Durinin silta

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Durinin Silta)

Durinin silta[1] (engl. Durin's Bridge) eli Khazad-dûmin silta[2] (engl. Bridge of Khazad-dûm) oli osa Khazad-dûmin eli Morian Itäportin muinaista puolustusta. Mikäli vihollinen olisi onnistunut murtamaan portin ja valtaamaan Ensimmäisen salin, se olisi kohdannut syvemmälle pyrkiessään Ensimmäisen pohjan Toisen salin itäpäässä suuren ja mittaamattoman syvän kuilun,[3] jonka yli kulki vain yksi kahdenkymmenenviiden kyynärän (15 metrin) mittainen, kapea ja kaiteeton kaarisilta – Durinin silta. Sitä pitkin vihollisen olisi täytynyt edetä suojattomana jonona.[4]

Gandalf ja balrog Durinin sillalla. Kuva © Ted Nasmith.

Durinin sillalla Gandalf ja Morian balrog ottivat mittaa toisistaan 15. tammikuuta 3019 ka.[5] Sormuksen saattueen kulkiessa Morian läpi ja lopulta molemmat vajosivat Sillalta kuiluun. Samalla särkyi silta Gandalfin iskiessä sitä sauvallaan.[6]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Durinin Silta" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka; "Durinin silta" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. Nimi esiintyy Tarun Sormusten herrasta toisen kirjan viidennen luvun nimenä, ks. Khazad-dûmin silta (TSH), sekä Vuosien kirjassa (TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / 574 / 1130 / ***). Kirjoitusasu: "Khazad-dûmin Silta" (TSH, Vuosien kirja, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka); "Khazad-dûmin silta" (TSH, luvun nimi, kaikki laitokset; Vuosien kirja, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  3. TSH II/3.5., Valkoinen ratsastaja, s. *** / *** / 126 / 155 / 520 / ***.
  4. TSH I/2.5., Khazad-dûmin silta, s. *** / *** / *** / *** / 343 / ***.
  5. Päivämäärä: TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / 574 / 1130 / ***.
  6. TSH I/2.5., Khazad-dûmin silta, s. *** / *** / *** / *** / 343 / ***; TSH II/3.5., Valkoinen ratsastaja, s. *** / *** / 126 / 155 / 520 / ***.