Tale of Adanel

Kohteesta Kontuwiki
Morgothin talo tarinassa Tale of Adanel. Kuva © Šárka Škorpíková.

Tale of Adanel, "Adanelin tarina",[1] on kertomus siitä, miten Melkor turmeli ihmisten ensimmäisen sukupolven. Tarinan kertoo Andreth, Bëorin kansaan kuuluva tietäjänainen (engl. wise-woman) keskustellessaan Angbandin piirityksen ajalla Finrod Felagundin kanssa haltioiden ja ihmisten erilaisesta kohtalosta.

J. R. R. Tolkienin mukaan kertomus välittyi myöhemmille sukupolville númenorilaisten kautta. Vaikka sen historiallisesta todenmukaisuudesta ei ole mitään varmuutta, se on epäilyksettä välittynyt Marachin kansan perimätiedon kautta. On myös huomautettu, että se muistuttaa jonkin verran númenorilaisia legendoja, joissa kerrotaan Sauronin osuudesta Númenorin tuhoutumiseen. Siitä huolimatta sitä ei pidä tuomita Númenorin tuhon jälkeiseksi fiktioksi. Sauronin toimet luonnollisesti (ja väistämättä) muistuttivat ja kertasivat hänen herransa tekoja. Se, että kansa joka tunsi tällaisen legendan tahi perimätiedon, joutui kuitenkin Sauronin viettelemäksi, on surullista, mutta jos tarkastellaan ihmisten historiaa yleisesti, ei kuitenkaan epäuskottavaa. Voisi jopa sanoa, että vaikka kaloilla olisi kalaperimätietonsa ja tietäjäkalansa, ei se juurikaan haittaisi onkijoiden harrastusta.[2]

Kertomus on liitteenä tekstissä Athrabeth Finrod ah Andreth ("Finrodin ja Andrethin väittely") ja se on julkaistu The History of Middle-earth -sarjan kymmenennessä osassa Morgoth's Ring.[3]

Viitteet

  1. Suomenkielinen nimi ei esiinny painetuissa J. R. R. Tolkienin teosten suomennoksissa.
  2. HoMe X, s. 344.
  3. HoMe X, s. 345-349.

Aiheesta muualla

  • Keskustelu Adanelin tarina (Vihreä Lohikäärme, alk. 24.3.2021; sisältää tarinan suomennoksen johdannolla varustettuna).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia