Ensimmäinen sota

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Ensimmäinen Sota)

Ensimmäinen sota[1] (engl. First War) käytiin Melkorin ja valarin välillä aikojen alussa ennen kuin Arda oli saanut valmiin muodon. Melkor näki, miten valar kulkivat "Maan päällä näkyvinä voimina" ja Maa oli heidän työnsä ansiosta "muuttumassa puutarhaksi jossa he saattoivat iloita". Silloin kateellinen Melkor otti näkyvän muodon, joka oli "musta ja kauhea", ja laskeutui Ardaan. Hän koetti tehdä parhaansa mukaan tyhjäksi kaiken valarin työn, mutta vaikka valarin pyrkimykset eivät toteutuneet sellaisina kuin he olivat tarkoittaneet, maailma kuitenkin "muotoutui ja tuli lujaksi".[2]

Melkor oli aluksi voitolla tässä kamppailussa, mutta Tulkasin tulo valarin avuksi ratkaisi hänen häviönsä. Melkor pakeni Tulkasin vihaa ja jätti Ardan ja vaani aikansa ulommassa pimeydessä uutta tilaisuutta saada Arda valtansa alle.[3]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Ensimmäinen Sota" (Silmarillion, ensimmäinen laitos 1979); "Ensimmäinen sota" (Silmarillion, kuvitettu laitos 2018).
  2. Silm., Ainulindalë, s. 21-22 / 10.
  3. Silm. 1, Aikojen alku, s. 37 / 23.