Fope:Larthuzan iltasatu (1. päivä)

Kohteesta Kontuwiki

Oli kerran viisas ja hyvä ruhtinas, joka asui korkeassa tornissa vuorten ympäröimässä maassa. Hänen alamaisensa rakastivat häntä, sillä hän oli lempeä ja antelias – häntä nimitettiinkin Lahjojen Herraksi hänen avokätisyytensä vuoksi.

Mutta mikä hyvä voisi jatkua ikuisesti? Eräänä päivänä huomattiin, että läntinen meri pimentyi synkkien purjeiden alle. Kaukaiselta meren saarelta saapui julman ja sotaisan kansan laivasto. Tämä kansa sai ilonsa verenvuodatuksesta ja kävi sotia kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa pelkäksi huvikseen ja tappamisen riemusta. Sotajoukkoa johti itse kuningas, joka maihin laskettuaan marssi pöyhkeänä Lahjojen Herran tornin ääreen ja haastoi tämän sotimaan kanssaan.

Mutta Lahjojen Herra ei halunnut turhaan vuodattaa omien eikä verenhimoisten vihollistensa verta, vaikka hän olisi voinut sodan voittaakin. Olihan hän hyvyytensä ja anteliaisuutensa lisäksi myös taitava sotapäällikkö. Niin tai näin, hän päätti säästää maansa ja kansansa sodan tuhoilta ja antautui taistelutta kuolasuiselle kuninkaalle, joka varmasti oli hyvin pettynyt, kun ei päässyt sillä kertaa sotimaan.

Pilkaten löi ilkeä kuningas Lahjojen Herran kahleisiin ja piteli tätä muutenkin pahoin. Sitten hän heitti Lahjojen Herran laivansa ruumaan, missä tämä sai virua viikon ja kaksi, kauemmankin, ja nakertaa kuivia korppuja laivarottien kanssa. Lopulta laiva saapui verenhimoisen kansan saareen.

Kuningas teki Lahjojen Herrasta halvimman orjansa, ja hän sai viettää päivänsä tyhjentämällä käymälöitä ja sylkikuppeja (saarelaiset olivat kovia syljeskelemään) sekä kiillottamalla kuninkaan pahanhajuisen ja ruman hedelmäpuun oksia.

Eräänä aamuna Lahjojen Herra heräsi orjien asuntolassa ja ihmetteli kovin, sillä kaikki oli aivan hiljaista. Pian hän kuuli toisilta orjilta, että kaikki saaren miehet olivat lähteneet sotaan vielä kauemmas länteen, jossa he olivat kuulleet asuvan verenhimoisempia ja julmempia vihollisia kuin mitkään heidän siihen asti kohtaamansa. Nämä viholliset kutsuivat itseään jumaliksi ja väittivät hallitsevansa koko maailmaa, vaikka he oikeastaan olivatkin vain pahaisia rosvoja, jotka olivat aikoinaan valloittaneet maansa sen oikeilta asukkailta, kilteiltä hämähäkeiltä.

Sellaista haastetta eivät saarelaiset voineet vastustaa, ja niinpä he lastasivat laivoihin kaikki aseensa ja kaikki sotilaansa ja purjehtivat länteen sotimaan.

Oli kulunut viikko ja kaksi, ehkä kauemmankin, eikä laivastoa kuulunut takaisin. Mutta äkkiä tapahtui kauheita. Lännestä vyöryi suunnaton aalto, joka vyöryi koko väärämielisten ihmisten saaren yli. Aalto oli peräisin kaukaisesta lännen maasta, ja se oli syntynyt kun kuninkaan ja "jumalien" sotajoukot olivat iskeneet yhteen ja tuhonneet toisensa viimeiseen mieheen asti. Yhteentörmäys oli niin raju, että läntinen saari hajosi pirstaleiksi ja lensi avaruuteen, maailma meni aivan kippuralle ja meri kuohui kuin pätsi.

Mutta pahojen ihmisten saari upposi mukanaan kaikki sinne jääneet ilkeät naiset, jotka pistelivät orjiaan hiuspuikoilla, ja tottelemattomat lapset, jotka potkivat orjia nilkkoihin. Heidän onnettomat orjansakin upposivat, paitsi Lahjojen Herra, joka viime hetkellä kiipesi torniin ja pyysi apua omalta oikealta taivaalliselta auttajaltaan, jonka nimet ovat Vapauden Antaja ja Kaiken Herra, sekä Maailman Kohtaloiden Valtias.

Vapauden Antaja katseli maailman menoa sen ulkopuolelta ja tuon tuostakin neuvoi niitä, jotka häneltä apua pyysivät. Maailman ulkopuolella oli aivan pimeää, jotta Vapauden Antaja paremmin näkisi valaistun maailman. Niinpä Vapauden Antajaa kutsuttiin myös Pimeyden Herraksi.

Pimeyden Herra muutti Lahjojen Herran suureksi mustaksi ja komeaksi linnuksi (mutta huomatkaa, kotka se ei ollut! Kotkat ovat ilkeitä ja pahoja lintuja!) joka lensi takaisin meren taakse ikiomaan torniinsa. Ja siellä hän asui onnellisena ja alamaistensa rakastamana iät päivät. Sen pituinen se.



Larthuzan iltasadut
1. päivä | 3. päivä | 7. päivä | ylimääräinen