-ikään päästyään Helenasta tulee ah niin levoton. Hän ajautuu jostakin syystä merille, ajautuu ajautumistaan, Itämerelle, Välimerelle, Mustallemerelle ja (uskokaa tai älkää) myös Kaspianmerelle ja Valkoisellemerelle, kunnes päätyy uudelle mantereelle (siis meristä puheen ollen läntiselle Atlantille). Hurjaa!
Hän ehtii avioituakin nuorella iällä Lee La -nimisen, hiljattain perustettuun Virginian siirtokuntaan muuttaneen kiinalaissyntyisen pesulanpitäjän kanssa, mutta onnea ei kestä kauan. Itse asiassa muuan mustasukkainen (tai yksinkertaisesti hullu) Bill Morrison -niminen sotilas surmaa Leen jo vihkialttarille (kauheaa!).
Ymmärrettävästi Helena katkeroituu ja ryhtyy merirosvoksi (nykyajan näkökulmasta ehkä outo tapa hoitaa traumojaan, mutta ehkä tuohon aikaan vallan tepsivä keino) ja päätyy Karibialle, "koska siellä tähdet loistavat kirkkaammin". Tämän ja monen muun syyn vuoksi hän saa merirosvoilta lempinimen "Outo". Viranomaisten hänestä tavallisimmin käyttämä nimitys on "Wanted (if possible) dead or alive".
Käy kuitenkin niin, että brittiläisten kanuunojen toimeliaisuuden vuoksi (Rule Britannia!) vuoksi piraattilaiva, jolla Helena palvelee tähystäjänä, uppoaa ja Helena joutuu veden varaan pelkkä lankku turvanaan. Eräänä kauniina päivänä Helena lankkuineen kolahtaa King Reilyn kylkeen (kops) ja hänet nostetaan mastoon kuivumaan (eikö niin?). Kuivuttuaan tarpeeksi hän muitta mutkitta kiipeää tähystyskoriin ja jatkaa tähtien tuijottelua. Mutisee hiljaa itsekseen ja kuuntelee merenneitojen surullista laulua:
- Deep down in the bottom of the sea,
Lies your beloved husband Lee.
Come here and play with us,
That's what your darling does.
Leave your rotten boat and dive
it's so boring to be alive.
Njet! Njet! Koeta pysyä järjissäsi, tyttöparka.
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Radley Logan, ruorimies (Herugrim)
Klank. Klank. Klank. Kops. Laskusilta [Kertokaa joku viisaampi, että miksi sitä kutsutaan?] kopisi, kun sinäänsä siro mies astui laivaan valtavine kamavuorineen. Hänellä oli aivan mustat hiukset, jotka olivat pitkällä poninhännällä kiinni. Silminnähden mies olisi voinut olla suurinpiirtein 180 cm pitkä ja hieman alipainoinen pituuteensa nähden. Askellus oli siroa, hitusen haltiamaistakin. Jos hänellä ei olisi ollut valtavaa tavaramäärää mukanaan, olisi laskusilta tuskin päästänyt ääntäkään.
Hän oli kävellyt pitkin kaupunkia tavaroidensa kanssa, sillä hän ei ollut löytänyt satamaa välittömästi. Hän oli hiukkasen hämmästyttänyt ihmisiä olemuksellaan; valtava tavaravuori, hitusen omituinen kävelytyyli ja harhailu ympäri kaupunkia. Olivatpa tarkkaavaisemmat säpsähdelleetkin hitusen, sillä vyöllä roikkuivat kaksi hopeista miekkaa killuivat siinä aivan esillä ja heiluivat hitusen.
No, mies astui laivaan ja heti ensimmäiseksi kompastui pieneen kynnykseen laskusillan ja laivan välissä. Laukut lensivät ympäriinsä. Kiroillen ja kylkeään hieroen hän nousi pystyyn. Kyljessä ammotti mustelma, sillä miekka oli osunut siihen [Se teki Thaut. Toivottavasti sen pahuus ei ainakaan ole siirtynyt siihen. Toim. huom.]. "...saasta. Hyvä herrasväki, Radley Logan ilmoittautuu ruotuun ruorimiehen toimeensa!" hän huudahti ja paiskasi laukkuvuorensa kannelle ja katseli ympärilleen.
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Meathook, alimatruusi (Roark)
Meathook ei paljoa menneisyydestään laulele. Iältään näyttäisi olevan ainakin neljänkymmenen, ellei enemmän. Meathook on kurinalaisen, jopa sotilaallisen elämäntavan kannattaja. Ulkonäöltään tosiaan kalju, kaksi koukkua ja silmälappu.
- Päivitetty viimeksi 29.10.2007
Adam Merceder, kansimies (meppin)
Adam Merceder istui Providencen satamassa tynnyrin päällä ja tuijotti epämääräisesti ihmisten kulkua pureskellessaan lihanjämiä pienestä luusta. Polvea huomaamattomasti naputtelevat sormet pysähtyivät kun hän huomasi tynnyrin lähistöllä hiipivän hiiren, joka pyrki kohti mitä tahansa eteen sattuvaa suojaa. Adam odotti hiljaa, tähtäsi ja heitti luunpalan hiljaa kohti pientä eläintä, joka ryntäsi peloissaan lähimpien laatikkojen suojaan.
Ulkopuolisen silmiin Adam näytti tavalliselta noin kolmekymppiseltä mieheltä, jonka unohtaisi samantien kun hänet oli silmistä kadottanut. Ruskeanharmaa poninhäntä laskeutui normaalikokoisen miehen hartioille lievästi lainehtien, harmaitten silmien tarkkaillessa laiskasti ymbäristöä. Tarkkaan katsoessa saattoi huomata tikarinkahvan pilkistävän tummasta saappaanvarresta, sekä miekan juuri kätevästi käden ulottuvilla lojuvan, hieman rähjääntyneen repun vierellä. Jos mies olisi sattunut puhumaan, hänen äänestään olisi kuulunut pieni irlantilainen vivahdus.
Luonteeltaan Adam oli rauhallinen mies. Hän pyrki tulemaan kohtuullisesti toimeen kaikkien kanssa, ja omalta buoleltaan yleensä onnistuikin tässä. Hän vietti vapaa-aikansa yleensä joko pelaamalla korttia tai kenties hieman laivalle vieraalla tavalla, huiluja veistämällä, vaikkei hän mikään musiikillisen lahjakkuuden riemuvoitto ollutkaan. Adam osasi melkein kaikkea välttävästi, tai ainakin uuden asian tullessa vastaan hän oppi perusasiat nopeasti. Ilman selvästi näkyvää syytä hän oli elämässään päätynyt harjoittamaan kaikennäköisiä merirosvouksen nimen alle kuuluvia toimia. Tällaisen yleismiehen maineen turvin hänet oli pestattu KingReileyllekin kansimieheksi.
Adam katseli laivalle vähitellen valuvia ihmisiä. Ajatukset vilisivät miehen mielessä heijastuen samalla hänen silmistään. "Tuuli olkoon suotuisa", hän mutisi, hyppäsi tavaroinensa kevyesti alas tynnyriltä ja lähti kävelemään kohti lähellä odottavaa laivaa.
- Päivitetty viimeksi 29.12.2007
Maria Luisa Monteiro (Fica)
Maria Luisa Monteiro on ei ole koskaan ennen palvellut laivalla. Nuorena hän oli opissa kylänsä sekatyöläisellä, jonka taidoista Maria mieluiten opetteli ompelemista. Hänen perheensä oli hyvin köyhä mutta ylpeä, joten vanhat vaatteet tuli saada halvalla paikattua ja Marian kädessä neula pysyi hyvin alusta asti. Hänen äitinsä kuoli määrittämättömään tautiin Marian ollessa noin 20-vuotias.
Isänsä kanssa Maria ei ollut kovin läheinen. Äitinsä kuoltua Maria lähti viimein kotoaan ja työskenteli useissa perheissä taloudenhoitajana, mutta ei koskaan kovin varakkaissa. Vain sellaisissa, joilla oli varaa palkata yösijaa ja ruokaa vastaan nainen, joka hoiti lapset, paikkasi vaatteet saaden ne näyttämään miltei uusilta ja osasi jotenkuten laittaa ruokaakin.
Neljänkymmenen ikään ehdittyään Maria oli edelleen omalla tavallaan kaunis. Kuten kaikki sukunsa naiset olivat tehneet ennen häntä, hän vanhentui arvokkaasti, ja todisteena hänen iästään olivat lähinnä pienet juonteet silmien ympärillä. Muutamia harmaita hiuksia hänelle oli myös tullut pitkään pikimustaan tukkaan, mutta hän letitti ne taidokkaasti piiloon. Marian vaiheista kotoa lähdön jälkeen ei ole paljon tietoa ennen viimeisintä välikohtausta. Huhut kertovat ettei Maria ole aina elänyt aivan niin kunniallista elämää kuin itse luulee, mutta kuka tietää…
Erään ikävän välikohtauksen jälkeen Maria ei tuntenut kuuluvansa enää taloudenhoitajan työhön, ja päätti etsiä elantonsa jostain muualta. Jätettyään ikävät jäähyväiset ilkeälle työnantajaperheelleen (toisin sanottuna hän vieraili perheen keittiössä varastamassa muutamia ylellisyysaineita ja lähti hyvästejä jättämättä yön selkään), hän vaelsi satamaan kuuntelemaan uusia juoruja maailmalta. Sattumalta hän kuuli KingReily-laivasta ja onnistui puhumaan itsensä sen sekalaiseen miehistöön. Etuina hänellä olivat ompelutaito, sekä köyhistä slummeista opittu itsepuolustuksen jalo taito (jonka toki voi kääntää tarvittaessa myös hyökkäykseen). Varustuksenaan hänellä oli ikivanha nahkainen laukku ompelutarvikkeineen, sekä pieni tikari jota hän säilytti kuluneen saappaansa varressa.
Maria astui laivaan yhtenä viimeisistä. Laivalle saapuessaan hän yritti kuulostella kuka on laivan kokki. Maria viihtyi keittiössä, ja vaikkei hän ollutkaan maailman paras ruuanlaittaja, oli monesti avustanut kokkeja entisissä töissään. Nähtyään kokin olevan parkkiintunut, puheenparresta päätellen irlantilainen ronski mies, Maria tunsi pientä pelkoa tätä kohtaan.
"Pitää tarkkailla miten tuon kokin valtakuntaan uskaltaa nenänsä työntää” Maria mietti. ”Tunteekohan kukaan täällä edes ennestään toisiaan, vaikuttaa kovin sekalaiselta sakilta."
- Päivitetty viimeksi 2.1.2008
Ishmael Malone Plunkett, kokki (Haltiamieli)
KingReilyn kokki, Ishmael Malone Plunkett, on vanha irlantilaissyntyinen äijä, varmaan liki viidenkymmenen ikäinen. Repaleisiin vaatteisiin on ommeltu lukemattomia taskuja, joista näkyy pienten karkeatekoisten heittotikarien kahvoja. Selässä hänellä on laskusiltaa taas kerran noustessaan, ikäisekseen hämmentävällä ketteryydellä, suuri juuttikankainen säkki, jossa kolisee kokoelma patoja ja kattiloita. Ishmael on melko tavallisen mittainen, suunnilleen viisi ja puoli jalkaa kenties, ja varsin laiha. Pää on kalju lukuun ottamatta sekaista punaista partaa. Vasen korva puuttuu ja samoin vasemman käden pikkusormi ja nimetön.
Älkää luottako aivan kirjaimellisesti kaikkeen, mitä vanha Ishmael itsestään kertoo, nyt ja vastaisuudessa. Mutta ehkä te sen ymmärtäisitte itsekin. Tuhka saa aikanaan hieman totuudellisemman kertomuksen.
"Vai ette tiedä kuka oon? Mistä kumman kapisesta onkalosta ootte ryöminy! Toki Lordi Ishmaelin maine tietään kautta Seittemän Meren! Ette te maakravun sikiöt osaa ees kuvitellakaan, mitä kaikkea vanha Ishmael on eläissään tehny ja nähny. Minä nääs synnyin ihan siitä riemusta että Lontoo paloi, ja se vasta olikin muutes sellanen helvetti että pistää kenet tahansa raaimmankin merirosvon häpeään! Sellasessa palossa liha kärisee ja kuuma on ku Saatanan rahilla. Enkä minä mikään turha poju ollutkaan, ei, minun isäni oli parooni! Äite ei kyllä ollut paroonitar, ehhehhee, ja sen minä kyllä ymmärrän isästä nääs oli se paroonitar aika kaakki. Äite taas se oli nätti plikka, vaikka kaiketiki liika kiltti tähän maailmaan. Kuume sen vei ennenko ehin kunnolla kehosta pois. Siinä minä sitte olin, Dublinin kaposten katujen armoilla, kunnes isäukko tuli ja vei muassaan. En tiedä mistä se moisesta ees ties että Molly kuoli, mutta jotain kautta se oli kuullu. Vissihi tykkäsi äitestä enempikin. Niin että linnassa minä oikeestaan kasvoin, vaikka paroonitar katto karsaasti."
"Niin sitten se tuli se kolmasti kirottu kumous että Oranjelainen syöksi Jaakon vallasta, ja siinä muassa tuli sotaa ja hävitystä Irlantiin. Me aateliset kun oltiin Jaakon puolella, se lupas meille hyvityksiä ja vanhoja maita takaasin kun Cromwell, se itte Piru, oli ne meiltä vieny. Eihän siitä mittään tullu, ku piestyjä rakkeja oltiin. Minä olin jo sen verta ikänen että hyppäsin laivaan ja seilasin meren yli. Niin ja sitten on seilattu siellä ja täällä, mutta eiköhän se ole kylliksi kerrottu."
"Vanhahan minä jo oon, mutta tykkään tappelusta siinä missä kuka tahansa kelpo rosmo. Leikkasin kurkkuja ennen kuin useimmat teistä huoranpenikoista oli syntyneetkään, ja osaan homman vieläkin. Antaa vaan koettaa jos ei näytöt riitä. Minä oon seilannu monen kuulummankin kapun komennossa, Kalikoo-Jaakon ja Ahabin ja muiden. Niin että laitetaanko sitä puumerkkiä paperiin?"
- Päivitetty viimeksi 28.12.2007
Fran Sevilla, kansimies (Jaamar)
Fran Sevillan tietää lähes jokainen Karibian meren merirosvo. Ei siksi että hän olisi tehnyt jotain erikoista tai suurta vaan ihan siitä syytä että hän on palvellut niin monella laivalla ja niin monessa satamassa. (Sitä mistä hän alunperin tuli ei kovin moni tiedä.) Nyt hän kuitenkin on liittynyt KingReilyn miehistöön. Fran Sevilla on nuorehko mies jolla on älykkäät, ruskeat silmät, paksu tumma tukka ja iloinen hymy. Ainut asia joka rikkoo kuvan täydellisen komeasta nuoresta miehestä on arpi joka ulottuu vasemman silmän alta korvaan asti ja erottuu selvästi vaaleana muuten auringon paahtamalta iholta. Arven alkuperästä on keskusteltu monesti, mutta totuutta ei tiedä kovin moni. Samaten vaatteiden alkuperää on joskus ihmetelty. Takki on musta ja siinä on kullatut napit. Saappaat ovat mustaa nahkaa ja hän viitsii hyvin harvoin nyörittää niitä. Molemmat ovat jo merien tuulissa ja tuiskuissa kuluneet lähes puhki.
Fran on luonteeltaan itsevarma, iloinen ja leikkisä ja suhtautuu elämään aika huolettomasti. Hän on hyvä ystävystymään ja viettää mielellään aikaa kuunnellen vanhojen merikarhujen juttuja (on uskovinaan heitä ja kehittää joskus jopa jatkoa tai kertoo jotain pieniä yksityiskohtia tapauksiin liittyen, mikä joskus riemastuttaa ja joskus vihastuttaa kertojaa). Rommi maistuu nuorelle Sevillalle hyvin ja usein hän käyttääkin taskun pohjalle jääneet kolikkonsa siihen. Naisia hän kohtelee kuin kuningatarta riippumatta tämän ulkomuodosta tai taustasta (mutta aina vähän leikillistä pilkettä silmäkulmassa). Ja harvoin hän satamissa jääkään yksin. Mutta sydämensä hän on antanut merelle. Rikkauksista hän ei haaveile ja merirosvous onkin hänelle enemmän elämän tapa. Hänelle riittää kun on meri jota katsella, ruokaa, rommia ja paikka jossa nukkua humalansa pois.
- Päivitetty viimeksi 28.12.2007
Oliver Smythe, kansimies (Samooja)
Oliver Smythe sylkäisee jälleen yhden räkäpallon kannen lautojen väliin. Päivät merellä käyvät joskus tylsiksi ja rommikin on taas lopussa. Oliver yrittää turhaan saada pullosta vielä paria tippaa suuhunsa – tyhjä mikä tyhjä. Kansimiehen päivissä ei ole kehumista. Enimmäkseen ne kuluvat laivaa kunnostaessa ja siivotessa. Arvoasteikossa ylemmällä tasolla olevien pomottelu käy usein Oliverin hermoon, mutta hän yrittää kestää sen rommin sekä korttipelien voimalla.
Ulkopuolisen silmiin Oliver on pesunkestävä merirosvo. Tarkkaa ikää on mahdotonta arvailla ihon likakerroksen alta, mutta se kyllä tiedetään että ei Oliver enää parhaassa iässään ole. Hampaistakaan ei ole jäljellä kuin hieman yli puolet ja niistäkin on osa lohjennut. Päähän solmitun huivin alta roikkuu muutama likainen hiussuortuva, alkuperäinen väri lienee ruskea. Vasemman jalkansa Oliver on menettänyt nuoruuden taisteluissa, sen korvaa nyt puusta veistetty, osittain lohjennut tekojalka. Oliverin on kyllä ollut tarkoitus hankkia uusi, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan.
Oliver rapsuttaa partaansa ja huokaisee. Kaipa tästä voisi vetäytyä päivätorkuille, iltapäivän kuumat tunnit väsyttävät itse kutakin. Juuri kun Oliver on kääntymässä ja lähdössä sisätiloihin hänen olkapäälleen lennähtää vihreä-keltainen papukaija. "Spoch, missä sinä olet taas luuhannut koko päivän, senkin kirottu höyhenkasa." Oliver mutisee. Tällä kertää Spochin ainoa vastaus on papukaijamaisen vakuuttava äännähdys, vaikka todellisuudessa papukaijan sanavarasto käsittääkin mitä kummallisimpia ilmauksia.
- Päivitetty viimeksi 10.12.2007
Jack Swallow, luotsi (Vehka)
Jack on merirosvoksi hieman liiankin nuhteettoman näköinen. Hänkin on kotoisin Irlannista, ja siitä kielii paitsi oranssi tukka, myös kesakkoiset kasvot ja mieltymys vahvoihin viinaksiin. Jackilla on tapana laulaa juomalauluja kauniilla tenorillaan, mutta vaikka hän kenties maissa saisikin arvostusta äänensä ansiosta, laivalla harva on moisesta jollotuksesta kiinnostunut.
Arpia Jackilla on yllättävän vähän. Hänen vasemman silmänsä yläpuolella on pieni, vaaleahko arpi, jolla mies kehuskelee omahyväisesti - kuulemma oveluus esti häntä menettämästä silmäänsä. Asiaa paremmin tuntevat tosin tietävät, että Jack maksoi parkuen ja huutaen melko joukon rahaa sille ryöstäjälle, joka uhkasi hänen silmänsä puhkaista. Silmät ovat kirkkaan vihreät.
Lisäksi Jackilla on kesken jäänyt tatuointi oikeassa olkapäässään, ja koska sen näyttäminen olisi melko häpeällistä, hän käyttääkin pitkähihaisia paitoja kuumimmillakin helteillä. Lihaksikkaaksi Jackia tuskin voi sanoa, mutta hän osaa kyllä heittää tikaria melko vikkelästi jos niikseen tulee, ja mies tietää hyvin oman arvonsa. Sen lisäksi, että Jack on luotsi, hän osaa myös puhua sujuvasti yli kymmentä kieltä - ja tulkkia ei kannata tappaa, ainakaan ennen kuin se on varsin välttämätöntä.
- Päivitetty viimeksi 2.1.2008
Miguel Turbot, kansipoika
Miguel on alunperin ranskalainen nuori kansipoika. Hän noin 19-vuotias ja seilannut kapteenin matkassa viisitoistakesäisestä asti. Lapsena Miguel asui perheessä äitinsä, isänsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Hänen isänsä oli puhdasta ranskalaista verta ja äiti puoliksi britti. Perhe muutti Pariisista siirtolaisina Amerikoihin Miguelin ollessa 5-vuotias. Herra Turbot oli hyvin tarkka perheensä kunniasta sillä hän itse oli kunniallisesta porvarisperheestä. Kun Miquel jäi 14-vuotiaana sataman poikaporukassa kiinni taskuvarkaudesta, hänen isänsä halusi häätää hänet perheestä. Miguelin äiti piti pojastaan kovasti ja yritti puhua herra Turbottia pyörtämään päätöksensä. Rouva Turbotilla ei ollut kuitenkaan valtaa mieheensä ja Miguel joutui perheen kieltämäksi. Herra Turbot ajoi hänet ulos kotoa ja kielsi ainoan poikansa. Viimeisenä muistona Miguel kuuli isänsä karjuvan hänen peräänsä, että usuttaisi poliisit hänen kimppuunsa, jos poika ikinä astuisi hänen eteensä. Miguel lähti toiseen satamakaupunkiin ja teki siellä jonkin aikaa hanttihommia merimiehille. Työstä Miguel sai kerättyä sen verran rahaa, että pääsi erään laivan mukana Karibialle, Kuubaan. Miguel oli juuri täyttänyt viisitoista, kun hän tapasi kapteeni Cordellin, joka oli saapunut satamaan. Miguel sai pestin samaan laivaan kansipojaksi. Kapteeni oli näihin aikoihin vasta laivan perämies, mutta sai suostuteltua kapteenia ottamaan miehistöönsä satamasta tapaamansa nuoren miehen. Kapteeni Cordell pääsi myöhemmin oman laivansa kapteeniksi, ja Miguel lähti hänen mukaansa.
Miguellilla on vaaleat kiharat hiukset ja mielenkiintoisen hailakat harmaat silmät. Hän ei ole kovinkaan pitkä. Alta 170cm. Hän on kuitenkin tanakka ja vahvarakenteinen. Miguelilla on ranskalainen aksentti ja Turbottien perheessä opitut käytöstavat kuultavat yhä rähjääntynen olemuksen alta. Merirosvon elämä on ehtinyt koetella Miguelia, jolla on pitkä miekan sivalluksesta tullut arpi mahassaan, eikä hänen oikean kätensä, nimettömän nivelet taivu ollenkaan. Miguel on oppinut kuuliaiseksi ja hän on kapteenin miehiä läpikotaisin.
- Päivitetty viimeksi 30.12.2007
Jean de Vildemon, haavuri (Pagba)
Jean "Devil´s Own" de Vildemon on kahdeksantoista korvilla pyörivä hauskannäköinen, mustaa kiharaista tukkaa kasvattava nuorukainen. Rääsyihin tai värikkäisiin silkkivaatteisiin sonnustautuneiden merirosvojen joukossa hän on silmiinpistävän arkisiin vaatteisiin pukeutunut. Hän näyttää jonkin keskisuuren yrityksen kirjurilta siistissä, hillityssä puvussaan. Merirosvokaupungissa hän harjoittaa lääkärin ja papin ammattia, vaikkei hänellä taatusti ole perusteellista koulutusta kumpaankaan toimeen. Huhutaan, että tälle matkalle kapteeni pakotti hänet jonkin vanhan velkakirjan voimin.
Liikanimensä Jean on ansainnut tappeluissa osoittamansa hurjuuden ja julmuuden vuoksi. Kaupunkiin saapuvien piraattilaivojen huvittelunhaluisen miehistön jäsenistä kokemattomimmat luulevat saavansa halpaa hubaa potkimalla ilmeistä kirjuria takapuoleen. Joskus he saavat pitää jalkansa. Kerrotaan, että yksi sai jalkansa väärinpäin asennettuna siten, että varpaat heiluivat yhä. Kuolleet Jean siunaa haudan lepoon toivottamalla heidät värikkäin sanankääntein helvettiin saaden kuulijat iloitsemaan siitä, että ovat itse vielä elossa.
- * * *
Jean de Vildemon syntyi vuonna X Gascognessa lounais-Ranskassa pieneen maa-aateliseen perheeseen. Hänen isänsä oli uusia aatelisia, sodassa X kunnostautunut kauppiaan poika. Vanhojen aatelissukujen jäsenet katselivat pitkin nenänvarttaan näitä nousukkaita ja se korpesi Jeania aina kun hän joutui "oikeiden" siniveristen kanssa vastatusten. Se etu hänen epäsäätyisestä taustastaan oli, että hän sai perusteellisen aseellisen kasvatuksen, vaikka hän syntyikin kolmantena poikana.
Jeanin vanhimmista veljestä kasvatettiin isän seuraajaa ja toiseksi vanhimmasta upseeria. Hänen osansa olisi papisto, mutta hän viihtyi huonosti perheen kappalaisen tunneilla ja harjoitteli mieluummin asetaitoja. Jeanin isä katseli läpi sormiensa poikansa niskurointia tuumien, että aikanaan pappisseminaarissa tämä kyllä taltutettaisiin.
Poikien taistelukoulutuksesta vastasi heidän isänsä palveluksessa ollut kersantti Cousteau. Tämä ahavoitunut, kaljupäinen mies piti aina punaista pipoa päässään ja kävi mielellään kalassa vapaa-aikanaan. Kun tuli Jeanin aika luopua leikkikaluistaan, kersantti Cousteau halusi tietää isännältään tulevan koulutuksen painopisteistä. "Mitä opetan hänelle, isäntä?" - "Opeta hänet taistelemaan." - "Kuten aatelinen?" - "Opeta hänet taistelemaan."
Kersantti kyllä opetti Jeanin taistelemaan kuin aatelinen, sirosti hypähtelemään mutkikkaassa tanssissa miekka kädessään, mutta hän opetti pojalle myös kaikki likaiset temput, joiden tarkoituksena oli hienon taistelunäytöksen järjestämisen sijaan saada vastustaja hengiltä mahdollisimman nopeasti. "Sukunsa ja keisarinsa puolesta kuoleminen toki on hieno ja tavoiteltava asia, poika," kersantti Cousteau tapasi sanoa "mutta vielä parempaa on saada vihollinen kuolemaan oman sukunsa ja keisarinsa puolesta."
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
Gwendolyne Von Swan, tykkinainen (Jasdril~)
Ruskeat silmät ja pitkät, selkää pitkin kullanruskeana lainehtivat hiukset. Englantilaiset kasvonpiirteet ja aksentti, mutta luonne jotain täysin muuta. Vuonna 1687 syntyi Lontoossa Chloe Von Swanille ja tämän ranskalaiselle aviopuolisolleen Pierre Von Swanille neljäs lapsi, joka oli heidän ensimmäinen tyttölapsensa. Pojat olivat tuolloin 7, 13 ja 15 vuotta.
Poikien leikeistä innostuneena Gwendolyne, jonka nimi ensin taipui Gwendyksi ja siitä vähitellen Gweniksi, kasvoi riehakkaalla ja samalla sivistyneellä tavalla. Vähän ristiriitaista, mutta näin se oli. Katsokaas, Gwen meni aina veljiensä kanssa vanhalle niitylle kun siihen oli mahdollisuus ja harrasti siellä kerrassaan poikamaisia juttuja muiden lontoolaisten nuorten kanssa. Hän paini, miekkaili puumiekoilla ja leikki sotaleikkejä. Toisaalta taas hän opiskeli erittäin tiiviisti kotona ollessaan. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan paremmin kuin hyvin, ja hän opiskeli latinaa ja ranskaa englannin lisänä.
Gwendyn ollessa kymmenen vanha, Chloe sai hänet ensimmäisen kerran kiinni tappelemasta. Gwendy joutui siitä pitäen tiukkaan valvontaan ja alistui kohtaloonsa aina vuoteen 1703 asti. Tuolloin, hänen täyttäessään tammikuun kolmantenatoista päivänä kuusitoista vuotta, hän onnistui karkaamaan huoneensa ikkunasta heppoiseen lumihankeen ja nyrjäyttämään ranteensa.
Tähänkään päivään mennessä Gwendy ei ole kertonut, miten hän sen teki – mutta seuraavan kerran tyttö ilmestyi kesäkuussa Ranskaan isänsä vanhoille tiluksille. Hän työskenteli siellä salanimellä vuoteen 1710, kunnes Pierre tuli maaliskuussa tarkastamaan tilojaan ja löysi tyttärensä. Gwendy murhasi isänsä varastetulla pistoolilla lähes saman tien ja katosi taas jäljettömiin.
Seuraavan vuoden helmikuussa Gwendy oli Amerikassa, New Yorkissa. Hän jatkoi sieltä nopeasti matkaansa varastetuin eväin – ja hevosin ja vaattein –, mutta kukaan ei saanut häntä kiinni. Hän alkoi kutsua itseään Jessicaksi, ja putkahti esiin seuraavan kerran Karibialla. Täällä hänet nostettiin yllättävän piraattimaiseksi ja ronskiksi ollakseen nainen. Mikäpä siinä?
Gwendy, eli Jess kuten häntä nykyisin useammin kutsutaan, kierteli Karibiaa milloin minkäkin laivan mukana. Hiukan yli kolmekymppisenä, eli vuonna 1718 hän kirjoittautui KingReilyn pestikirjaan ja käänsi uuden lehden elämässään. Jess, joka oli välistä riitaa haastava (ehkä enimmän ajan) ja välistä taas itse lempeys.
- Päivitetty viimeksi 27.12.2007
NPC-hahmoja
Kapteeni Cordellin ja kansipoika Turbotin lisäksi laivalla (tai sen vanavedessä) tavataan seuraavat hahmot:
- Goleemi, goleemi
- Hai, hai (?)
- Kelpie, rotta (?)
- Saapas, apina
- Spoch, papukaija
- Nick Tracy, kapinahenkinen merirosvo
Foorumiroolipelit
Fopet eli foorumiroolipelit ovat keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä pelattuja roolipelejä.
