Suuri torvi

Kohteesta Kontuwiki
Boromir puhaltaa Suureen torveen. Kuva © John Howe (Lähde: John Howen kotisivut)

Suuri torvi[1] (engl. Great Horn) oli Gondorin käskynhaltijoiden perintökalleus. Ensimmäisen hallitsevan käskynhaltijan Mardilin isän Vorondil Metsästäjän (k. 2029 ka.) kerrotaan metsästäneen Arawin villikarjaa Rhûnissa. Ilmeisesti juuri hän teetti suuren, hopealla vyötetyn ja kirjoituksella täytetyn torven villihärän sarvesta. Hänen jälkeensä käskynhaltijoiden huoneen vanhin poika kantoi aina tuota torvea.[2]

Viimeinen torven haltija oli Boromir (k. 3019 ka.), Denethor II:n poika, joka otti torven mukaansa lähtiessään Rivendelliin kysymään neuvoa outoon uneen. Rivendellissä hänestä tuli Sormuksen saattueen jäsen ja hän aloitti kotimatkansa Rivendellistä puhaltamalla torveensa. Sen ääni ja vuorenseinämistä kimmonnut kaiku oli niin voimallinen, että kaikki jotka sen kuulivat, hypähtivät pystyyn.[3] Faramir kertoi myöhemmin Frodolle, että "kukaan ei ole puhaltanut Suuresta torvesta[4] niin mahtavaa säveltä."[5]

Boromirin kohtalo saavutti hänet Parth Galenissa Nen Hithoelin rannalla 26. helmikuuta 3019 ka. Hän kaatui ylivoimaiseen örkkien hyökkäykseen puolustaessaan puolituisia Peregrin Tukia ja Meriadoc Rankkibukia. Kun örkit kuulivat Boromirin torven toitotuksen, ne ensin perääntyivät, mutta kävivät uudestaan hänen kimppuunsa, kun huomasivat, että apua ei tullut.[6] Metsään hobitteja etsimään hajaantuneet Saattueen muut jäsenet, Aragorn, Legolas ja Gimli, kyllä kuulivat torven, mutta eivät ehtineet Boromirin avuksi.[7] Torven ääni kuultiin Minas Tirithissä asti. Boromirin isä Denethor ja veli Faramir kuulivat sen kuin kaikuna pohjoisilta rajoilta ja aavistivat pahaa.[8]

Boromir haudattiin Lothlórienin haltiaveneeseen, jonka Saattueen jäljelle jääneet kolme jäsentä lähettivät Raurosin putoukseen. Örkkien hyökkäyksessä haljennut torvi asetettiin hänen syliinsä, mutta vaikka Faramir myöhemmin näki veljensä hautaveneen Anduinissa, torvea ei siinä enää ollut.[9]

Torven kappaleet löytyivät myöhemmin: toisen löysi Entinojan suiston eteläpuolelta gondorilainen rajavartija, toisen löysi virrasta pyörimässä toinen sotilas. Torven kappaleet vietiin Denethorille,[10] joka näytti ne Minas Tirithiin saapuneille Gandalfille ja Peregrin Tukille. Kumpikaan heistä ei ollut ollut mukana hautaamassa Boromiria, mutta he olivat tavanneet Aragornin, Legolasin ja Gimlin, joten he saattoivat kertoa surevalle isälle, miten torvi oli haljennut ja miksi se oli joutunut virtaan.[2]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Suuri Torvi" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka); "Suuri torvi" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. 2,0 2,1 TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / 658 / *** / *** / 781 / ***.
  3. TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. *** / 249 / *** / *** / 294 / ***.
  4. Vain tässä kohdassa käytetään isoja alkukirjaimia (Great Horn) puhuttaessa torvesta, ja annetaan näin ymmärtää, että sen nimi on "Suuri torvi".
  5. TSH II/4.5., Lännen ikkuna, s. *** / 593 / *** / *** / 703 / ***.
  6. TSH II/3.3., Uruk-hai, s. *** / 390 / *** / *** / 461-462 / ***.
  7. TSH II/3.1., Boromirin lähtö, s. *** / 363-364 / *** / *** / 429-431 / ***.
  8. TSH II/4.5., Lännen ikkuna, s. *** / 581-583 / *** / *** / 689 / ***.
  9. TSH II/4.5., Lännen ikkuna, s. *** / 581-583 / *** / *** / 690 / ***.
  10. TSH II/4.5., Lännen ikkuna, s. *** / 581-583 / *** / *** / 691 / ***.