Fengel

Kohteesta Kontuwiki

Haku sanalla "Fengel" ohjautuu automaattisesti tänne. Lukeaksesi Tuorin isästä (tai isoisoisästä) varhaisissa tarinaversioissa, katso Fengel (Tuorin isä tai isoisoisä).

Fengel (2870-2953 ka.) oli Rohanin viidestoista kuningas.

Fengel oli nuorin kuningas Folcwinen (2830-2903 ka., kuninkaana 2864-2903 ka.) neljästä lapsesta. Hänellä oli yksi (nimeltä tuntematon) sisar ja kaksi veljeä, vuonna 2858 ka. syntyneet kaksoset Fastred ja Folcred, jotka kaatuivat Ithilienissä vuonna 2885 ka. Niin Fengelistä tuli kuningas vuonna 2903 ka. isänsä Folcwinen kuoltua.[1]

Kuninkaana Fengel ei saanut aikaan juuri mitään hyvää. Kerrotaan, että hän "ahnehti ruokaa ja kultaa ja haastoi riitaa marsalkoittensa ja omien lastensa kanssa." Hänellä oli kolme lasta, kaksi tytärtä ja yksi poika, Thengel (2905-2980 ka.), joka lähti Rohanista Gondoriin heti aikuiseksi vartuttuaan ja palasi vasta rohirrimin pyynnöstä Fengelin kuoltua.[1]

Nimestä

Nimi Fengel on muinaisenglantia, sillä Tolkien käänsi rohirrimin nimet rohirrimin kielestä muinaisenglanniksi samoin kuin hän käänsi westroninkieliset nimet nykyenglantiin: hänen mukaansa arkaaisen rohirrimin ja westronin suhde vastasi suunnilleen muinaisenglannin ja nykyenglannin suhdetta.[2]

Muinaisenglannin sana fengel tarkoittaa 'valtiasta, ruhtinasta, kuningasta' (engl. lord, prince, king)[3] ja se on sukua sanalle feng '(sota)saalis' (verbistä fón 'ottaa'), mikä sopii Fengelin luonnekuvaan ahneena miehenä.[4]

Viitteet


Edeltäjä:
Folcwine
Rohanin kuningas
2903 - 2953 ka.
Seuraaja:
Thengel