Valar (kieli)
Valar (engl./quenya Valarin)[1] oli valarin (ja maiarin) oma kieli. Tolkien jätti tämän kielen tarkoituksella hahmotelman asteelle: ainoassa tunnetussa kuvauksessa hän kertoo, että kuolevaisille maille välittyneessä taruntiedossa (tarkemmin sanoen Pengolodhin Lammasissa, jonka hän kirjoitti Eriadorissa) siitä tunnetaan vain joitakin sanoja ja nimiä.[lähde?]
Sisällysluettelo
Yleistä
Valarilla ei ollut todellista tarvetta viestiä äänteillä, mutta Pengolodhin mukaan taipumus puhutun kielen keksimiseen oli fëasta ja hröasta koostuvien "ruumiillisten olentojen" (engl. Incarnates) tärkein tunnusmerkki. Kun valar ottivat itselleen Ilúvatarin lapsia muistuttavat näkyvät muodot, he tulivat tässä suhteessa heidän kaltaisikseen.[2]
Valaria kuvataan pitkänomaiseksi kieleksi, jossa esiintyy monia haltiakielten vierastamia äänteitä kuten ʒ, χ, š (Tolkienin käyttämät kirjoitusasut; Fauskangerin tulkinnan mukaan suunnilleen [ɣ], [x], [ʃ]).[lähde?] I Equessi Rúmilo -kokoelmaan sisältyy seuraava kuvaus Rúmililta:
"Sillä valarin kielet ja äänet ovat suuret ja ankarat, ja silti myös nopeat ja hienonvaraiset liikahdukseen, tehden ääniä joita me pidämme vaikeina jäljentää; ja heidän sanansa olivat enimmäkseen pitkiä ja pikaisia, niinkuin teräaseiden kiille, niinkuin lehtien kahina mahtavassa tuulessa taikka kivien putoilu vuorilla."[3]
Ajatuksen kehityksestä
1930-luvun kirjoituksissa (mm. Lhammas, Lammasethen) haltiat oppivat kielen Oromëlta, ja valarin kieli oli näin ollen kaikkien haltiakielten perusta.[4] Myöhemmissä versioissa haltiat kehittivät itse kielen ennen Oromën saapumista.[lähde?]
Hetkellisesti valar näyttää kadonneen kokonaan tarustosta. Vuonna 1958 Tolkien kirjoitti kirjeessä Rhona Bearelle, että valarilla ei ollut omaa kieltä, sillä he eivät tarvinneet sellaista.[5] Vain vuotta tai paria myöhemmin (n. 1959-1960) hän kuitenkin kirjoitti esseen Quendi and Eldar, johon sisältyi suhteellisen laaja selostus valarista. Christopher Tolkienin mukaan tämän enempää emme luultavasti tule koskaan valarista tietämään.[6]
Tämän jälkeen valar ilmeisesti oli pysyvä osa mytologiaa, vaikka yksityiskohdat nähtävästi muuttuivatkin. Tekstissä The Shibboleth of Fëanor Manwën nimen sanotaan olleen haltioiden keksimä, mutta sisältävän valarin "elementin" aman, man 'siunattu, pyhä'.[7] Aiemmin nimi oli ollut quenyaan mukautettu muoto valarinkielisestä nimestä Mānawenūz. Nimelle Oromë annetaan samassa kirjoituksessa haltiakielinen alkuperä, joka Quendi and Eldarissa esitettiin ainoastaan virheellisenä kansanetymologiana.[8]
Katso myös:
Viitteet
Aiheesta muualla
- Helge Fauskanger: Valarin – like the glitter of swords (Ardalambion; haettu 25.10.2014).
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia
