The Cottage of Lost Play

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo Kadonneitten tarujen kirjan tarinasta. Lukeaksesi itse rakennuksesta, katso Mar Vanwa Tyaliéva.

The Cottage of Lost Play ("Kadonneiden leikkien talo") on Kadonneitten tarujen kirjan ensimmäinen tarina, joka aloittaa varsinaisten tarinoiden kehyskertomuksen. Alkuperäisestä tekstistä puhtaaksi kirjoitettu kopio on päivätty 12.2.1917, ja alkuperäinen versiokin on luultavasti kirjoitettu talven 1916–1917 aikana.

Tarinan sisältö

Muuan utelias matkamies on saapunut kauas länteen Yksinäiselle saarelle, Tol Eressëaan. Saarella asuvat haltiat antavat hänelle myöhemmin nimen Eriol, "Hän, joka uneksii yksin", mutta hänen oikeaa nimeään ei tarina kerro. Vaellettuaan saarella jo monta päivää Eriol on eräänä iltana jälleen etsimässä yösijaa, kun hän näkee kylän pienellä kukkulalla. Kylässä hänen huomionsa kiinnittyy pikkuruiseen taloon, jonka monista ikkunoista loistaa kutsuva valo. Eriol koputtaa ovelle ja tiedustelee, mikä talon nimi on ja kuka siellä asuu. Hänelle kerrotaan, että talo on Mar Vanwa Tyaliéva, "Kadonneiden leikkien talo", jonka ovat rakentaneet Lindo ja hänen vaimonsa Vairë, ja että siellä asuu heidän lisäkseen paljon muuta väkeä. Kun Eriol ihmettelee talon kokoa, hänelle vastataan, että asukkaidenkin on oltava pieniä tai muututtava omasta tahdostaan pieniksi talon kynnyksellä. Näin käykin: Eriol astuu sisään ja toteaa talon suureksi ja viihtyisäksi.

Eriolille kerrotaan, että hän on saapunut saaren keskellä sijaitsevalle Alalminórën seudulle, Koromasin eli Kortirionin kaupunkiin, jonka perusti Ingil Inwën poika. Lindon ja Vairën talossa asuu monenikäisiä lapsia sekä vanhempaa väkeä. Eriol kutsutaan aterialle, minkä jälkeen kokoonnutaan talon tavan mukaisesti takkahuoneeseen (engl. Room of the Log Fire, Room of Logs) kertomaan tarinoita. Eriol pyytää, että hänelle kerrottaisiin lisää Kadonneiden leikkien talosta. Vairë kertoo hänelle seuraavaa:

Kauan sitten oli Valinorissa lähellä Kôrin kaupunkia kauniita puutarhoja. Ihmislapsia saapui vierailemaan noihin puutarhoihin kulkien pitkin Olórë Mallëa, "Unien polkua" (engl. Path of Dreams). Puutarhoissa sijaitsi Lasten talo eli Unileikin talo (engl. Cottage of the Children/of the Play of Sleep). Lapsia estettiin harhailemasta muualle Valinoriin, etteivät he joutuisi sen maan lumoihin ja jäisi vanhempiensa suruksi sinne ikiajoiksi, mutta silloin tällöin joku lapsista saattoi kuulla haltioiden laulua ja soittoa tai jopa nähdä Kôrin, ja näiden tapahtumien hämäristä muistoista on peräisin moni ihmisten taru.

Myöhemmin haltiat lähtivät Kôrista ja tie Valinoriin tukittiin. Nyt Lasten talo seisoo tyhjillään, ja ihmiset ovat lähes unohtaneet haltiat ja valarin. Lindo ja Vairë ottivat huostaansa ne lapset, jotka olivat harhailleet Kôriin ja jääneet haltioiden luokse. Heitä varten rakennettiin Kortirioniin Kadonneiden leikkien talo, jossa vanhoja tarinoita ja lauluja yhä esitetään. Toisinaan talon lapset vierailevat idän Suurilla mailla (engl. Great Lands), missä he lohduttavat yksinäisiä ja surullisia lapsia.

Tämän kuultuaan Eriol sanoo, että hänen suvussaan kerrotaan erään hänen esi-isänsä puhuneen kauniista talosta, taianomaisista puutarhoista ja muista ihmeistä, joita hän oli lapsena nähnyt jossain tuntemattomassa paikassa. Tuo esi-isä oli ollut mieleltään levoton koko ikänsä, ja sama kaukokaipuu oli periytynyt hänen lapsilleen. Eriol arvelee saaneensa nyt selville totuuden asiasta.

Kommentteja

Poimintoja Christopher Tolkienin kommentaarista:

  • Tolkien kirjoitti huhtikuussa 1915 runon You and Me and the Cottage of Lost Play, joka kertoo kahdesta lapsesta ("A dark child and a fair"), jotka tapasivat toisensa vaellettuaan unessa Kadonneiden leikkien taloon (joka tässä runossa näyttää tarkoittavan Valinorissa sijainnutta taloa). Runo käsittelee samoja teemoja kuin kertomus "Kadonneen leikin talosta"; myöhemmistä legendariumin kehitysvaiheista ajatus Olórë Mallësta ja haltioiden luo unessaan matkaavista lapsista katosi lähes täysin.[1]
  • Varhaisten muistiinpanojen mukaan haltiat muuttuivat myöhempinä aikoina pieniksi ja lähes näkymättömiksi, mutta tämä ei selitä Mar Vanwa Tyaliévan kokoa tarinassa – se näyttää olevan ainoa epätavallisen pieni rakennus, jonka Eriol näkee Tol Eressëassa. Myöhemmin Tolkien luopui ajatuksesta haltioiden pienestä koosta ja kuvasi heidät pitkinä ja uljaina.[2]

Luvun sisältö

Viitteet

  1. HoMe I, s. 27.
  2. HoMe I, s. 32, 44, vrt. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / *** / *** / *** / 1176.
  3. HoMe I, s. 13-20.
  4. HoMe I, s. 21.
  5. HoMe I, s. 21-22.
  6. HoMe I, s. 23-44.
  7. HoMe I, s. 28-30.
  8. HoMe I, s. 30-31.
  9. HoMe I, s. 33-36.
  10. HoMe I, s. 25-26.
  11. HoMe I, s. 36-39.
  12. HoMe I, s. 39-43.