Brytta

Kohteesta Kontuwiki

Brytta (toiselta nimeltään Léofa) oli Rohanin kuningas, Fréaláfin poika ja Waldan isä. Hän syntyi vuonna 2752 ka. ja hallitsi vuosina 2798-2842 ka. Hän oli avokätinen ja auttoi kaikkia avun tarpeessa olevia. Hänen hallituskautenaan alussa (vuonna 2799 ka.[1]) käytiin Nanduhirionin eli Azanulbizarin taistelu Morian örkkien ja kääpiöiden välillä.[2] Taistelun jälkeen Ered Nimraisille tuli paljon örkkejä etsimään sieltä suojapaikkaa. Niinpä kuningas joutui taistelemaan pitkään vuorten puhdistamiseksi örkeistä. Hänen kuolemansa aikoihin luultiin, että viimeisistäkin örkeistä oli päästy eroon, mutta se ei pitänyt paikkaansa.[3]

Nimistä

Kuninkaan syntymänimi oli Brytta, mutta rohirrim kutsuivat häntä nimellä Léofa, "sillä kaikki rakastivat häntä".[3]. Nimi on muiden rohanilaisten nimien tavoin "käännetty" rohirrimin kielestä muinaisenglanniksi, sillä Tolkien käänsi rohirrimin nimet rohirrimin kielestä muinaisenglanniksi samoin kuin hän käänsi westroninkieliset nimet nykyenglantiin: hänen mukaansa arkaaisen rohirrimin ja westronin suhde vastasi suunnilleen muinaisenglannin ja nykyenglannin suhdetta.[4]

Muinaisenglannin leóf merkitsee "rakastettua".[5] Muinaisenglannin brytta puolestaan on "lahjoittaja, jakaja, ruhtinas, herra".[6]

Kun Théodenin hautajaisissa soittoniekka lausui Markin kuninkaiden nimet aikajärjestyksessä, hän lausui nimen Léofa Bryttan asemesta;[7] nimi Brytta esiintyy kuitenkin Markin kuninkaiden luettelossa TSH:n liitteessä A II.[3]

Viitteet


Edeltäjä:
Fréaláf
Rohanin kuningas
2798 - 2842 ka.
Seuraaja:
Walda