Yhdistys:The Miitti 2008

Kohteesta Kontuwiki


The Miitti 2008

The Miitti on Verkkoyhteisö Kontu ry:n järjestämä, viikonlopun mittainen kesätapaaminen. Tervetulleita mukaan ovat niin yhdistyksen jäsenet kuin kaikki muutkin kontulaiset. Tämän vuoden The Miitti on järjestyksessään seitsemäs, Verkkoyhteisö Kontu ry järjestää sen nyt toista kertaa. Miitin taustavoimina toimivat kuitenkin samat ihmiset kuin edellisinäkin vuosina, joten osallistujien silmissä juuri mikään ei muutu.

The Miitti järjestetään heinäkuun alussa 3.-6.7.2008. Petäjärannan leirikeskuksessa Luumäellä (kartta). Petäjäranta on hyväksi havaittu paikka, silla The Miitti järjestettiin siellä myös vuosina 2006 ja 2007.

Viime vuosien tapaan The Miittiä on pidennetty vuorokaudella. Pidennys osoittautui toimivaksi ja suosituksi ratkaisuksi jo vuoden 2006 The Miitissä. Tapaaminen alkaa nyt siis jo torstaina, mutta koskapa kaikki eivät kuitenkaan pääse paikalle vielä tuolloin, on majoitustilaa varattu ajaksi torstai-perjantai vain 25 hengelle. Enimmäisosallistujamäärä koko viikonlopulle on 46 henkilöä, järjestäjät mukaanlukien. Jos halukkaita tulijoita tuntuu olevan enemmän, niin tiloja voidaan myös vuokrata lisää.

Ohjelmaa

The Miitissä on perinteisesti järjestetty yhdessä olemisen, saunomisen, erilaisten pelien sekä muun ajanvietteen lisäksi myös järjestettyä ohjelmaa. Aikaisempina vuosina on nähty mm. Konnun Pändin esiintyminen, larp, boffoturnaus, luontovisapolku, manga-piirrospaja sekä keskiaikaisia tansseja. Lisätietoa Vihreässä Lohikäärmeessä

Kuljetukset

Vuosina 2002-2005 järjestimme osallistujille yhteisen bussikuljetuksen Lappeenrannan juna-asemalta. Vuosina 06-07 valtaosa osallistujista tuli kuitenkin omilla kyydeillä, joten bussikuljetusta ei järjestetty. Suuntaus on todennäköisesti sama tänäkin vuonna. Lähempänä miittiä kartoitamme kyytitarvetta ja organisoimme kimppakyytejä. Järjestäjillä on käytössään autoja parikin kappaletta, joiden voimin miittiläisiä voidaan hakea esimerkiksi juna-asemalta.

Osallistumismaksu

Osallistumismaksu on 25 tai 32 euroa riippuen siitä, saapuuko jo torstaina vai vasta perjantaina. Osallistumismaksulla katetaan leiripaikan vuokrasta, yhteisistä ruokailuista (pe-su) ja osasta leiriohjelman järjestämiseen tarvittavista materiaaleista koituvat kulut.

Ruokailu

Ruokailu tapahtuu pääsääntöisesti omin eväin lukuunottamatta lauantai- ja sunnuntaiaamujen aamupalaa (leipää lisukkeineen, puuroa yms.) lauantain välipalaa ja perjantai- ja lauantai-illan grillimakkaroita ja lättyjä. Kylmäsäilytystilaa löytyy runsaasti, keittiö on muutenkin hyvin varusteltu mahdollista ruuanvalmistusta varten. Kontulaisten omat eväät ovat yleensä koostuneet pikkupurtavan ja juotavan lisäksi kaikenlaisesta grillattavasta. The Miitti on päihteetön, joten alkoholijuomia ei suvaita missään tapauksessa.

Ilmoittautuminen

The Miittiin ilmoittautuminen tapahtuu Vihreässä Lohikäärmeessä annettuja ohjeita sekä ajankohtaa noudattaen. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä maksettuaan osallistumismaksun kahden viikon sisään ilmoittautumisesta. Tarkemmat ohjeet ko. nettiosoitteesta.

Säännöt

Verkkoyhteisö Kontu ry:n tapahtumien säännöt pätevät myös The Miittiin:

- Verkkoyhteisö Kontu ry:n järjestämät tapahtumat noudattavat Suomen Lakia.

- Alkoholipitoiset juomat, huumaavat aineet sekä terä- tai muut aseet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

- Yleisiä käyttäytymissääntöjä ja tapahtuman järjestäjien antamia ohjeita on noudatettava.

- Tapahtumapaikan tai leirikeskuksen tiloja ja omaisuutta on kohdeltava huolella niitä vahingoittamatta.

- Järjestäjät eivät ota vastuuta osallistujien tahallaan aiheuttamista vahingoista tapahtumapaikalle tai toisilleen. Jokainen osallistuja vastaa itsestään.

- Kaikki arvotavarat (kännykät, korut, CD-soittimet ym.) tuodaan paikalle omalla vastuulla.

- Jos kärsit allergiasta tai sairaudesta, joka tulisi ottaa omasi tai yleisen turvallisuuden kannalta huomioon, tulee siitä ilmoittaa järjestävälle taholle.

Ikärajoista

The Miitin ikäraja on 14 vuotta. Kaikki vuonna 1994 syntyneet pääsevät kuitenkin mukaan. Vuonna 1995 tai sen jälkeen syntyneet voivat osallistua The Miittiin, jos mukaan lähtee samasta perheestä täysi-ikäinen kontulainen.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n miittien sääntöjen mukaisesti kaikkien alle 18-vuotiaiden osallistujien pitää toimittaa ilmoittautumisista vastaavalle järjestäjälle huoltajan kirjallinen lupa miittiin osallistumisesta. Käytäntö on mukana juridisista syistä.

Lomakkeen lukemiseksi ja tulostamiseksi tarvitset ilmaisen Adobe Reader -ohjelman, jonka voi ladata puolestaan täältä.

Päiväohjelma

Torstai
● Saapuminen klo 17 eteenpäin
● Yleistä miittailua

Perjantai
● Aamupuuro klo 10-10:30
● Lisätilojen avaaminen klo 14:30
● Paitataiteilua Estelwenin johdolla
● Saapuminen n. klo 18 ->
● Tutustumistilaisuus n.klo 19 tai kun kaikki ovat saapuneet
● Luontopolku auki tutustumistilaisuudesta eteenpäin (lauantai-illan lettujen paistoon asti)
● Sauna klo 22.30 eteenpäin
● pojat (22.30-23.30)-tytöt (23.30-00.30)-yhteissauna (00.30 eteenpäin).

Lauantai
● Aamupala klo 9-10.
● Larpin tekoa klo 10-12
● Paitataiteilua Estelwenin johdolla
● Tanssiesitys (Jasdril~) ja keskiaikatanssien opettelua (Satekai)
● Välipala klo 13-14
● Verkkoyhteisö Kontu ry vuosikokous klo 14-16 (voi venyä pidemmäksikin)
● Larp klo 16 -->
● Lettujen paistoa klo 21 eteenpäin
● Saunat: tytöt klo 22.30, pojat klo 23.30, yhteissauna klo 00.30

Sunnuntai
● Aamupala klo 9.30-10.30
● Siivoaminen klo 10.30-12
● Luontopolun palkintojenjako klo 12
● Lähtö klo 13

The Miitin vastaavat järjestäjät vuonna 2008

  • "Samooja" Taru Heikkinen, Helsinki
  • "Nerwen" Mervi Mäkelä, Tampere
  • "Haltiamieli" Jaakko Pirinen, Tampere
  • "Nova" Pekka Saarimaa, Tampere
  • "Jaamar" Anna Jääskeläinen, Luumäki

Miitin osallistujat

Themiitti2008.jpg

Kuvan numeroinnin mukaisessa järjestyksessä:
1 Elhath
2 Samooja
3 Haltiamieli
4 Incánus
5 Aada
6 Arkint
7 Wu Ming
8 Gilan
9 Enriisse
10 Satekai
12 Boah
13 mafialegs
14 Hellas Platinum
15 Penegrine
16 Hathaldir
17 Minyaleiel
18 Freyja
19 Deepdelver
20 Vanamo
21 henurock
22 eowynofmay
23 Ruby
24 Pagba
25 Miccoh
26 Steelsheen
27 Nessie
28 Vinyarogwen
29 Aowyn
30 Dracaena
31 Jasdril~
32 Henane
33 Titiuu
34 Sillanrakentaja
35 Nova
36 Erestor
37 Ringlad
38 Nerwen
39 Taffeli
40 Aule [nyk. Aulë]
41 Merri
42 Jaamar
43 Lehtokuusama
44 Päivis

Kuvasta puuttuvat meppin ja Estelwen.