Celos
Celos oli yksi Gondorin Lebenninin joista, Sirithin läntinen haara,[1] jonka Ered Nimraisin uloke erotti Gilrainista.[2] Legolas mainitsee sen laulussaan:
- Hopeana virtaavat Celos ja Erui
vihreillä niityillä Lebenninin![3]
Tämän runon ensimmäinen säe on tosin suomennettu näin vasta TSH:n tarkistetun laitoksen taskukirjaversiosta lähtien. Aiemmissa laitoksissa ensimmäinen rivi oli suomennettu:
Alkuteoksessa säe kuuluu näin: Silver flow the streams from Celos to Erui. Tässä viitataan siis itse asiassa kaikkiin kolmeen Lebenninin jokeen, jotka ovat lännestä itään lukien Celos, Sirith ja Erui. Sanatarkka suomennos kuuluisikin "Hopeana/Hopeisina virtaavat joet Celosista Eruihin (saakka)".
Christopher Tolkienin merkittyä joen teoksen Unfinished Tales karttaan virheellisesti Sirithin itäiseksi latvahaaraksi joki on merkitty Tarun Sormusten herrasta yleiskarttaan johdonmukaisesti väärin itäiseksi sivuhaaraksi (myös alkuteoksessa); suomennoksissa virhe on korjattu vuonna 2007 ilmestyneessä yksiosaisessa laitoksessa. Rohanin, Gondorin ja Mordorin kartassa joki on merkitty oikein.[5]
Nimestä
Tolkienin mukaan sindarinkielinen nimi Celos "lienee johdettu juuresta kelu- 'virrata nopeasti', johon on lisätty pääte -sse, -ssa; esiintyy quenyan sanassa kelussë 'tulvavesi', 'kalliolähteestä nopeasti virtaava vesi'."[6]
Viitteet
- ↑ TSH, Karttaliite (Kartta: Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla, Kartta: Rohan, Gondor, Mordor).
- ↑ KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 333 / 281.
- ↑ TSH III/5.9., Viimeinen neuvottelu, s. – / – / – / 219 / 905.
- ↑ TSH III/5.9., Viimeinen neuvottelu, s. 200 / 761 / 179 / – / –.
- ↑ Christopher Tolkienin selitys virheellisestä merkinnästä: HoMe VII, s. 322 [viite 9]. Lisätietoja, ks. artikkeli Sirith.
- ↑ J. R. R. Tolkien, "The Rivers and Beacon-hills of Gondor" (Christopher Tolkienin antamana sitaattina: KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 575 / 483 (s.v. Celos; suomennoksen vuoden 1986 laitoksesta puuttuu sitaatin loppuosa "esiintyy..."; lisäksi "kannasta"). Ks. myös Vinyar Tengwar 42, 2001, s. 11.
