The Eagle and Child

Kohteesta Kontuwiki
The Eagle and Child

The Eagle and Child on pubi Oxfordissa St. Giles Streetillä. Pubin omistaa Oxfordin yliopiston St John's College, ja sen tiedetään toimineen ainakin jo vuonna 1684, jolloin sen nimi esiintyy ensimmäisen kerran asiakirjoissa, vaikka pubin perustamisvuodeksi on väitetty myös vuotta 1650.[1]

Inklingien muistolaatta The Eagle and Child -pubissa. Valokuva: Vohobitti, helmikuu 2015

Pubi on erityisesti tunnettu siitä, että kirjallinen seurapiiri Inklingit, johon kuuluivat mm. J. R. R. Tolkien ja C. S. Lewis, kokoontui sen takahuoneessa, "Rabbit Roomissa", yleensä maanantaisin ja tiistaisin lounasaikaan 1930-luvun alkupuolelta 1940-luvun loppuun. Vielä Inklingien "virallisten" kokousten loppumisen jälkeenkin seurueen jäsenet tapasivat toisiaan 1950-luvulla "Bird and Babyssa", niin kuin pubia nimitettiin.[1]

Loppuvuodesta 2019 pubin omistaja St John's College ilmoitti suunnittelemistaan merkittävistä muutoksista rakennuksen sisätiloihin ja pubin käyttötarkoitukseen.[2] Pubin kahteen ylempään kerrokseen sijoitetaan korjaustoiden jälkeen. hotellihuoneita.[3]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 The Eagle and Child (Wikipedia [en]).
  2. Famous Oxford pub Eagle and Child has hotel plans (Andrew Ffrench, Oxford Mail 11.11.2019; luettu 30.11.2019) (arkistoitu: Wayback Machine).
  3. Now the Lamb & Flag has closed when will The Eagle and Child reopen? (Andrew Ffrench, Oxford Mail 28.1.2021; luettu 1.6.2021).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia