Hyljätty majatalo

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Hyljätty Majatalo)
Hyljätty majatalo. Kuva © Matěj Čadil.

Hyljätty majatalo[1] (engl. The Forsaken Inn) sijaitsi Idäntien varressa Briimaan vanhan itärajan tuntumassa, noin 20 virstan päässä Briistä.[2] Kun Aragorn kertoi, että Briistä majatalolle on suunnilleen yhden päivän matka, hän siis epäilemättä tarkoitti kävellen taitettua taivalta. Aragorn ei osannut sanoa, oliko Tietä majatalolta itään Viimapään ja Rivendellin suuntaan koskaan mitattu virstoissa.[3]

Kuten nimestä saattaa päätellä, majatalo oli kolmannen ajan lopulla hylätty ja raunioina. Kun Tolkien vuonna 1960 aikoi muokata Hobittia ja erityisesti sen alkuosaa vastaamaan paremmin Tarun Sormusten herrasta kuvausta samasta matkaosuudesta, hän sisällytti uudelleenkirjoitukseen maininnan paitsi Briistä, myös Viimeisestä majatalosta päivämatkan päässä kylästä itään. Thorinin retkikunta sai pettymyksekseen todeta sen hylätyksi ja joutui yöpymään rakennuksen raunioissa.[4] Toisaalla muistiinpanoissaan Tolkien mainitsi suoraan, että Sormuksen sodan aikaan tätä Viimeistä majataloa kutsuttiin "hyljätyksi". Kaikesta päättäen majatalo oli siis autioitunut verrattain vähän aikaa ennen Thorinin seurueen Ereborin-retkeä vuonna 2941 ka.[5]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Hyljätty Majatalo" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen asti); "Hyljätty majatalo" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. J. Rateliff, The History of The Hobbit II, 2007, s. 815.
  3. TSH I/1.11., Veitsi yössä, s. 269 / 172 / 253 / *** / 200.
  4. J. Rateliff, The History of The Hobbit II, 2007, s. 814-816.
  5. RC, s. 171.